Elina Vähälä tulkitsee Kalevi Ahon viulukonserton

To 15.5.2003 klo 19 Sibeliustalo

SINFONIAKONSERTTI

Osmo Vänskä, kapellimestari
Elina Vähälä, viulu

Jean Sibelius: Pohjolan tytär, sinfoninen fantasia op. 49

Kalevi Aho: Viulukonsertto
I. Andante
II. Leggiero
III. Tempo di valse

Jean Sibelius: Sinfonia nro 5 Es-duuri op. 82
I Tempo molto moderato - Allegro moderato
II Andante mosso, quasi allegretto
III Allegro molto - Largamente assai


Sinfonisesti yhdessä: Stala-Yhtiöt

Konsertti päättyy noin klo 21.

JEAN SIBELIUS: Pohjolan tytär, sinfoninen fantasia op. 49

Jean Sibeliuksen (1865-1957) vuonna 1906 valmistuneen Pohjolan tytär- fantasian runollisena lähtökohtana on Väinämöisen ja Pohjolan tyttären kohtaaminen Kalevalan kahdeksannessa runossa. Osittain samoihin Kalevalan jaksoihin perustui myös lopulta toteutumattomaksi jäänyt reilun vuosikymmenen takainen oopperasuunnitelma Veneen luominen, jonka musiikillista materiaalia Sibelius niin ikään käytti uudessa fantasiassaan. Kyseisessä Kalevalan runossa vanha Väinämöinen on matkalla takaisin kotiin synkästä Pohjolasta, kun hän kohtaa kauniin Pohjolan tyttären istumassa taivaankannella kutomassa kultaista kangasta. Väinämöinen joutuu oitis neidon lumoihin ja yrittää houkutella tätä omakseen. Yritys osoittautuu kuitenkin turhaksi, koska neito asettaa suostumisensa ehdoksi mitä mahdottomampia tehtäviä: Väinämöisen tulisi rakentaa vene värttinäpalasesta ja työntää se sitten vesille käden koskettamatta.

Sibelius oli ehdottanut teoksen nimeksi ensin Väinämöistä ja sitten Sankarin seikkailua, mutta kustantaja piti niitä epäsopivina ja ehdotti puolestaan Pohjolan tytärtä. Alkuperäiskäsikirjoituksen kansilehdelle säveltäjä kirjoitti: "Tunnetun Kalevala-eepoksen pohjalle vapaasti tehty fantasia".

Selvästi aidon innoituksen vallassa syntyneen teoksensa Sibelius kirjoitti nopeasti suurehkolle kokoonpanolle, johon sisältyy mm. englannintorvi, bassoklarinetti, kontrafagotti, kaksi kornettia, tuuba sekä harppu. Aiheen dynaamisuus sai Sibeliuksen irroittamaan orkesterista tavallista värikylläisempiä ja voimaperäisempiä tehoja, ja teosta pidetäänkin yhtenä Sibeliuksen taitavimmin orkestroiduista. Pohjolan tytär inspiroi professori Erik Tawaststjernaa vertaamaan säihkyvää sävelkieltä mm. Richard Straussin Ein Heldenleben- runoelmaan, joskin hän totesi, että "straussilaista aistillisuutta saa Sibeliuksen musiikista turhaan etsiä: Väinämöisen intohimo häilyy tietäjän hurmion ja voimattomuuden välillä, Pohjolan tytär säteilee kylmää kosmista hohdetta".

Pohjolan tyttären ensiesitys kuultiin vuoden 1906 lopulla Pietarissa eräässä uutta orkesterimusiikkia esittelevässä konsertissa. Sen johti itse Sibelius, jonka oli houkutellut Pietariin hänen uskollisiin ihailijoihin kuulunut pianisti-kapellimestari Alexander Siloti. Konsertissa esiintyneen Mariinski-teatterin orkesterin muusikot tykästyivät Sibeliuksen kekseliääseen, väkevätunnelmaiseen musiikkiin, ja esityksestä muodostui suuri menestys.
Hannu Kivilä

