Sinfonia Lahden konsertissa 31. lokakuuta orkesteria johtaa Donatella Flick -kilpailussa Lontoossa tuoreeltaan menestynyt venäläissyntyinen kapellimestari Dmitri Slobodeniouk. Solistina on maamme pianistieliittiin kuuluva Ralf Gothóni, joka tulkitsee Franz Lisztin teknisesti äärimmäisen vaativan pianokonserton. Lisztiä lukuun ottamatta konsertin ohjelma on hyvin ranskalaisvaikutteinen. Konsertissa kuullaan Kuningas Lear -alkusoitto sekä ranskalaiselta Claude Debussyltä että suomalaiselta, Ranskassa pitkään opiskelleelta Uuno Klamilta.
To 31.10.2002 klo 19 Sibeliustalo
SINFONIAKONSERTTI
Dmitri Slobodeniouk, kapellimestari
Ralf Gothóni, piano
Uuno Klami: Kuningas Lear- alkusoitto, op.33
Franz Liszt: Pianokonsertto nro 1, Es-duuri
Allegro maestoso
Quasi adagio
Allegretto vivace - Allegro animato
Allegro marziale animato
Claude Debussy: Kuningas Lear, alkusoitto
Fanfare (Fanfaari)
Le Sommeil de Lear (Learin uni)
Claude Debussy: La Mer
De l'aube à midi sur la mer (Merellä aamunkoitosta keskipäivään)
Jeux de vagues (Aaltojen leikkiä)
Dialogue du vent et de la mer (Tuulen ja meren vuoropuhelu)
Sinfonisesti yhdessä: Pohjolan Voima Oy
Uuno Klami: Kuningas Lear- alkusoitto, op.33
Lähes koko elämänsä ajan vapaana säveltäjänä toiminut Uuno Klami (1900-1961) oli ennen kaikkea orkesterisäveltäjä, joka sai mainetta suvereenina orkesterinkäyttäjänä jo 1920-luvun lopulla Karjalaisen rapsodiansa yhteydessä. Klami ei ollut varsinainen sinfonikko, vaan hänen muotoajattelulleen antoivat leimansa enemmänkin rapsodisuus ja aforistisuus. Klami irtautui jo varhain Sibeliuksen vaikutuksesta, mutta toisaalta hänen varhaisemmassa tuotannossaan esiintyy jonkin verran ranskalaisia ja venäläisiä vaikutteita. Jo ennen sotia alkanut, aikaisempaa värittömämpi ja sovinnaisempi kausi alkoi kohota komeaan nousuun 1940-luvun puolivälin paikkeilla, kun Klami kirjoitti tuotantonsa hienoimpiin kuuluvat sävellykset Kuningas Lear, Karjalainen tori ja Revontulet. Näissä teoksissa on jo havaittavissa hänen myöhäistyylille tyypillistä abstrahoitumista.
William Shakespearin tragedialla Kuningas Lear oli erityisasema Klamin mielen kiinnittäneiden aiheiden joukossa, samaan tapaan kuin Kalevalallakin. Jo vuosina 1936-37 Klami sävelsi näyttämömusiikkia Suomen kansallisteatterin Lear- produktioon. Pienelle yhtyeelle kirjoitettuun musiikkiin sisältyi viisi osaa. Näytelmämusiikin pohjalta syntyi pian sinfoniakokoonpanolle laadittu Kuningas Lear - Neljä kappaletta orkesterille. Sotien aikana Klami alkoi luonnostella uutta Kuningas Lear- alkusoittoa. Partituuri valmistui tiettävästi vuonna 1944, ja kaksi vuotta myöhemmin teos kuultiin ensi kerran Martti Similän johtamassa Klamin sävellyskonsertissa mm. toisen sinfonian kanssa.
Uudella sävellyksellä ei ollut käytännöllisesti katsoen mitään yhteistä Klamin aiempien Lear- musiikkien kanssa. Edellä mainittu näyttämömusiikki ja siitä tehty sarja olivat enemmänkin tilapäistöiden luonteisia, mutta nyt valmistunut alkusoitto osoittautui vahvaksi ja omaperäiseksi teokseksi. Klamin monipuolinen orkesterinkäsittelytaito tulee hienosti esiin sen valottaessa draaman psykologista sisältöä, ja kuten Kalevi Aho on todennut, alkusoiton musiikin tuskainen emotionaalinen latautuneisuus kasvaa Klamin tuotannossa poikkeuksellisiin mittoihin. Kantaesitys oli yksi Klamin suurista arvostelumenestyksistä, ja sävellyksen ennustettiin pian vakiintuvan konserttiohjelmiin. Näin ei kuitenkaan jostain syystä käynytkään, vaikka esim. Leopold Stokowskin tiedetään johtaneen teoksen ainakin kerran Yhdysvalloissa. Lahdessa alkusoitto esitettiin vuonna 1976 Aarre Hemmingin johdolla, ja joitakin vuosia sitten ilmestyi Tuomas Ollilan luotsaaman Tampereen kaupunginorkesterin soittama ensilevytys.
