Sinfonia Lahti jatkaa Osmo Vänskän johdolla William Waltonin konserttojen esittämisen sarjaa konsertissaan 28. marraskuuta. Orkesteri on esittänyt Waltonilta on tähän mennessä sello- ja alttoviulukonsertot ja nyt on vuorossa viulukonsertto, jonka tulkitsee BBC:n Skottilaisen sinfoniaorkesterin konserttimestari Elisabeth Layton. Konsertin alkusoitto The Wasps eli ampiaiset on peräisin samannimisestä englantilaisesta näytelmästä. Lopuksi kuultava Shostakovitsin viides sinfonia on kirjoitettu hyvin dramaattisissa olosuhteissa, Stalinin taiteilijoihin kohdistuneiden vainojen aikana.
To 28.11.2002 klo 19 Sibeliustalo
SINFONIAKONSERTTI
Osmo Vänskä, kapellimestari
Elisabeth Layton, viulu
Vaughan Williams: The Wasps (Ampiaiset), alkusoitto
William Walton: Viulukonsertto
Andante tranquillo
Presto capriccioso alla napolitana - Trio (Canzonetta) - Tempo I
Vivace
Dmitri Šostakovitš: Sinfonia nro 5 d-molli op. 47
Moderato
Allegretto
Largo
Allegro non troppo
Vaughan Williams: Ampiaiset-alkusoitto
Ralph Vaughan Williams (1872-1958) kirjoitti yhdeksän sinfonian ja neljän konserton lisäksi joitakin pienimuotoisempia orkesteriteoksia. Niistä tunnetaan parhaiten vuonna 1910 valmistunut Fantasia Thomas Tallisin teemasta. Vuotta aiemmin Vaughan Williams oli säveltänyt eräälle harrastajateatterille musiikin Aristofaneen komediaan Ampiaiset. Näyttämömusiikista muokatusta sarjasta on jäänyt ohjelmistoon lähinnä melodinen alkusoitto. Samoin kuin Tallis-fantasia, Ampiaiset-alkusoitto luetaan jo Vaughan Williamsin kypsien töiden joukkoon.
1900-luvun alussa monet säveltäjät eri puolilla Eurooppaa kiinnostuivat oman maansa kansanmusiikista. Vaughan Williams oli yksi heistä. Hän keräsi ja julkaisi englantilaisia kansansävelmiä ja omaksui niistä vaikutteita sävelkieleensä. Kansalliset virikkeet kuuluvat myös Ampiaiset-alkusoitossa.
Alkusoitto on sonaattimuotoinen. Johdanto matkii vihaisten ampiaisten ääntä. Kun Rimski-Korsakov käyttää kimalaisen lentoa kuvatessaan runsaasti kromatiikkaa, Vaughan Williams luottaa tässä pitkien trillien, nousevien ja laskevien sävelpyrähdysten, äkillisten äänenvoiman vaihtelujen, korostusten ja tremolon kuvausvoimaan.
Johdannon jälkeen sooloklarinetti ja -fagotti esittelevät leikkisän pääteeman. Sen alku perustuu kokosävelasteikkoon, kun taas jatko vivahtaa kansanmusiikille ominaiseen pentatoniseen asteikkoon. Pääteemaa seuraa kaksi muuta teemaa: ensin kuullaan jousiston reipas, marssimainen aihe, vähän myöhemmin kolmijakoinen, leveästi laulava kansanomainen aihe, joka alkaa klarinetin ja käyrätorven soolona. Sitten on kehittelyn vuoro.
Kertausjakson lopussa pääteema soi yhtä aikaa kolmijakoisen teeman kanssa, nyt sen tahtilajiin mukautuneena ja ilman sävellajiin kuulumattomia kokoaskelia. Tällaisen aiheiden kontrapunktisen käsittelyn voi ajatella heijastavan Aristofaneen näytelmän keskeistä teemaa, isän ja pojan riitelyä ja sovintoa.
Kari Vatjus
William Walton: Viulukonsertto
Brittiläinen William Walton (1902-1983) herätti ensimmäisen kerran huomiota jo parikymppisenä nuorukaisena satiirisen Facaden säveltäjänä. Sittemmin kaksikymmentäluvun kuluessa syntyivät mm. alttoviulukonsertto sekä Sinfonia concertante pianolle ja orkesterille, jotka jo vakiinnuttivat Waltonin maineen omaperäisenä aristokraattisen hienostuneena säveltäjänä. Alttoviulukonsertossa ilmeni ensimmäisen kerran "nostalgisen romantiikan" juonne, joka muodostui sittemmin yhdeksi Waltonin sävelkielen keskeiseksi elementiksi.
