Bassolaulaja Robert Holl laulaa Sinfonia Lahden ja RSOn yhteiskonsertin solistina

To 27.3. klo 19 Sibeliustalo

SINFONIAKONSERTTI
RSO:n ja Sinfonia Lahden yhteiskonsertti

Sakari Oramo, kapellimestari
Robert Holl, basso

Edgar Varèse: Arcana

Dmitri Šostakovitš: Laulusarja Michelangelo Buonarrotin runoihin op. 145/a
Istina / Totuus
Utro / Aamu
Ljubov / Rakkaus
Razluka / Ero
Gnev / Viha
Dante
Izgnanniku / Karkotetulle
Tvortšestvo / Luomistyö
Notš / Yö
Smert / Kuolema
Bessmertije / Kuolemattomuus

Richard Strauss: Ein Heldenleben / Sankarin elämä, sinfoninen runo op. 40


Varèse: Arcana

Edgar Varèse on 1900-luvun modernismin suuri tuntematon. Hän loi 1920-luvulta lähtien suppean, vain hiukan toistakymmentä teosta käsittävän mutta tyylillisesti ja ilmaisullisesti uraauurtavan tuotannon, joka sijoittuu vankasti aikansa terävimpään avantgardeen ja jossa tavallaan yhdistyvät Schönbergin riitasointinen atonaalisuus ja Stravinskyn rytminen voima. Silti hänen nimensä on jäänyt yleisessä tietoisuudessa muiden saman sukupolven suurten mestarien varjoon.
Varèse opiskeli 1900-luvun alkuvuosina Pariisissa ensin Schola cantorumissa mm. Rousselin ja d'Indyn johdolla, sitten konservatoriossa Widorin oppilaana ja tarjosi Romain Rollandille nuoren kapinallisen mallin tämän säveltäjäromaaniin Jean-Christophe. Varèse siirtyi 1907 Berliiniin, jossa hän tutustui sekä Busoniin että Richard Straussiin. Hän palasi Ranskaan 1913 ja esitteli Schönbergin atonaalisia kappaleita Debussylle. Suurin osa Varèsen teosten partituureista jäi Berliiniin, jossa ne tuhoutuivat sodan aikana tulipalossa.
Varèse siirtyi vuoden 1915 lopussa Yhdysvaltoihin ja jätti samalla siihenastisen tuotantonsa taakseen. Uutta avausta kuvastaa tehokkaasti jättiläisorkesterille kirjoitettu Amériques (1918–21), hänen ensimmäinen Yhdysvalloissa säveltämänsä teos. Sen jälkeen hän kirjoitti muutamia teoksia pienemmille kokoonpanoille mutta palasi taas suuren orkesterin pariin teoksessa Arcana (1925–27). Teoksen kantaesityksen Philadelphiassa huhtikuussa 1927 johti uuden musiikin esitaistelijana tunnettu Leopold Stokowski, jolle se on myös omistettu.
Arcana tarkoittaa salaisuuksia ja kätkettyä tietoa. Teoksen kirjalliseksi motoksi Varèse lainasi muutamia 1500-luvun sveitsiläisen luonnonfilosofin ja alkemistin Paracelsuksen sanoja kuudesta tähdestä, joiden lisäksi on vielä seitsemäskin tähti, mielikuvitus.
Arcana on väkeväilmeinen teos, jossa on sekä iskevien rytmien primitiivististä suggestiivisuutta että sointikudoksen modernia kompleksisuutta. Teosta hallitsee heti alussa kuultava bassopuolen kolmen sävelen toistuva motiivi, johon vielä liittyy ylemmän rekisterin riitasointu. Teoksen ilmaisuasteikko on laaja ja tunnelmat usein rajun iskeviä ja hehkuvan myyttisiä, välillä hillitympiä ja odottavia ja hetkittäin jopa keveän hilpeileviä.


