OHJELMA
11.4. 2002 klo 19 Sibeliustalo
SINFONIAKONSERTTI
Matthias Bamert, kapellimestari
Kari Kriikku, klarinetti
Kimmo Hakola: Klarinettikonsertto
Introduzione. Allegro con fuoco. Cadenza
Hidden Song
Allegro Farara
Khasene
Johannes Brahms: Sinfonia nro 1, c-molli op.68
Un poco sostenuto - Allegro
Andante sostenuto
Un poco allegretto e grazioso
Finale: Adagio - Allegro non troppo ma con brio
Hannu Kivilä esittelee teokset:
Kimmo Hakola:
Klarinettikonsertto
VASTAKOHTAISUUKSIA JA DRAMATIIKKAA
Pääasiassa Rautavaaran ja Hämeenniemen johdolla opiskellut säveltäjä Kimmo Hakola (s.1958) nousi yleisempään tietoisuuteen vuonna 1986 valmistuneella jousikvartetollaan, joka seuraavana vuonna voitti UNESCOn säveltäjärostrumin nuorten säveltäjien sarjan. Näihin aikoihin Hakola pyrki löytämään yhä enemmän omaa musiikillista ilmaisuaan tavoittelemalla teoksissaan mm. voimakasta ekspressiivisyyttä. Hänen kamarimusiikkipainotteinen sävellystuotantonsa on toistaiseksi melko suppea. Suuremmalle kokoonpanolle syntyneistä teoksista on mainittava tuoreen klarinettikonserton lisäksi monumentaalinen 9-osainen pianokonsertto, joka sai kantaesityksensä Helsingin Juhlaviikoilla vajaat kuusi vuotta sitten.
Klarinettikonsertto soi ensimmäisen kerran viime kesänä Porvoon Suvisoitossa. Suvereenina solistina taituroi ja tunnelmoi Kari Kriikku ja pienehköön sinfoniakokoonpanoon laajennettua Avantia johti Jukka-Pekka Saraste. Kantaesityksen ohjelmakommentissa Antti Häyrynen kirjoittaa säveltäjän estetiikasta: "Modernistisen ajattelun peruja Hakolan musiikissa on vankka tekninen ammattitaito, johon on yhdistynyt ankara itsekritiikki ja tarve hioa lopputulos viimeisteltyyn muotoon. Tyypillistä on myös poeettinen lataus sekä kokonaishahmotuksen suuripiirteisyys, joka on antanut säveltäjälle mahdollisuuden seikkailla vapaasti äänien ja ilmiöiden maailmassa". Klarinettikonsertossa edellämainitut ominaisuudet tulevat esille selvästi "tiukan" musiikillisen maailman asteittaisena höllentymisenä: ensi osa lähtee liikkeelle dramaattisesti ja energisesti, mutta vähitellen musiikki vapautuu ja levollisen rauhan kautta päädytään rytmikkäisiin itämaisvaikutteisiin tunnelmiin.
Konserton yhtenä inspiraation lähteenä on toiminut illan solisti Kari Kriikku, jolle useimmat uudet kotimaiset klarinettiteokset on kirjoitettu. Konserttoa oli pohjustanut viisi vuotta sitten valmistunut klarinettikvintetto, joka jo ilmentää Hakolan musiikissa alkanutta vapautumista. Konsertossa Hakolaa ei sitten pidätellyt enää mitkään esteet. Hän mm. kirjoitti solistille ensiosaan äärimmäisen vaikean kadenssin, tunnelmoi Mozartinkin inspiroimassa levollisessa hitaassa osassa ("Hidden Song", Kätketyt laulut) spontaanisti lopulta Klezmer-musiikin ja Stingin hengessä ja avaa musiikilliset padot viimeistään päätösosassa ("Khasene", joka on jiddishiä ja tarkoittaa häitä), jossa meno yltyy riehakkaaseen tanssiin poistaen loputkin estot. Vaikka ensimmäisen ja viimeisten osien maailmat ovat hyvinkin vastakkaisen tuntuisia, niin silti asiat etenevät teoksessa vastustamattomalla energialla ja kuulija pysynee tiivistunnelmaisen "juonen" matkassa. Minkäänlaista autenttista etnistä musiikkia teoksesta ei löydy, vaan aiheet perustuvat säveltäjän omiin mielikuviin ja assosiointiin. "Olen heittäytynyt virtaan ja keksinyt omat Horat ja Sirbat", Hakola totesi kantaesityksen yhteydessä.
