Kurkistus venäläiseen sieluun – ja omaamme
Pe 22.2. 19 Venäläinen ilta
Atso Almila, kapellimestari
Veera Lopatina, viulu
Jotain surumielisen kaihoisaa, raskaan kaunista, punaista ja himmeää kultaa. Jokaiselle meille on jonnekin piirtynyt kuva venäläisestä sielusta. Jotakin ohutta säiettä siitä kannamme mekin mukanamme, mutta emme tarpeeksi vahvaa ymmärtääksemme sitä loppuun saakka.
Jotakin oleellista siitä on jäänyt elämään tähän musiikkiin, jota tarvitaan ja etsitään esiin silloin kun on kysymys suurista tunteita, myrskyistä ja kuohuista. Se antaa mahdollisuuden sisikunnan repeillä, kuohua ja jälleen tyyntyä. Ehkä se tekee sen tarpeellisen reiän tutustua omaan sieluumme kaiken arjen ja järjen keskellä. Se koskettaa, repii ja parantaa.
Se soikoon ja maistukoon kuin pehmeä blini, maukkaan suolaisen mädin, kirpeän sipulin ja happaman pehmeän smetanan kera. Vielä kierros mustapippuria pippurimyllystä.
Kuten muuan ajattelija totesi: onpa mahtipontista ja pateettista – sanalla sanoen HYVÄÄ!
Venäläisen illan solistina on ihana 12-vuotias Vera Lopatina, lukuisten kansainvälisten nuorten viulukilpailujen voittaja. Hän opiskelee Tatjana Libekovan johdolla kuten Ilja Gringoltskin. Jo 9-vuotiaana Vera hämmästytti soittamalla viulullaan virtuoosimaisen kappaleen, mutta sellojousella, kun muutakaan ei ollut saatavilla.
Ohjelma:
Borodin: Ruhtinas Igor, alkusoitto
Tsaikovski: Valssi
Glazunov: Suomalainen fantasia
Tsaikovski: Slaavilainen marssi
Hatsaturjan: Valssi näytelmästä Naamiaiset
Rahmaninov: Vokaliisi,
Rimski-Korsakov (sov. Waxman): Kimalaisen lento
Rimski-Korsakov: Toukokuun yö, alkusoitto
Muutama sana illan säveltäjistä:
Borodin Aleksandr (1833-1887)
Ei enempää eikä vähempää kuin klassisen venäläisen musiikin perustaja. Ihan kohtuullinen arvonimi ruhtinas Gedianovin aviottomalle pojalle, joka teki merkittävän ja monipuolisen uran myös kemian ja lääketieteen alueilla. Monipuolisuus näkyi myös musiikin puolella, hän soitti eri ryhmissä ja kirjoitti teoksiaan sinne sun tänne. Vuonna 1862 hän tutustui venäläiseen säveltäjään Mili Balakireviin ja yhdessä tämän sekä säveltäjien César Cuin, Modest Musorsgskin sekä Nikolai Rimski-Korsakovin kanssa he muodostivat ”uusvenäläisen koulun” tai viisikot-nimisenä tunnetun ryhmän. Sen tavoitteena oli korostaa venäläisen musiikin omaperäisyyttä, noudattaa realistista sävellyssuuntausta ja vaalia venäjän ensimmäisen säveltäjän Mihail Glinkan (1804-1857) perintöä.
Borodinin tuotanto ei ole laaja, mutta tyylillisesti lavea. Vuolas lyyrisyys saa rehevää henkeä kansanomaisesta huumorista, on todettu.
Tšaikovski Pjotr (1840-1893)
Kaivosinsinöörin ja ranskattaren poika otti pianotunteja jo pienenä, mutta musiikki vei vasta myöhemmin. Arka ja sisäänpäinkääntynyt Pjotr luki lakia, päätyi virkamieheksi ministeriöön ennen kuin antautui musiikille kokonaan 23-vuotiaana. Päinvastaisista mieltymyksistä huolimatta hän yritti seurustella tyttöjenkin kanssa aina onnettomaan avioliittoon saakka. Se päättyi kuitenkin jo vuoden jälkeen sulhon itsemurhayritykseen.
Tšaikovski teki maansa musiikin kansainvälisesti tunnetuksi. Hänen musiikissaan kuuluvat ja näkyvät niin ladatut tunteet kuin henkinen tasapainottomuuskin. Se on tehokasta, kohtalontäyteistä ja ah, niin myrskyisää.
Glazunov Aleksandr (1865-1936)
Venäläiseen julkaisualalla toimivaan aatelissukuun syntynyt Aleksandr osoitti musiikillista lahjakkuutta jo varhain. Hän työskenteli paljon Rimski-Korsakovin ohjauksessa sekä yhteistyökumppanina, yhdessä he saattoivat valmiiksi Borodinin keskenjääneen oopperan Ruhtinas Igorin.
Glazunov toimi Pietarin konservatorion professorina ja rehtorina sekä sai paljon tunnustusta akateemisissa piireissä myös maailmalla. Vallankumouksen jälkeen hän oli aktiivisesti järjestämässä maan musiikkielämään aatteen mukaisesti, mutta vietti kuitenkin loppupuolen elämäänsä lännessä terveydellisistä syistä. Päinvastoin kuin Tšaikovskilla, Glazunovin teokset heijastelevat tekijänsä luonteen eheyttä, rauhallisuutta sekä elämäniloa.