Šostakovitš: Laulusarja Michelangelo Buonarrotin runoihin op. 145a

Renessanssin ihanteena oli suvereenisti eri taiteen-, tieteen- ja elämänalat hallinnut ja itseään mahdollisimman monipuolisesti kehittänyt universaalinero, uomo universale. Vaikka Michelangeloa ei tässä suhteessa voi asettaa vanhemman nerokollegansa Leonardon rinnalle, hänkin täyttää laaja-alaisuudessaan – suurena kuvanveistäjäjä, maalarina ja arkkitehtinä – komeasti renessanssineron vaatimukset. Kuvaa täydentää se, että hänet muistetaan nykyisin myös aikakautensa jos ei parhaimpiin niin aikakin kiinnostavimpiin kuuluvana runoilijana, vaikka tätä puolta hänen luovasta toiminnastaan ei hänen omana aikana tunnettukaan.
Michelangelon runous syntyi pääosin hänen pitkän elämänsä loppupuolella ja on sävyltään yleensä jyhkeän pessimististä. Ehkä juuri synkähkön yleisilmeen vuoksi se vetosi vanhenevaan, vakavasti sydänsairaaseen Šostakovitšiin, jonka viimeisiin teoksiin kuuluu Laulusarja Michelangelo Buonarrotin runoihin (1974). Teos on sävelletty A. M. Afrosin venäjänkielisiin käännöksiin Michelangelon runoista. Alun perin Šostakovitš kirjoitti sarjan bassolle (Jevgeni Nesterenkolle) ja pianolle mutta laati siitä sittemmin myös version suurelle orkesterille.
Kolmen neljännesosatunnin mittainen Michelangelo-sarja on suurimuotoisin Šostakovitšin laulusarjoista. Teokseen valituissa Michelangelon runoissa pohdiskellaan paitsi elämän ja kuoleman suuria kysymyksiä myös taiteilijan asemaa ja velvollisuuksia. Teos tuo Šostakovitšin myöhäiskauden teoksista mieleen 14. sinfonian (1969), jossa on jousiorkesterin rinnalla basso- ja sopraanosolisti. Kummassakin teoksessa on 11 osaa, kummassakin yleistunnelma on tekstin määräämänä vakava ja kummassakin tekstuuri on pääosin graafisen pelkistettyä ja riisuttua.
Avauslaulu Totuus alkaa karulla instrumentaalijohdannolla, joka kuullaan sellaisenaan myös teoksen lopulla laulun Kuolema alussa. Vaikka sarjaa hallitsee sisäänpäinkääntynyt ja vakava sävy, siinä on myös lempeämpiä ja pehmeämpiä tuokioita, esimerkiksi lauluissa Aamu, Rakkaus ja Ero ja myöhemmin laulussa Yö. Osissa Viha ja Luomistyö ilmaisu on rajuimmillaan ja kirpeimmillään. Niiden välissä saa oman kunnianosoituksensa myöhäiskeskiajan suuri runoilija Dante. Lohduttoman pessimistisen Kuolema-laulun jälkeen musiikki kääntyy päätöslaulussa Kuolemattomuus odottamatta aiempia osia vapautuneempaan ja kepeämpään suuntaan.

