Osmo Vänskästä kunniatohtori Glasgow’ssa
16.10.2001
Sinfonia Lahden ja BBC:n Skottilaisen sinfoniaorkesterin taiteellinen johtaja Osmo Vänskä promovoitiin tiistaina 16. lokakuuta Glasgow’n yliopiston kunniatohtoriksi ( Honorary Degree of Doctor of Music) ansioistaan Skotlannissa.
Promootio liittyi Glasgow’n yliopiston 550 -vuotisjuhliin. Kunniatohtoreita promovoitiin kaikkiaan 26, joista Vänskän lisäksi musiikin alalta kaksi muuta eli Skottilaisen Oopperan johtaja Richard Armstrong sekä säveltäjä James L. MacMillan.
Kapellimestari Osmo Vänskä (s. 1953) on viime vuosien aikana noussut kansainvälisesti merkittävimpien kapellimestareiden joukkoon. Keväällä 2001 hänet nimitettiin taiteelliseksi johtajaksi Minnesotan orkesteriin, jota pidetään yhtenä Yhdysvaltojen parhaista orkestereista. Vänskän kausi Minnesotassa alkaa 2003, mutta hän jatkaa edelleen työtään myös Lahdessa. BBC:n Skottilaisen sinfoniaorkesterin taiteellisena johtajana Vänskä on ollut vuodesta 1996 ja jatkaa tehtävässä vielä vuoden 2002.
Sinfonia Lahden kanssa Osmo Vänskä on tehnyt määrätietoista ja tavoitteellista työtä vuodesta 1988 lähtien. Yhteistyön myötä orkesterista on tullut kansainvälisen tason tekijä, jonka tunnusmerkkinä on innostunut ja motivoitunut työskentely sekä ainutlaatuinen sointi. Hän on toiminut myös Tapiola Sinfoniettan sekä Islannin sinfoniaorkesterin taiteellisena johtajana. Vänskä on levyttänyt islantilaisten sekä skottilaisten kanssa lukuisia levytyksiä ja Sinfonia Lahden kanssa BIS-levymerkille noin 50 levytystä, muun muassa runsaasti palkittuja Sibeliuksen levytyksiä.
Osmo Vänskä suoritti kapellimestarin tutkinnon Sibelius-Akatemiassa 1979 ja Besançonin kansainvälisen kapellimestarikilpailun voitosta Ranskassa vuonna 1982 käynnistyi hänen kansainvälinen uransa. Vänskä on kuluneen vuosikymmenen aikana johtanut kaikkialla Euroopassa sekä Japanissa, Yhdysvalloissa ja Australiassa. Muusikonuransa Vänskä aloitti klarinetistina ja edelleen hän pyrkii esiintymään klarinettisolistina ja kamarimuusikkona.
|