Franz Liszt: Pianokonsertto nro 1, Es-duuri
Unkarilainen säveltäjä Franz Liszt (1811-1886) oli myös aikansa kohutuimpia pianisteja. Häntä pidettiin paholaismaisena, kiihkoa nostattavana taiturina ja mystisenä, levottomana hahmona, joka kehitti uusia tapoja kirjoittaa pianolle ja loi kokonaan uuden orkesterisävellystyypin, sinfonisen runon. Liszt oli romantiikan keskeisiä edustajia, joka symboloi koko 1800-lukua. Wagnerin tavoin hän etsi taiteen universaalisuutta, musiikin yhteyksiä kirjallisuuteen, kuvataiteisiin ja arkkitehtuuriin. Lisztin laajasta sävellystuotannosta valtaosa on pianosävellyksiä, jotka jakautuvat originaaliteoksiin sekä eriasteisiin sovituksiin. Orkesterille hän sävelsi kahdentoista sinfonisen runon lisäksi mm. Faust- ja Dante- sinfoniat sekä kaksi pianokonserttoa.
Lisztin pianokonserttojen numerointi ei anna suoraa vastausta niiden säveltämisjärjestykseen. Ensimmäiset ideat ja luonnokset molempiin syntyivät jo 1830-luvulla, mutta lopullisesti ne valmistuivat vasta pitkän kypsyttelyn jälkeen säveltäjän Weimarin- kauden (1848-61) aikana. Ensimmäisen pianokonserton aiheita oli ilmestynyt ensi kerran paperille vuonna 1830, jolloin Liszt oli 19-vuotias. Neljännesvuosisata myöhemmin teos oli vihdoin valmis kantaesitettäväksi Weimarissa, säveltäjän luonnollisesti istuessa pianon ääressä.
Lisztin suurin yksittäissaavutus orkesterimusiikin alalla oli sinfonisen runoelman kehittäminen. Myös molemmat pianokonsertot ovat luonteiltaan yhtä lähellä runoelmaa kuin konserttoa. Es- duurikonserton muodon ja rakenteen taustalla vaikuttaa mm. Schubertin Wanderer-fantasia, jonka Liszt sovitti pianolle ja orkesterille muutamaa vuotta ennen konserton lopullista valmistumista. Schubertin tapa yhdistää fantasiansa neljä osaa yhdeksi pitkäksi osaksi ilmeisesti viehätti Lisztiä, koska myös Es- duurikonserton osat liittyvät yhteen tauoitta. Loisteliaan ja paikoin mahtipontisenkin konserton useista omaperäisistä yksityiskohdista voisi mainita eräässä sen scherzo-jaksossa esiin nousevan triangelin, joka yllytti aikoinaan kuuluisaa kriitikkoa Eduard Hanslickia pilkkaamaan teosta triangelikonsertoksi.
Hannu Kivilä
Claude Debussy: Musiikkia näytelmään Kuningas Lear
"Rakastan musiikkia intohimoisesti, ja koska rakastan sitä, yritän vapauttaa sen jäykistyneistä perinteistä. Se on vapaa taide, raikkaan ulkoilman taide, taide jota voi sitoa yhtä vähän kuin elementtejä, tuulta, taivasta, merta! Sitä ei koskaan saa sulkea sisälle, se ei saa koskaan tulla akateemiseksi."
Claude Debussy (1862-1918) eli niin kuin opetti. Hänen impressionismiksi nimetty tyylinsä oli yhdenlaisen säveltaiteen vapautusliikkeen ilmentymä: reaktio 1800-luvun saksalaista romantiikkaa ja sen konventioita vastaan. Debussy ei vain erityisemmin pitänyt sanasta impressionismi. Mieluummin hän kutsui itseään ranskalaiseksi muusikoksi.