Richard Strauss: Ein Heldenleben

Straussin sävelrunolleen antama otsikko Ein Heldenleben (Sankarin elämä) kumpuaa syvältä romantiikan ajattelusta ja on sellaisena tyypillinen ajalleen. Romantiikka korosti yksilön, erityisesti poikkeusyksilön merkitystä, ja taiteilijat nähtiin tällaisen poikkeusyksilön arkkityyppeinä, sankareina jotka itsensä uhraten antoivat yleisölle mahdollisuuden irrottautua arkikokemuksesta.
Straussin sävelruno valmistui 1898 ja kantaesitettiin seuraavan vuoden maaliskuussa Frankfurtissa. Pian esityksen jälkeen monet alkoivat kysellä, kuka oikein oli teoksen sankari. Strauss itsekö? Strauss vastasi kysymykseen vältellen, mutta teos osoittaa, että juuri hän todella on teoksen sankari. Sankarin vihollisia puolestaan ovat ymmärtämättömät kriitikot.
Aiheen hakeminen omaelämäkerralliselta tasolta vain syventää Ein Heldenlebenin kytkeytymistä romantiikan maailmaan, sillä tuolloin todellisen taiteilijan ajateltiin ammentavan teoksiinsa materiaalia ennen muuta omasta elämästään ja sisimmästään. Ein Heldenleben ei sitä paitsi ollut ainoa teos, jossa näin tapahtui, sillä myös orkesteriteos Symphonia domestica (1903) ja ooppera Intermezzo (1923) ovat lähtökohdiltaan omaelämäkerrallisia. Ainakin sikäli Strauss osui vihollisia hahmottaessaan oikeaan, ettei kaikilta kriitikoilta riittänyt ymmärrystä hänen avomieliseen, jopa ekshibitionistiseen asenteeseensa. Ilmeisesti Strauss avasi heidän mielestään itsensä kuulijoille liian yksityiskohtaisella ja arkisella tasolla.
Ein Heldenleben kuuluu Straussin sävelrunojen sarjassa myöhempiin, mittakaavaltaan painokkaampiin teoksiin. Se on kuusiosainen mutta tauotta soitettava kokonaisuus, jonka osille Strauss on antanut kuvailevat otsikot. Teos on kirjoitettu myöhäisromantiikan suurorkesterille, jossa on mm. kahdeksan käyrätorvea, viisi trumpettia, nelinkertaiset puupuhaltimet ja vähintään 64 soittajan jousisto. Strauss käyttää suurta koneistoaan tuhlailevan rikkaasti ja taiturillisesti, ei vain massiivisia nousuja rakentaen vaan myös kamarimusiikillisen herkkiä värejä maalaten.
Teoksen alussa kuulaan heti sankarin laajakaarinen, positiivista energiaa ja tarmokkuuta huokuva teema. Toisessa jaksossa puolestaan esitellään sankarin viholliset, joita kuvataan ilkkuvilla puhallinkuvioilla. Kolmas jakso on Straussin mukaan muotokuva hänen vaimostaan Paulinesta: "Halusin kuvata tässä vaimoani. Hän on hyvin monisäikeinen, hyvin naisellinen, oikukaskin." Osa huipentuu hehkeään lemmenkohtaukseen.
Fanfaarit kutsuvat taisteluun, jossa sankarin ja hänen elämänkumppaninsa teemat valtaavat vähitellen kentän vihollisilta. Viidennessä jaksossa viimeistään varmistuu, että teoksen kuvitteellinen sankari on todella Strauss itse, sillä siinä esiintyy yli 30 lainausta Straussin aiemmista teoksista, sävelrunoista, lauluista ja kriitikoiden aikanaan teurastamasta oopperasta Guntram. Päätösjaksossa sankari joutuu vielä kerran kohtaamaan vihollisensa, mutta lopussa musiikin valtaa seesteinen rauha.

Kimmo Korhonen


Sakari Oramo

Sakari Oramo on toiminut RSO:n kapellimestarina vuodesta 1994 alkaen ja elokuussa 2003 hän jatkaa orkesterin ylikapellimestarina. Hän on myös Birminghamin sinfoniaorkesterin (CBSO) musiikillinen johtaja. Lisäksi Oramo on Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin päävierailija.
Viulistina aloittanut Oramo toimi 1980-luvulla kamariorkesteri Avanti!n ja vuodesta 1991 RSO:n vuorottelevana konserttimestarina. Hän myös opiskeli Jorma Panulan kapellimestariluokalla ja suoritti orkesterinjohdon diplomin 1992. Tammikuussa 1993 Oramo johti muutaman tunnin varoitusajalla RSO:n sinfoniakonsertin, joka oli todellinen menestys: Oramo kiinnitettiin orkesterin kapellimestariksi syksystä 1994 alkaen. Neljä vuotta myöhemmin hän aloitti myös CBSO:n ylikapellimestarina, ja syksyllä 1999 nimike vaihtui musiikilliseksi johtajaksi.
CBSO:n kanssa Oramo on vieraillut mm. Helsingissä, Amsterdamissa, Kölnissä, Wienissä, Pariisissa, Schleswig-Holsteinin musiikkijuhlilla ja Japanissa.
Oramo on johtanut mm. Los Angelesin filharmonikkoja, New Yorkin filharmonikoita ja Minnesotan orkesteria, Tukholman filharmonikoita ja Ruotsin radion orkesteria, Berliinin filharmonikoita, Leipzigin Gewandhaus-orkesteria, Pohjois-Saksan radion sinfoniaorkesteria ja London Sinfoniettaa.
Kapellimestarina hän on levyttänyt RSO:n kanssa Klamia ja Pingoud'ta sekä Kaipaista ja Lindbergiä. Nordgrenin 3. ja 5. sinfoniasta julkaistu levytys (Ondine) sai vuonna 2000 arvostetun ranskalaisen Académie Charles Cros’n palkinnon. Lindbergin tuotantoa Oramo on levyttänyt myös kamariorkesteri Avanti!n kanssa (Ondine) ja CBSO:n kanssa Griegiä sekä Sibeliuksen sinfoniat nro 2, 4 ja 5 (Erato) samoin kuin Walton ja Sibeliuksen viulukonsertot, sollistina Akiko Suwanai. Viulistina hän on levyttänyt sopraano Anu Komsin kanssa Kurtágin Kafka-fragmentit.