Hatšaturjan Aram (1903-1978)
Jo lapsuudessa tarttui pienen Aramin korvaan transkaukasialaisen kansanmusiikin soinnut, jotka sitten myöhemmin pulpahtavat esille hänen sävellystuotannossaan. Hatšsaturian käyttää sumeilematta kansamusiikin materiaalia sävellyksissään, mutta modernissa muodossa. Musiikinopiskelun sellonsoiton ja sävellysopintojen muodossa hän aloitti vasta 19-vuotiaana. Elämänsä aikana hän toimi myös kapellimestarina ja musiikkipedagogina. Hän osallistui myös ahkerasti julkiseen toimintaan mm. Neuvostoliiton säveltäjäyhdistyksen sihteerinä. Neuvostoliitto palkitsi hänet kansantaiteilijan arvolla, Leninin palkinnolla ja viidesti valtionpalkinnolla.
Tämän illan joukosta Hatšaturian ei poikkea: hänen teoksissaan on kiihkeää dramaattisuutta ja voimakkaita tunteita.
Rimski-Korsakov Nikolai (1844-1908)
Meriupseerikoulutuksen saanut Nikolai päätti ensin kierrellä vähän mualimoo (kolmivuotisella maailmanympäryspurjehduksella) ennen kuin viimeisteli menestykseksi nousseen ensimmäisen sinfoniansa. Tämän jälkeen hän teki merkittävän uran musiikkipedagogina Pietarissa ja tuli opettaneeksi yli 200 muusikkoa ja säveltäjää. Ja kuinka useaan myöhempään säveltäjään hän on teoksillaan tullutkaan vaikuttaneeksi.
Rimski-Korsakov on viidessätoista oopperassaan luonut venäläistä historiaa. Hän sekoittaa sumeilematta satua ja totta puhaltaen mukaan myös oikeaa historiaa. Hän oli loistava soitintaja ja sinfonisen ohjelmamusiikin mestari.
Rahmaninov Sergei (1874-1943)
Oma äiti opetti tälle tulevalle pianisti-säveltäjäsuuruudelle pianon soiton alkeet. Nuoren säveltäjän pianosävellykset olivat menestyksekkäitä, mutta ensimmäinen sinfonia vastaanotettiin viileästi siksipä hän päätti keskittyä pianistinuraan, josta tulikin loistelias niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Säveltäminenkin lähti jälleen luistamaan 1900-luvun alussa, jolloin syntyivät muun muassa 2. ja 3. pianokonsertto.
Rahmaninov jatkoi klassisten venäläissäveltäjien linjoilla ja toi siihen oman uuden vuosisadan ilmeensä. Ajan yleisestä modernista sävelkielestä hän pysytteli kaukana. Mutta kuten edeltäjänsä, hän sai musiikkiinsa melodista rikkautta, slaavilaista intensiteettiä, kiihkeää temperamenttia sekä jännittävää kuohuvien ja rauhallisten hetkien vuorottelua
ATSO ALMILA
Atso Almila opiskeli Sibelius-Akatemiassa orkesterinjohtoa Jorma Panulan johdolla sekä kuoronjohtoa Harald Andersénin johdolla. Hän suoritti kapellimestaridiplomin vuonna 1979. Kaksi vuotta myöhemmin hän saavutti jaetun ensimmäisen palkinnon yhdessä Jukka-Pekka Sarasteen kanssa pohjoismaisissa kapellimestarikilpailuissa Norrköpingissä.
Almila on ollut Radion Sinfoniakuoron, Sibelius-Akatemian kamarikuoro Cantemuksen sekä Akateemisen laulun johtaja. Vuodesta 1991 hän on toiminut Sibelius-Akatemian orkesterinjohdon yliassistenttina. Lisäksi hän toimi Suomen Kansallisteatterin kapellimestarina vuosina 1982-87 sekä 1989-95. Tampereen kaupunginorkesteria hän johti kaksivuotiskauden 1987 lähtien 1989 syksyyn saakka. Vuonna 1993 hän siirtyi Itä-Suomeen johtamaan Joensuun kaupunginorkesteria ja kaksi vuotta myöhemmin syksyllä hän otti ohjaksiinsa myös Kuopion kaupunginorkesterin. Molemmat kiinnitykset päättyivät syksyllä 2000, jolloin hän aloitti Seinäjoen kaupunginorkesterin päävierailijana.
Almila on vieraillut kapellimestarin ominaisuudessa Suomen lisäksi useaan otteeseen Ruotsissa ja Virossa, Sibelius-Akatemian Sinfoniaorkesterin kanssa Kreikassa ja Englannissa sekä syksyllä 1997 Kuopion kaupunginorkesterin kanssa Japanissa. Hän on johtanut useita produktioita Ilmajoen, Vaasan ja Tampereen oopperoissa sekä Suomen Kansallisoopperassa. Almila tunnetaan myös lahjakkaana kamari- ja näyttämömusiikin säveltäjänä.
Vera Lopatina, viulu
Vera Lopatina (s. 1989) aloitti viulunsoiton opiskelun viisivuotiaana Kuusivuotiaana hän jo esitti kamariorkesterin kanssa Saksassa Vivaldin viulukonserton. Vuonna 1998 hän voitti Andrea Postaccinin kansainvälisen nuorten taiteilijoiden kilpailun Italiassa, samana vuona hän sijoittui toiseksi Saksassa kansainvälisessä nuorten viulistien kilpailussa.
Vera Lopatina on esiintynyt jo useasti Pietarissa sekä Moskovassa sekä Suomessa, Puolassa, Saksassa, Ranskassa sekä Italiassa. Italiassa hän esiintyi menestyksekkäästi vuonna 1999 soolokonserteissa esittäen Vivaldin konserttoa kahdelle viululle ja orkesterille sekä Mozartin konserttoa viululle ja orkesterille.
Vera Lopatina on osallistunut esiintymällä useissa kansainvälisissä nuorten muusikkojen tapaamisissa ja konserteissa.