KALEVI AHO: Viulukonsertto

Vuonna 1981 valmistunut viulukonsertto on itse asiassa toinen konsertoiva sävellykseni viululle ja orkesterille: jo 1973 valmistunut 3. sinfoniani sisältää laajan, konsertoivan sooloviuluosuuden. Konserton säveltämisen keskeisenä ongelmana on solistin ja orkesterin suhde: miten antaa solistille riittävästi painokasta, virtuoosista sanottavaa ilman että orkesterin osuus ei kutistuisi pelkäksi säestämiseksi. 3. sinfonialle on ominaista solistin ja orkesterin vastakkainasettelu – orkesterin massan painostusasenne solistiyksilöä kohtaan.

Viulukonsertossa ei vastaavaa painostusasennetta esiinny, vaan orkesteri ja solisti pyrkivät olemaan samanarvoisia, toisiaan täydentäviä ja tukevia elementtejä. Teos on esittäjilleen äärimmäisen vaativa. Sen dramaturgisena perusajatuksena on matka – matka ajassa ja elämänkokemuksissa. Alun ankarampi sävelkieli muuttuu kolmiosaisessa konsertossa vähitellen yhä vapautuneemmaksi ja luonteeltaan tanssillisemmaksi. Konserton dynaaminen lakipiste saavutetaan finaalissa. Sen lopussa musiikin etenemisenergia lopulta väsyy, musiikkiin ilmaantuu tummia varjostuksia, ja teos päättyy hauraaseen kehtolauluun, hyvästijättöön kaikelle sille mitä matkan varrella on koettu.

Viulukonsertto on Suomen radion sinfoniaorkesterin tilaustyö. Teoksen kantaesitti 29.9.1982 viulutaiteilija Manfred Gräsbeck, Radion sinfoniaorkesteria johti Jorma Panula.
Kalevi Aho

JEAN SIBELIUS: Sinfonia nro 5 Es-duuri op. 82

Takominen

29. heinäkuuta 1914 Sibelius kirjoitti päiväkirjaansa: “Sota julistettu. Itävalta - Serbia.” Samana päivänä hän oli “saanut” ihanan teeman, jota hän nyt “takoi”; Sibelius oli aloittanut työskentelyn viidennen sinfoniansa parissa. Teemojen takominen oli olennaista Sibeliuksen luomisprosessille. Beethovenin tavoin hän jalosti teemansa alkeellisemmasta, karkeammista alkuluonnoksista. Tämän jälkeen hän kirjoitti teemataulukoita ja organisoi musiikillista materiaalia; vähitellen teoksen hahmo alkoi muovautua.

Sibeliuksen teosten taustalla oli usein ulkomusiikillinen, suuri visio tulevan sävellyksen ilmapiiristä. Ensimmäisten luonnosten ja lopullisen orkesteripartituurin välillä oli useita vaiheita, ja viidennen sinfonian tapauksessa tuli mukaan myös jälkikritiikki. Teoksen ensimmäinen versio valmistui 1915. Sibelius ei ollut tähän kuitenkaan tyytyväinen, ja seuraavana vuonna hän muokkasi sävellyksen osittain uusiksi. Sinfonian toinen versiokaan ei tyydyttänyt Sibeliusta. Vasta vuonna 1919 päättyi teoksen vaikea synnytysprosessi sinfonian lopulliseen, kolmanteen laitokseen. Vastaanotto oli riemukas.

Katse kosmokseen

Viides sinfonia on neljännen täydellinen vastakohta. Teos on vastareaktio edellisen sinfonian synkälle, minäkeskeiselle maailmalle ja merkitsee säveltäjän vapautumista hänen 1910-luvun alun eksistentiaalisesta ahdistuksestaan. Kun neljännessä sinfoniassa Sibelius katsoi sisäänpäin, viidennen sinfonian tunnelmissa on jotain kosmista. Teoksen maailma on valoisa ja elämänmyönteinen, musiikki ei kuvasta enää henkilökohtaisia ristiriitoja.

Viidennen sinfonia melodiikalle on ominaista jännitys kahdentyyppisten teemojen välillä: ensimmäisen ryhmän melodiat liikkuvat pääasiassa pienin sävelaskelin, toisen ryhmän teemat keinuen, suuremmin intervallein. Muoto on epäsovinnainen.

