Brittilehdet nostavat Lahden Kullervon kaikkien aikojen parhaaksi
15.5.2001
Sinfonia Lahden maaliskuussa julkistettu Kullervo-levytys on saanut varsinkin Englannissa runsaasti arvovaltaista huomiota ja kiittävää kritiikkiä. Sanomalehti Guardian valitsee levyn viikon CD:ksi ja toteaa, että Osmo Vänskä kruunaa tällä lumoavalla lähes mestariteoksella aikamme parhaat versiot Sibeliuksen sinfonioista. Lehti kertoo laveasti myös Kullervon synnystä ja merkityksestä Sibeliuksen tuotannossa. Musiikkilehti Gramophone vertaa toukokuun numerossaan Osmo Vänskän ja lahtelaisten Kullervoa kuuteen muuhun teoksesta tehtyyn levytykseen ja toteaa, että Sinfonia Lahden tulkinta sijoittuu listalla hyvin korkealle. BBC Music Magazine nostaa lahtelaisten Kullervon kuukauden valinnakseen ja olemassa olevista Kullervo-levytyksistä ensimmäiselle sijalle. Kaikissa arvioissa kiitetään etenkin Osmo Vänskän intensiivistä ja vahvaa näkemystä teoksesta sekä orkesterin sekä solistien (mezzosopraano Lilli Paasikivi, baritoni Raimo Laukka, Ylioppilaskunnan Laulajat) luomaa voimakasta ja mystistäkin tunnelmaa. Jo aiemmin oli sanomalehti Financial Times nostanut lahtelaisten Kullervo-levytyksen omaan luokkaansa. Financial Timesin kriitikko Andrew Clark toteaa, että Vänskän tuntomerkkinä on aina ollut riisua Sibelius perinteen kartuttamasta taakasta. Tuloksena on hänen mukaansa ilmava tulkinta, joka ei hetkeksikään kadota päämääräänsä. Sinfonia Lahti levyttää toukokuun aikana lisää Sibeliusta. Taltioitavana on parhaillaan yhdessä Ylioppilaskunnan laulajien kanssa Sibeliuksen kantaatteja sekä sävelrunoista Öinen ratsastus ja Auringon nousu. Sinfonia Lahden Sibelius-levytykset sekä Sibeliuksen musiikin kiertue-esitykset ovat saaneet runsaasti kansainvälistä huomiota. Leminkäis-sarjan levytys valittiin Englannissa 10 parhaan klassisen levyn joukkoon koko 90-luvulla ilmestyneistä levyistä. Cannes Classical Award -tunnustus on myönnetty sekä Metsänhaltija-levylle että Sibeliuksen 5. sinfonian alkuperäislevytykselle. 5. sinfonian taltiointi on palkittu myös Gramophone Awardilla ja sama palkinto on myönnetty myös Sinfonia Lahden Sibeliuksen Viulukonserton levytykselle. Tämän vuoden alussa arvovaltainen Gramophone-julkaisu nosti Sinfonia Lahden ja Osmo Vänskän levytyksen Sibeliuksen 6. sinfoniasta parhaaksi koskaan teoksesta tehdyksi levytykseksi.
|