Viulukonsertto syntyi yhdysvaltalaisen, liettualaissyntyisen viulutaiturin Jascha Heifetzin tilauksesta. Tapaus oli melkoinen kunnianosoitus Waltonille, olihan Heifetz jo tuolloin yksi nimekkäimmistä muusikoista kautta maailman. Konsertto valmistui vuonna 1939, ja sai kantaesityksensä Heifetzin soittamana vielä saman vuoden joulukuussa Clevelandissa Yhdysvalloissa. Heifetz esitti sittemmin konserttoa ahkerasti, ja ehti myös levyttää sen kahdesti. Teoksen orkestraatio koki pieniä tarkennuksia neljä vuotta valmistumisensa jälkeen.
Vuonna 1936, samoihin aikoihin kun Heifetz tapasi ensimmäisen kerran Waltonin konserton tilaamisen merkeissä, säveltäjä Aarre Merikanto ylisti Waltonia Musiikkitieto-lehden marraskuun numerossa: "Pyytäisin arvoisia lukijoitani painamaan nimen muistiinsa ja milloin tahansa Waltonista on puhe, höristämään korviaan ja kuuntelemaan tarkkaavaisesti, sillä hän on jo nyt huikeasti yläpuolella sen, mitä kutsumme lahjakkuudeksi ja taituruudeksi". Merikannon mielestä tällä nuorella brittisäveltäjällä oli kaikki edellytykset "astua nerojen pöytään". Walton olikin ehkä omaperäisimmillään ja verevimmillään ennen toista maailmansotaa syntyneissä teoksissaan. 1940-luvulla hän keskittyi pääasiassa elokuvamusiikkiin, joka tosin sekin edustaa tasoa, joka tällä musiikin alueella tulee vain harvoin saavutetuksi. Seuraavien vuosikymmenien aikana syntyi vielä mm. toinen sinfonia, ooppera Troilus and Cressida, sellokonsertto sekä useita pienimuotoisempia orkesteriteoksia.
Viulukonsertto vahvisti aikoinaan kuvaa voimakkaasta säveltäjäpersoonallisuudesta, vaikka sen sävelkieli eroaakin esim. muutamaa vuotta aiemmin syntyneen esikoissinfonian kiihkeydestä ja "väkivaltaisuudesta". Musiikintutkija Edwin Evans totesi aikoinaan, että "Walton voi päästää henkilökohtaisen tunteen pinnalle, eikä ole vähintäkään pelkoa, että se jäisi uiskentelemaan siihen kuin öljytahra". Viulukonsertossa yhdistyy jännittävällä tavalla lyyrinen kaihomielisyys ja unelmointi, eräänlainen "makea melankolia", häikäisevään teknisyyteen ja terävään loistokkuuteen. Sävellystekninen puoli nousee esiin etenkin finaalissa, jossa Walton käsittelee kolmea teemaa suvereenein "kontrapunktisin" ottein.
Waltonin kaikki kolme jousisoitinkonserttoa ovat vahvoja yksilöitä. Ne on vapautettu tyylikkäästi tradition painolastista, eikä niissä juurikaan häiritse muilta säveltäjiltä saadut vaikutteet. Konsertot on kuultu Lahdessa sopivasti kuluvan vuoden aikana, kun säveltäjän syntymästä on tullut kuluneeksi täydet sata vuotta. Aiemmin Lahden kaupunginorkesteri on esittänyt Waltonilta Facade-sarjan, musiikkia elokuvasta Henry V, Spitfire-preludin, ensimmäisen sinfonian, sekä kahdesti sellokonserton.
Hannu Kivilä
Dmitri Šostakovitš: Sinfonia nro 5 d-molli op. 47
Musiikkia on joskus vaikeata ottaa vastaan vain musiikkina. Dmitri Šostakovitš (1906-75) on niitä säveltäjiä, joiden tuotantoa kuunnellessa ajatus helposti karkaa erilaisiin musiikinulkoisiin asioihin. Šostakovitšin yhteydessä mieleen tulevat usein sellaiset peruskysymykset kuin luovuuden yleiset ehdot, taitelijan ja yhteiskunnan suhde, taiteen ja taiteilijan tehtävä, moraali ja niin edelleen.
Tammikuussa 1936 julkaistiin Pravdassa kuuluisa artikkeli "Sekasotkua musiikin asemesta", jossa arvosteltiin jälkikäteen kovin sanoin Šostakovitšin jo suosituksi tullutta oopperaa Mtsenskin kihlakunnan Lady Machbeth. Tästä lehtikirjoituksesta alkoi Šostakovitšin pitkä piina, aina Stalinin kuolemaan 1953 asti jatkunut elämänvaihe, jonka aikana hän joutui sovittelemaan yhteen omia ja vallanpitäjien sanelemia poliittis-taiteellisia päämääriä. Tasapainoilu ei varmasti ollut ongelmatonta mutta onnistui Šostakovitšilta hämmästyttävän hyvin, niin kuin viides sinfonia osoittaa.