Johannes Brahms:
Sinfonia nro 1, c-molli op.68
MESTARILLINEN ESIKOISSINFONIA
Johannes Brahmsin (1833-1897) ensimmäiset orkesteriteokset, pianokonsertto d-molli sekä kaksi serenadia, syntyivät 1850-luvun jälkipuoliskolla, jolloin säveltäjä sai myös ensimmäiset kokemuksensa orkesterityöskentelystä johtaessaan muutaman vuoden ajan Detmoldin pienehköä hoviorkesteria. Vaikka Brahms pitkän uransa aikana kirjoittikin suhteellisen vähän orkesterimusiikkia, on siitä silti tullut hänen tunnetuinta tuotantoaan. Sinfonikkona Brahms ei ollut kehittyvä etsijä tai kokeilija, vaan heti esikois-sinfoniasta lähtien hän oli valmis mestari. Hänen neljä sinfoniaansa ovat vahvasti yksilöllisiä, joten niistä on vaikea löytää tyylin ja ilmaisun syventymistä ja kypsymistä.
Neljästä sinfoniasta ensimmäisellä on poikkeuksellisen laaja syntyhistoria. Sen vanhimmat luonnokset ovat peräisin jo vuodelta 1854, mutta ne päätyivät tiettävästi d-mollipianokonserton materiaaliksi. Ensimmäinen osa oli valmis noin kymmenen vuotta myöhemmin, mutta vasta 1874-76, saatuaan ensin valmiiksi Haydn-muunnelmansa, Brahms muokkasi sinfonian likipitäen lopulliseen muotoonsa. Perusteellinen hiominen ei mennyt hukkaan, sillä teoksesta tuli kaikkien aikojen ehkäpä kypsin ja hienoin esikoisssinfonia. Kantaesityspaikkakunnaksi Brahms valitsi hyvästä orkesterista tunnetun Karlsruhen, jossa sinfonia kuultiin ensikerran vuoden 1876 marraskuussa. Tämän jälkeen säveltäjä muokkasi ja korjasi vielä teoksen väliosia.
Eri yhteyksissä on ihmetelty, mikä mahtoi saada Brahmsin pidättäytymään niin pitkäksi ajaksi sinfonian julkaisemisesta. Syiksi on lueteltu mm. voimakas itsekritiikki, perinteiden painolasti sekä Beethoven, jonka yhdeksää sinfoniaa Brahms kunnioitti suuresti. Hän totesikin, ettei sinfonian säveltäminen ollut leikintekoa Beethovenin jälkeen, ja kuuli omien sanojensa mukaan aina "jättiläisen" askeleet takanaan. Erkki Salmenhaaran mielestä "kukaan sinfonian säveltäjä ei ole Beethovenin jälkeen voinut jättää huomioon ottamatta sitä esikuvaa, jonka Beethoven loi yhdeksällä sinfoniallaan. Vielä tänä päivänäkin Beethovenin saavuttama klassisten ja romanttisten aineksien synteesi - klassisuus syvemmässä, universaalissa ja epähistoriallisessa mielessä - on sinfonisen ajattelun tyyleistä ja aikakausista riippumaton ylittämätön ihanne". Demoninen ensiosa ja voittoisa finaali jatkavat selvästi suuren esikuvan perintöä. Esimerkiksi finaalin teema johdannon jälkeen on sekä melodisesti että rytmisesti lähellä Beethovenin yhdeksännen finaalin Freude-teemaa. Kun tästä joku rohkeni huomauttaa Brahmsille, tokaisi säveltäjä häkeltymättä että "aasikin voi sen kuulla". Kapellimestari Hans von Bülowin kerrotaan luonnehtineen teosta osuvan kunnioittavasti Beethovenin kymmenenneksi sinfoniaksi.
