Avajaiskonsertissa harvinaisuus
19.9.2001
Osmo Vänskän johtamassa Sinfonia Lahden Sibelius-festivaalin avajaiskonsertissa torstaina kuultiin ensimmäistä kertaa 80 vuoteen Herttua Magnuksen orkesteriversio Soile Isokosken esittämänä. Se on tarina herttuasta, joka kuulee merenneidon kutsuvan itseään Vättern-järven aalloista luokseen ja herttua sitten heittäytyykin järven syliin. Sibelius sävelsi tarinansa Magnus-herttuasta pohjaten työnsä runoilija Ernst Josephsonin runoon. Alun perin pianosäestyksellisen opuksensa nro 57 Sibelius sävelsi keväisessä Berliinissä vuonna 1909. Josephson (1851-1906) oli ruotsalainen taiteilija ja runoilija, jonka kirjoitukset inspiroivat Sibeliusta säveltämään lauluteoksia, joita pidetään yksinä hänen vaikuttavimmasta lauluistaan. Näihin lukeutuvat mm. Jubal ja Svarta rosor. Herttua Magnus on lauluista ainut, johon Sibelius itse teki myös orkestroinnin ja se valmistui 22.9.1909. Teos oli omistettu Aino Acktélle, joka esitti sitä mm. Saksassa. Pitkään luultiin orkesteripartituurin kadonneen jäljettömiin. Vuoden 1935 tienoilla Sibelius kirjoitti kirjeen kustantaja Robert Lienaulle: ‘Siitä asti materiaali on ollut tien päällä. Sitä on kyllä esitetty siellä ja täällä. Olen kysellyt sen perään kaikkialta, mutta tuloksetta.’ Tammikuussa 1943 Lienau pääsi vihdoin orkesteripartituurin jäljille, mutta sitten se eksyi jälleen harhapoluilleen ja löytyi uudestaan vasta vuonna 1994, kun professori Fabian Dahlström tutki Lienaun nuottiarkistoja Berliinissä.
|