Viides sinfonia valmistui ja sai kantaesityksensä Leningradissa vuonna 1937, jolloin Stalinin harjoittama terrori oli pahimmillaan. Sinfonia haluttiin tuoreeltaan tulkita "neuvostotaiteilijan luovaksi vastaukseksi aiheelliseen kritiikkiin". Niin tai näin, kantaesitys kosketti leningradilaisyleisöä. Monet itkivät konsertissa avoimesti. Kiistellyissä muistelmissaan Šostakovitš pitää selvänä, että kaikki paikalla olleet ymmärsivät, mistä tässä sinfoniassa on kysymys.
Šostakovitšin viidennen sinfonian maailma on ahdistunut, melkein epätoivoinen. Valo pilkahtelee siinä harvakseltaan, eikä pilkahdusten aitoudesta ole aina takeita - edes toisen osan valssissa. Erityisen riipaiseva on hidas osa. Finaali ei sinfonian perusvirettä muuksi muuta, vaikka lopussa patarummut paukkuvat ja trumpetit raikuvat sovinnaisesti duurissa. Se on "riemua ruoskan alla", kuten säveltäjä muistelmissaan huomauttaa.
Kari Vatjus
Osmo Vänskä
Sinfonia Lahden taiteellinen johtaja Osmo Vänskä (s. 1953) on viime vuosien aikana noussut kansainvälisesti merkittävimpien kapellimestareiden joukkoon. Keväällä 2001 hänet nimitettiin taiteelliseksi johtajaksi Yhdysvaltojen parhaimpiin kuuluvaan Minnesotan orkesteriin, jossa hän aloittaa 2003 mutta jatkaa edelleen työtään myös Lahdessa.
Osmo Vänskä on tehnyt Sinfonia Lahden taiteellisena johtajana määrätietoista ja tavoitteellista työtä vuodesta 1988 lähtien. Yhteistyön myötä orkesterista on tullut kansainvälisen tason tekijä, jonka tunnusmerkkinä on innostunut ja motivoitunut työskentely sekä ainutlaatuinen sointi. Vänskä on ollut vuodesta 1996 myös BBC:n Skottilaisen sinfoniaorkesterin taiteellinen johtaja ja jatkaa tehtävässä vielä vuoden 2002. Hän on toiminut myös Tapiola Sinfoniettan sekä Islannin sinfoniaorkesterin taiteellisena johtajana.
Vänskä on tehnyt noin 50 levytystä, muun muassa runsaasti palkittuja Sibeliuksen levytyksiä Sinfonia Lahden kanssa BIS-levymerkille.
Osmo Vänskä suoritti kapellimestarin tutkinnon Sibelius-Akatemiassa 1979. Besanconin kansainvälisen kapellimestarikilpailun voitosta Ranskassa vuonna 1982 käynnistyi hänen kansainvälinen uransa. Vänskä on kuluneen vuosikymmenen aikana johtanut kaikkialla Euroopassa sekä Japanissa, Yhdysvalloissa ja Australiassa. Muusikonuransa Vänskä aloitti klarinetistina ja edelleen hän pyrkii esiintymään klarinettisolistina ja kamarimuusikkona. Vänskä palkittiin Pro Finlandia –mitalilla vuonna 2000. Toukokuussa 2002 Osmo Vänskälle myönnettiin Britannian arvostetuin musiikkipalkinto, Royal Philharmonic Society Music Award tunnustuksena hänen ansioistaan Sibeliuksen ja Nielsenin musiikin tulkkina.
Elisabeth Layton
Brittiläinen viulisti Elisabeth Layton suoritti musiikkiopintonsa pääosin Yhdysvalloissa Yehudi Menuhin Schoolissa sekä Julliardissa Dorothy DeLayn johdolla. Iso-Britanniassa hän voitti Young Concert Artist –kilpailun, jonka myötä hän on esiintynyt monien arvostettujen orkestereiden, kuten Philharmonia Orchestran, BBC Symphony Orchestran sekä Royal Philharmonic –orkesterin solistina. Layton on niin ikään esiintynyt ja tehnyt kiertueita Nash Ensemblen kanssa sekä levyttänyt kamarimusiikkia mm. Deutsche Grammophon ja Hyperion levymerkeille.
Elisabeth Layton nimitettiin vuorottelevaksi konserttimestariksi Academy of St. Martin in the Fields-orkesteriin vuonna 1997 ja vuonna 1999 hänestä tuli BBC:n Skottilaisen sinfoniaorkesterin konserttimestari.