Pitkä kypsyttely oli omiaan osoittamaan Brahmsin arvostusta sinfoniamuotoa ja Beethovenia kohtaan. Kai Maasalon mielestä Brahms yhdistää Beethovenin viidennen ja yhdeksännen sinfonian kohtalontunnelmat sekä kuudennen pastoraalirunouden harmoniseksi kokonaisuudeksi, jota leimaa hänen oma intohimoinen fantasiansa, koruton maskuliinisuutensa ja lämmin sydämmellisyytensä. Sinfonian ilmapiiriä on arvioitu ylevän epämaalliseksi, joskin traagiseksi ja pateettiseksikin, säveltäjän luonteenpiirteiden mukaisesti. Suuresta esikuvastaan sinfoniassa muistuttaa vielä mm. neliosaisen kokonaisuuden muotoratkaisut sekä soinnillinen ankaruus. Brahmsille ominaiset lyyriset ja tunnelmalliset ainekset korostuvat varsinkin väliosissa.
Pitkästä syntyhistoriasta huolimatta teos on tyylillisesti ja rakenteellisesti varsin ehjä kokonaisuus. Muodon suhteen finaali lienee monimutkaisin, sillä pääteeman lisäksi siinä esiintyy lukuisia melodisia ajatuksia sekä myös muistumia hitaasta johdannosta. Ristiriitaisesta vastaanotosta huolimatta Brahms varmasti tunsi sisimmässään tyydytystä sitkeän työn vaatineen teoksensa johdosta. Hänellä oli nyt rohkeutta ja voimavaroja käydä heti käsiksi uuteen sinfoniaan, jonka hän saikin valmiiksi jo seuraavana kesänä.
MATTHIAS BAMERT
Sveitsiläissyntyinen Matthias Bamert aloitti kapellimestariuransa Yhdysvalloissa maineikkaan Georg Szellin ohjauksessa. Myöhemmin hän siirtyi Leopold Stokowskin apulaiskapellimestariksi sekä toimi myös Clevelandin orkesterin vakituisena kapellimestarina Lorin Maazelin ylikapellimestarikaudella.
Bamert on johtanut lukuisia sinfonia- ja oopperaorkestereita ympäri maailmaa, mm. Philharmonia Orchestra’a, Lontoon Filharmonikoita, BBC Symphony Orchestraa, Orchestre de Paris’ia sekä Barcelonan oopperan orkesteria. Hän on toiminut myös Sveitsin Radion orkesterin sekä London Mozart Playersin taiteellisena johtajana. Vuonna 2001 hänet nimitettiin Royal Philharmonic Orchestran päävierailijaksi. Matthias Bamert on niin ikään ansioitunut musiikkifestivaalien taiteellisena johtajana, mm. Musica Nova festivaalilla Glasgowssa vuosina 1985-90 sekä Luzernin Musiikkijuhlilla vuosina 1992-98.
Bamertin laaja levytuotanto on saanut monia arvostettuja kansainvälisiä palkintoja. Hän levyttää säännöllisesti Chandos Records levymerkille monien huippuorkesterien kanssa.
KARI KRIIKKU
Kari Kriikku suoritti diplominsa klarinetinsoitossa Sibelius-Akatemiassa vuonna 1983 ja opiskeli sen jälkeen mm. Yhdysvalloissa ja Englannissa Alan Hackerin johdolla. Kriikku on tullut tunnetuksi uuden suomalaisen klarinettimusiikin tulkkina ja hän on kantaesittänyt mm. Tiensuun ja Kaipaisen klarinettikonsertot. Hän on toiminut pitkään kamariorkesteri Avanti!n eri kokoonpanoissa ja Toimii-yhtyeessä. Nykymusiikin ohella Kriikku on perehtynyt myös klassisen sekä romanttisen klarinettimusiikin esittämiseen. Hän on levyttänyt mm. Crusellin, Weberin, Zemlinskyn, Lindbergin, Kaipaisen ja Tiensuun teoksia. Kari Kriikku toimi 1994-99 Uudenkaupungin Crusell-viikon taiteellisena johtajana. Avantin taiteellisena johtajana Kriikku on toiminut vuodesta 1998.
