Yhteystiedot Mediapankki Uutiskirje Palaute   In English

Keväässä koko elämä
ajankohtaista.gif

Keväässä koko elämä

1.11.2001

Sinfonia Lahden kevään 2002 ohjelmisto on siis kuin kevät itse: se herättää, pakahduttaa, yllättää, ilahduttaa, sisältää unelmia ja lopulta täyttää sielun väreillä ja valolla.

- Sinfonia Lahden kevätohjelmisto kertoo myös orkesterin tasosta ja laaja-alaisuudesta toteaa taiteellinen johtaja Osmo Vänskä. Orkesterin perussointia vaalitaan kun ohjelmistossa on wieniläisklassikoita, Mozartilta kuullaan 29. sinfonia sekä 24. pianokonsertto, jonka solistina on Grigori Sokolov. Beethovenilta on vuorossa Osmo Vänskän johtamana 5. sinfonia.

Ranskalaista ilmavuutta

Haasteita ei karteta, niitä tuo hyvällekin orkesterille ranskalainen herkkyyttä ja ilmavuutta vaativa musiikki. Kevään ranskalaissäveltäjiä ovat Debussy ja Ravel, joiden molempien musiikkia on mukana jo kauden avauksessa 17. tammikuuta, jolloin johtaa Jukka-Pekka Saraste ja solistina on sopraano Camilla Nylund.

Kevään konserteissa kuullaan myös paljon 1900-luvun musiikkia mm. Bartókia, Mahleria, Orffia, Waltonia ja Lutoslawskia. Ihan uusinta uutta ovat kevään ainoat kotimaiset Kalevi Ahon 11. sinfonia ja Kimmo Hakolan Klarinettikonsertto, joista molemmista kuullaan toiset esitykset. Ahon teoshan esitettiin Sibeliustalon avajaisissa keväällä 2000 ja sitä on sen jälkeen pyydetty jatkuvasti uusittavaksi. Myös tässä esityksessä solistina on ruotsalainen Kroumata-lyömäsoitinyhtye. Orkesteri levyttää teoksen kevään aikana.

Jazzia vai? ja muita mausteita

Perusohjelmiston mausteina on muutamia erikoisuuksia. Trio Töykeiden sekä Jaakko ja Pekka Kuusiston kanssa yhteinen "Jazzia vai?" konsertti (16.2.) on pyydetty uusinta vuoden takaa.
Tänä syksynä ilmestyvän virsilevyn musiikkia kuullaan myös keväällä Virsi soi -konsertissa. Kaikki virsien sovitukset ovat uusia, Sinfonia Lahden tilaamia.
Kevään viihdekonsertin (18.4.) musiikki on musiikkia suomalaisista elokuvista usean vuosikymmenen ajalta. Konsertin johtaa Markku Johansson ja juontaa elokuvatietäjä Peter von Bagh.
Suositut Klassiset soivat venäläisissä tunnelmissa 22. helmikuuta kapellimestari Atso Almilan johdolla. Solistina on 12-vuotias Vera Lopatina, todellinen nuori huippulupaus.

Virtuoosit kohtaavat

Sinfonia Lahden kevään festivaali, Virtuoosit kohtaavat (7.-9.3.), esittelee tällä kertaa sellomusiikkia. Sellonsoittoa kuulemme sekä Suomen että maailman huipulta ja solistisessa osassa ovat myös orkesterin oma sello- sekä kontrabassoryhmä. Festivaalilla on ainutlaatuinen mahdollisuus kuulla sello monessa roolissa, esillä on koko sellon elämä lämminhenkisestä tunnelman luojasta ja surumielisyyden kuvaajasta oikukkaaseen virtuoosipuoleen saakka.


Matteus-passio

Pääsiäiskonsertissa on tänä vuonna Bachin Matteus-passio, jossa kuorona on 50-vuotisjuhlaansa viettävä Cantores Minores. Kuoron johtaja Christian Hauschild johtaa konsertin pääsiäisviikon keskiviikkona sekä Lahden Ristinkirkossa että orkesterin vierailulla Pitkänäperjantaina Helsingin Tuomiokirkossa.

Carmina Burana

Vuonna 1995 Sinfonia Lahti esitti massiivisen Carmina Buranan Messukeskuksessa 3000 ihmiselle ja se oli elämys. Nyt sama teos kuullaan Sibeliustalossa. Iso orkesteri, kuoroina Suomen Filharmoninen kuoro sekä Laulupuu vaativat paljon tilaa ja on mielenkiintoista kuulla kuinka Carmina Burana täyttää Sibeliustalon.

Bachin viulukonsertot

Kun kevään aikana tullaan kuulemaan useita värikylläisiä ja massiivisia orkesteriteoksia, kausi huipentuu siihen verrattuna pelkistettyyn musiikkiin puhtaimmillaan. Toukokuun 23. päivänä Jaakko ja Pekka Kuusisto soittavat orkesterin säestyksellä hiljattain levyttämiään Bachin Viulukonserttoja. Tässä sielu herkistyy ja puhdistuu. Kuusiston veljesten soittamat Bachin viulukonsertot julkaistiin levynä syksyllä 2001.

Muita vierailijoita

Kevään kapellimestarivierailijoista mainittakoon Sarasteen lisäksi Olli Mustonen, Markus Stenz, Jin Wang, Moshe Atzmon ja Mathias Bamert. Solistivieraita ovat mm. viulisti Réka Szilvay, pianisti Matti Raekallio, sellisti Ralph Kirshbaum, klarinetisti Kari Kriikku ja viulisti Thomas Zehetmair. Orkesterin oma sooloaltisti Anna Kreetta Turunen on solistina 25. huhtikuuta soittaen Waltonin Alttoviulukonserton.

Kevään vierailut

Kauden päätteeksi Sinfonia Lahti tekee kaksi vierailua. Jo perinteeksi käynyt konsertti Naantalin Musiikkijuhlilla on 6. kesäkuuta klo 19. Lauantaina 8.6. klo 14 orkesteri esiintyy Mäntyharjun kirkossa Taidekeskus Salmelan avajaiskonsertissa.

Tarkempia aikoja ja tietoja Konsertit valikon takaa.



Powered by:navigo cms