Debussyn monista näyttämöteoksista ovat huomattavimpia ooppera Pelléas ja Mélisande sekä baletti Jeux. Sen sijaan musiikki, jonka Debussy sävelsi Shakespearen näytelmään Kuningas Lear (1904), kuuluu hänen tuotantonsa marginaaliin. Valitettavasti lähteet eivät kerro siitä paljon mitään. Pääsyynä lienee se, että Le Roi Lear -hanke jäi Debussyltä kesken. Debussy luonnosteli näytelmää varten useampia osia, joista virkaveli Roger-Ducasse täydensi ja orkestroi kaksi, alkusoitoksi tarkoitetun lyhyen Fanfaarin ja Learin unen. Ne julkaistiin vasta säveltäjän kuoleman jälkeen vuonna 1926.
Claude Debussy: La Mer
Musiikin lisäksi Debussy rakasti merta. Meri oli ollut hänen aiheenaan jo 1890-luvun lopulla Nokturnien viimeisessä osassa. Seireenien laulu sai tavallaan jatkoa vuosien 1903-05 hienossa orkesteriteoksessa La Mer (Meri). Siitä tuli ajan oloon yksi Debussyn tunnetuimmista sävellyksistä ja 1900-luvun musiikin klassikko.
Merta säveltäessään Debussy oleskeli toistuvasti meren läheisyydessä. Hän ei kuitenkaan kokenut meren vaikutusta luovuuteen pelkästään edulliseksi, joten hän otti siihen välillä etäisyyttä. Sävellystyön alkuvaiheessa Debussy kirjoitti ystävälleen André Messagerille Burgundin maaseudulta: "Sanot ehkä, että - - minun merikuvani ovat ateljeessa maalattuja; mutta minulla on loputon varasto muistoja, ja minulle ne ovat arvokkaampia kuin todellisuus, jonka kauneus usein latistaa ajatuksen."
Meren kolme osaa ovat Merellä aamunkoitosta keskipäivään, Aaltojen leikkiä sekä Tuulen ja meren vuoropuhelu. Ohjelmallisista nimistä huolimatta Debussy ei niinkään kuvita tai kerro tarinaa kuin vihjaa ja luo tunnelmaa. Paljon jää kuulijan mielikuvituksen varaan. Le Temps -lehden kriitikon mielikuvitus ei vuosisadan alussa toiminut ihan moitteettomasti, koskapa hän teoksen ensi kertaa kuultuaan valitti, ettei "kuullut eikä nähnyt eikä tuntenut merta". Erik Satie puolestaan vitsaili ensimmäisten harjoitusten jälkeen pitäneensä etenkin puoli yhdentoista tienoon kohdasta.
Teoksen alaotsikon Kolme sinfonista luonnosta voi ottaa kirjaimellisesti tai panna huumorin tiliin. Eräät ensi osan teemat palaavat viimeisessä osassa, ja totta on, ettei Debussy missään muussa teoksessaan tule lähemmäksi perinnäistä sinfoniaa kuin tässä. Toisaalta tiedämme, että Debussy inhosi sinfoniaan kuuluvaa teemojen työstöä ja sinfonian kaavamaisia rakenteita. Sinfonioille ominaista eteenpäin vievyyttä ei Meressä juuri havaitse. Päinvastoin, Debussyn Meri on monin paikoin lähes staattinen, ja sen melodiikka vaikuttaa enimmäkseen katkelmalliselta. Jäljelle jää äänenväri, sointi.
Sanalla luonnos Debussy viittaa kai paitsi ohjelman luonnosmaisuuteen myös sen viitteelliseen musiikilliseen toteutukseen. Vaihtoehtoisesti myös luonnos-sanan käyttö on tulkittavissa pilaksi. Tätä partituuria kun ei todellakaan ole tehty hutaisemalla, vaan sen jokainen sivu on tarkkaan punnittu ja pienintä yksityiskohtaa myöten viimeistelty.
Syksyn väriläikkä? Ehdottomasti.
Kari Vatjus
Dmitri Slobodeniouk
Venäläissyntyinen kapellimestari Dmitri Slobodeniouk aloitti musiikkiopintonsa 1980 viulunsoitolla Moskovan Keskusmusiikkikoulussa Zinaida Gilelsin ja J. Chugajevan johdolla ja jatkoi niitä myöhemmin Moskovan konservatorion musiikkiopistossa, Keski-Suomen Konservatoriossa sekä Sibelius-Akatemiassa, jossa hän suoritti diplominsa 2001. Kapellimestariksi Slobodeniouk opiskeli ensin Atso Almilan johdolla ja myöhemmin Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalla mm. Leif Segerstamin ja Jorma Panulan johdolla. Hän on ottanut osaa myös Ilja Musinin sekä Esa-Pekka Salosen mestarikursseille.
