Kolmaskin Beatles-konsertti
15.5.2001
Elo-syyskuun vaihteessa järjestettävät Beatles-konsertit ovat olleet hyvin suosittuja. Koska kaikki halukkaat eivät mahtuneet näihin konsertteihin, orkesteri soittaa vielä kolmannenkin konsertin lauantaina 1. syyskuuta klo 20. Elokuussa Sibelius-talossa järjestettävässä konsertissa kuullaan iki-ihania sävelmiä sinfoniaorkesterin tulkitsemina. Konsertin johtaa orkesterin taiteellinen johtaja Osmo Vänskä. Hän on itse hyvin innoissaan konsertista, sillä hän ihailee suuresti John Lennonin ja Paul McCartneyn sävellyksiä. Niistä on tehty myös loistavia sovituksia sinfoniaorkesterille, joten jälleen on tiedossa erilainen ja elämyksellinen musiikki-ilta Sibeliustalossa.
Sinfonia Lahti haluaa säännöllisesti esitellä yleisölleen klassisen musiikin lisäksi myös tasokasta viihdemusiikkia. Viime vuoden puolella orkesterin viihdekonserteissa kuultiin muun muassa Rauno Lehtisen ja Toivo Kärjen tuotantoa. Tammikuussa oli vuorossa George Gershwinin musiikki ja kesällä Beatles.
|