Teoksen ensimmäisessä versiossa oli neljä osaa, mutta lopulliseen laitokseen Sibelius sulautti avausosan ja sitä seuraavan scherzon hyvin originellilla tavalla yhteen. Muodonmuutos pastoraalisista alkutahdeista villisti päättyvään scherzoon on niin luontevasti toteutettu ja sävellysteknisesti niin mestarillisesti hallittu, että se hakee vertaistaan Sibeliuksen tuotannossa. Toinen osa prosessiivisine kehittelevine muunnelmineen muodostaa lyyrisen välisoiton voimakkaiden ääriosien väliin, ja valmistelee samalla finaalin musiikillista materiaalia.
Finaalia vallitsee käyrätorvien esittelemä rinnakkaisterssein etenevä keinuva sivuteema. Lopputahdit ovat kuin kiveen taotut. Ne voisivat symbolisoida Sibeliuksen koko luomisprosessia, materia jalostamista sitä takomalla. Ne ovat kuin symboleja kosmisesta elämäntunteesta ja elämänuskosta.
Kalevi Aho


ELINA VÄHÄLÄ

Elina Vähälä kuuluu nuorten suomalaisten instrumentalistien ahkerimmin konsertoivaan kaartiin. Hän on kysytty taiteilija niin solistina kuin kamarimuusikkonakin. 1999 Elina Vähälä voitti ensimmäisen palkinnon Young Concert Artists International Auditions-kilpailussa New Yorkissa. Syksyllä 2000 hänet palkittiin Hannoverin kansainvälisessä viulukilpailuissa, yhdessä maailman arvostetuimmassa musiikkikilpailussa.
Vähälä on esiintynyt Suomessa mm. Helsingin, Turun ja Kuopion kaupunginorkestereiden, Tapiola Sinfoniettan, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin ja Virtuosi di Kuhmon solistina.
Lahden Kaupunginorkesterin solistina Elina Vähälä suoritti solistidebyytttinsä 12-vuotiaana. Kaudella 1993-1994 hänet valittiin Lahden Kaupunginorkesterin "Vuoden Nuoreksi Solistiksi", mistä lähtien hän on vieraillut nykyisen Sinfonia Lahden solistina säännöllisesti. Ulkomailla Vähälä on esiintynyt Dortmundin filharmonikoiden, Tanskan Radion Sinfoniettan sekä English Chamber Orchestran solistina.
Elina Vähälä on vieraillut lukuisilla festivaaleilla Suomessa ja ulkomailla, mm.Kuhmon Kamarimusiikkijuhlilla, Helsingin juhlaviikoilla ja Naantalin Musiikkijuhlilla sekä Spoleto-, El Paso- ja Gilmore-festivaaleilla USA:ssa, Kielletyn Kaupungin Musiikkijuhlilla Pekingissä, Kiinassa, Pariisin ja Pradesin Pablo Casals -festivaaleilla sekä Kansainvälisellä Klassisen Musiikin Festivaalilla Etelä-Afrikassa.
Aktiivisena kamarimuusikkona Vähälä on konsertoinut mm. Juri Bashmetin, Ana Chumachencon, Peter Csaban, Itamar Golanin, Ralf Gothónin, Bruno Giurannan, Steven Isserlisin, Frans Helmersonin ja Arto Noraksen kanssa.
Elina Vähälä soittaa Suomen Kulttuurirahaston omistamalla Strdivarius -viululla vuodelta 1678.
Yhdysvalloissa syntynyt Elina Vähälä aloitti viuluopinnot 3-vuotiaana Seppo Reinikaisen johdolla Päijät-Hämeen konservatoriossa ja jatkoi siellä Pertti Sutisen oppilaana. Kuhmon Viulukoulussa häntä opettivat Zinaida Gilels, Ilja Grubert ja Pavel Vernikov sekä Sibelius-Akatemiassa Tuomas Haapanen. Opintojaan hän täydensi Ana Chumachencolla Münchenissä.

Satu Kahila