Lahden kolmas Sibelius-festivaali keräsi ennätysyleisön
24.9.2002
Sunnuntaiaamuna päättynyt Sinfonia Lahden kolmas kansainvälinen Sibelius-festivaali keräsi neljään konserttiinsa lähes 5000 kuulijaa ja ylitti näin yleisötavoitteensa huimasti. Ensimmäiset ryhmävaraukset ensi vuoden konsertteihin tehtiin jo festivaalin aikana. Lauantain konsertin suoralähetys MTV3:lla saavutti 115 000 katsojaa ja ohjelma leviää MTV3:n välityksenä myös useisiin Euroopan maihin.
Neljän päivän mittainen festivaali oli paitsi yleisömenestys myös taiteellinen menestys. Sekä yleisön kommentit että kritiikit ovat kehuneet orkesterin työskentelyä mittavassa esiintymisurakassa. Myös ennen konsertteja järjestetyt Johdatus konserttiin -tilaisuudet houkuttelivat paikalle reilut 400 kiinnostunutta.
Sibeliuksen mahtavien sinfonioiden sekä viulukonserton lisäksi Sinfonia Lahti yllätti Osmo Vänskän johdolla yleisönsä esittämällä kantaesityksenä kaksi osaa Sibeliuksen unohduksiin jääneestä orkesterisarjasta. Orkesterisarja on tullut esiin BIS-levy-yhtiön toteuttaman Sibeliuksen tuotannon kokonaislevytysprojektin yhteydessä. Sarjasta on säilynyt vain nämä esitetyt 2. ja 3. osa. Ensimmäinen osa on saattanut ollut perustana Yalen yliopiston kirjastossa sijaitsevalle Sibeliuksen yksiosaiselle sävellykselle, jota nykyisessä asussaan nimitetään Aallottariksi. Molemmat osat ja sen lisäksi näihin liittyvä niin kutsuttu Yalen versio Aallottarista esitetään Sinfonia Lahden konsertissa 24. lokakuuta 2002 Sibeliustalossa.
Ensi vuonna neljännen festivaalin ohjelmistossa 4. - 7.9 2003 on Sibeliuksen näyttämömusiikki. Solisteina kuullaan mm. sopraano Helena Juntusta, mezzosopraano Laura Nykästä, sekä tenori Jyrki Anttilaa. Kapellimestarina toimii Sinfonia Lahden taiteellinen johtaja Osmo Vänskä.
Ensi vuonna tavoitteena on lisätä myös kansainvälisten festivaalivieraiden osuutta, tänä vuonna festivaaliin osallistui lähes 200 konserttivierasta mm. Australiasta, Japanista, Iso-Britanniasta, Yhdysvalloista ja Itävallasta. Nelisenkymmentä kansainvälistä journalistia oli lisäksi raportoimassa tapahtumaa omille medioilleen.
|