Dmitri Slobodenioukin kyvyt huomattiin ensimmäisen kerran vuonna 1999 hänen sijoituttuaan kolmanneksi Ensimmäisessä Pohjoismaisessa Jorma Panula -kapellimestarikilpailussa. Vuonna 2000 hän debytoi Tukholman Kuninkaallisessa oopperassa ja on sittemmin johtanut siellä mm. Prokofjevin ”Tulienkelin”. Viimeisin Slobodenioukin kansainvälinen saavutus oli finaalipaikka arvostetussa Donatella Flick –kapellimestarikilpailussa Lontoossa lokakuun alussa 2002.
Suomessa Slobodeniouk on johtanut mm. Radion Sinfoniaorkesteria, Avanti! –kamariorkesteria, Zagros Ensemblea sekä monia suomalaisia maakunta- ja kaupunginorkestereita, mm. Helsingissä, Tampereella, Lappeenrannassa ja Joensuussa. Hän on toiminut Polyteknikkojen Orkesterin pääkapellimestarina vuodesta 1999.
Ralf Gothóni
Ralf Gothóni on yksi maamme arvostetuimpia ja kansainvälisesti tunnetuimpia pianotaiteilijoita. Hän on myös säveltäjä, kapellimestari ja opettaja. Pitkän uransa aikana Gothóni on esiintynyt solistina monissa merkittävissä orkestereissa, kuten Berliinin Filharmonikoissa, English Chamber Orchestra’ssa, sekä Chicagon, Detroitin ja Toronton sinfoniaorkestereissa. Hän on esiintynyt maineikkailla musiikkifestivaaleilla - mm. Salzburgissa, Berliinissä, Prahassa, Aldeburghissa, Edinburghissa, Roque de Antheronissa, Raviniassa sekä Tanglewoodissa.
Gothóni on tehnyt noin 80 albumia useille levymerkeille. Näistä yksi on kriitikoiden ylistämä äänitys Benjamin Brittenin pianokonsertosta, mukana säveltäjän alkuperäinen kolmas osa. Hänen uusin levynsä (myös Ondinelle) on tunnin mittainen Villa-Lobosin pianokonsertto (Choros XI) Sakari Oramon johtaman Radion sinfoniaorkesterin kanssa.
Ralf Gothóni nimitettiin legendaarisen English Chamber Orchestra'n ylikapellimestariksi vuoden 2000 syyskuussa. Helmikuussa 2001 hänet nimitettiin myös Northwest Chamber Orchestra'n, Seattle, taiteelliseksi johtajaksi. Hänellä on ollut monia taiteellisia tehtäviä: Finlandian Sinfoniettan ylikapellimestari 1989 - 94, Turun kaupunginorkesterin päävierailija 1995 - 2000 ja kuuluisien Savonlinnan oopperajuhlien taiteellinen johtaja 1984 - 1987. Vuosina 1996 ja 1998 hän oli Pekingin kielletyn kaupungin musiikkijuhlien perustaja ja taiteellinen johtaja.
Ralf Gothóni on Savonlinnassa sijaitsevan Aino Ackté - kamarimusiikki-instituutin taiteellinen johtaja. Hän on ollut professorina Sibelius-Akatemiassa vuodesta 1992, Hampurissa "Hochschule für Musik" vuosina 1986 - 92, Berliinissä "Hanns Eisler Hochschule" vuosina 1966 - 2000 ja toukokuussa 2000 hän nimitettiin vierailevaksi professoriksi Lontoon "Royal College on Music"iin. Hän pitää mestarikursseja ympäri maailmaan ja on ollut monta kesää the Steans Institute for Young Artists at Ravinia, Chigago, faculty member.
Hän on säveltänyt kolme kamarioopperaa, kamarikantaatin "The Ox and its Sephard" (Ondinelle) ja siitä Concerto Grosso version viululle, pianolle ja jousille.
Gothóni on saanut useita kunnianosoituksia: Gilmore Artist Award (1994), joka on yksi klassisen musiikin suurimmista palkinnoista, Itävallan kulttuuriministerin Schubert-mitali, Pro Finlandia -mitali, Suomen Kulttuurirahaston kunniapalkinto.