Robert Holl

Hollantilaissyntyinen Robert Holl on esiintynyt suurimpien orkestereiden solistina ja tehnyt yhteistyötä mm. Claudio Abbadon, Bernard Haitinkin, Nikolaus Harnoncourtin, Wolfgang Sawallischin, Neville Marrinerin ja Riccardo Chaillyn kanssa. Tammikuussa 1999 hänellä oli Chicagossa ohjelmassaan Schubertin Winterreise, jonka pianistina oli Daniel Barenboim.
Holl on tuttu vierailija musiikkijuhlilla, kuten Wienissä, Salzburgissa, Berliinissä ja Prahassa.
Häntä on kuultu mm. Hans Sachsina Barenboimin johtajamassa Nürnbergin mestarilaulajissa Bayreuthissa sekä Amfortasina Franz Welser-Möstin johtamassa Parsifalissa Zürichissä.
Robert Holl tekee säännöllisesti yhteistyötä mm. Peter Schreierin kanssa Bachin oratorioissa, sekä puolisonsa, sopraano Ellen van Lierin kanssa Wolfin Italialainen laulukirja –kokoelman esityksissä. Hollin laaja diskografia sisältää mm. Pfitznerin, Regerin, Franz Schmidtin, Schubertin ja Wolfin teoksia (Preiser).
Holl on opiskellut mm. Münchenissä Hans Hotterin johdolla. Kilpailuvoitto on tullut kansainvälisistä kilpailuista ‘s-Hertogenboschissa Hollannissa ja Münchenissä. Holl on kuulunut Baijerin valtionoopperan taiteilijakuntaan. Vuonna 1990 Wienin kaupunki myönsi hänelle kamarilaulajan arvon.

Radion Sinfoniaorkesteri

Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, joka täytti 75 vuotta syksyllä 2002. Kymmenmiehinen Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927 eli vuosi Yleisradion perustamisen jälkeen ja sinfoniaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960-luvulla. RSO:n ylikapellimestareita ovat olleet Toivo Haapanen, Nils-Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam sekä Jukka-Pekka Saraste, jonka neljäntoista vuoden pesti päättyi kesällä 2001.
Orkesterin toiseksi kapellimestariksi Sarasteen rinnalle kiinnitettiin 1994 Sakari Oramo, joka aloittaa RSO:n ylikapellimestarina syksyllä 2003. Oramo on myös Birminghamin sinfoniaorkesterin musiikillinen johtaja.
RSO:n ohjelmistossa on tärkeällä sijalla uusin suomalainen musiikki ja se kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia.
Vuonna 1963 Paavo Berglundin johdolla tehdyn Leningradin-matkan jälkeen RSO on soittanut ulkomailla yli 230 konserttia. Kiertueet vakiintuivat RSO:n ohjelmaan Jukka-Pekka Sarasteen kaudella, jolloin matkattiin mm. kahdesti Kaukoitään ja aloitettiin säännölliset vierailut Wienissä sekä Lontoon Proms-festivaaleilla ja Kanariansaarten musiikkijuhlilla.
RSO:n kotikanava on YLE Radio 1, joka lähettää orkesterin kaikki konsertit yleensä suorina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin.