Helsingin kaupunginorkesteri vierailee Lahdessa

Pe 7.3. 2003 klo 19 Sibeliustalo

HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERIN VIERAILUKONSERTTI

Mikko Franck, kapellimestari
Aleksander Toradze, piano

Kimmo Hakola: Sinfonietta

Sergei Prokofjev: Pianokonsertto nro 5 G-duuri, op.55
Allegro con fuoco
Moderato ben accentuato
Toccata: Allegro con fuoco
Larghetto
Vivo

Ottorino Respighi Rooman pinjoja
1. I pini di Villa Borghese
2. Pini presso una catacomba
3. I pini del Gianicolo
4. I pini della Via Appia

Ottorino Respighi: Rooman suihkulähteitä
5. La fontana di Valle Giulia all'alba
6. La fontana del Tritone al mattino
7. La fontana di Trevi al meriggio
8. La fontana di Villa Medici al tramonto


Kimmo Hakola: Sinfonietta

Esitellessään vuoden 2002 Musica nova Helsingin ohjelmakirjassa klarinettikvintettoaan Kimmo Hakola loi tutkivan katseen menneisyyteen ja totesi, että hänen teoksissaan "ovat läsnä samat, noin kymmenen erilaista ilmaisutyyppiä. Välillä ne ovat aineellistuneet selviksi teemoiksi, jopa puheenvuoroiksi, jotka ilmaantuvat eri teoksissa erilaisin kuosein, mutta niiden habitus on aina tunnistettava ja ne ovat ikään kuin musiikillisia perheenjäseniä. Minun galleriani".
Sinfoniettassa (2000) tällaisista ilmaisutyypeistä yksi nousee yksiselitteisesti muiden yläpuolelle: fanaattisen hellittämätön, raivoisa, virtuoosinen motorisuus. Samalla on kyse tämän ilmaisutyypin äärimmäisestä esimerkistä Hakolan tuotannossa. Teos rynnistää eteenpäin kuin jokin haavoittunut, ruhjova musiikillinen jättiläishirviö. Dynaaminen taso on jatkuvasti äärimmilleen vietyä ja intensiteetti ylikuumentunutta.
Täysin hallitsematonta Sinfoniettan tekstuuri ei kuitenkaan ole. Siitä voi hahmottaa yhtäältä kiilamaisesti avautuvia vastakkaisliikkeitä, toisaalta rytmistä hierarkiaa. Kiihkeimmillään rytmikuviot ovat jousilla. Vakainta ilmaisu on puolestaan vaskisoittimilla, mutta nekään eivät ole teoksessa varsinainen ankkuri, joka lukitsisi tapahtumat paikoilleen, vaan ehkä pikemminkin köli, joka pitää myrskyisänä vellovan musiikin pystyssä.

Sergei Prokofjev: Pianokonsertto nro 5

Sergei Prokofjevin viiden pianokonserton sarja painottuu hänen varhaisempaan tuotantoonsa. Teoksista viimeisinkin on valmistunut vuosina 1931-32, toisin sanoen aikana ennen lopullista paluuta Neuvostoliittoon ja ennen kuin romanttinen tunteikkuus ja lämpö puhkesivat täydessä mitassaan esiin hänen musiikissaan.
Prokofjevin viidestä pianokonsertosta kaksi viimeistä ovat jääneet muiden, ennen muuta kolmannen varjoon. Neljännen konserton kohdalla tämä on sikäli ymmärrettävämpää, että oikean kätensä sodassa menettäneelle Paul Wittgensteinille kirjoitettuna vasemman käden konserttona se on tavallaan erikoistapaus. Sen sijaan viidennen konserton hyljeksintä on vaikeammin selitettävissä. Luultavasti taustana on se, ettei teos avaudu kuulijalle melodiikaltaan yhtä ilmeisenä ja välittömästi vetoavana kuin kolmas konsertto vaan on olemukseltaan oikukkaampi ja terävämmin piirretty. Teoksessa on totunnaisesta konserttomuodosta poiketen viisi osaa. Vaikka teos kokonaisuudessaan on normaalin konserton laajuinen, varsinkin sen nopeat osat ovat tiiviitä ja ohikiitävän vauhdikkaita, eikä musiikki juutu näissä säkenöivän virtuoosissa ja usein vasaroivan toccata-tyylin värittämissä osissa hetkeksikään paikoilleen. Laajemmin vedoin hahmoteltuna tasapainottavana elementtinä on neljäntenä oleva, seesteisesti alkava mutta väkevään voimaan ja intensiteettiin kasvava hidas osa.

Ottorino Respighi Rooman pinjat; Rooman suihkulähteet

1900-luvun alkupuolella vaikutti useita säveltäjiä, jotka eivät olleet varsinaisia uuden keksijöitä mutta jotka eivät myöskään jääneet välinpitämättömiksi uusille virtauksille. Italialainen Ottorino Respighi oli yksi heistä.
Respighi opiskeli 1900-luvun alkuvuosina Pietarissa Nikolai Rimski-Korsakovin johdolla ja kehittyi loisteliaaksi orkestroijaksi. Hän sai vaikutteita värikylläisiin orkesteriteoksiinsa paitsi Rimski-Korsakovilta ja tämän tähtioppilaalta Stravinskyltä myös Richard Straussilta ja Debussyltä. Toisaalta Respighi oli kiinnostunut myös vanhasta musiikista, ja ammentamalla virikkeitä renessanssin ja barokin musiikista hän tuli antaneeksi tärkeitä impulsseja italialaiselle uusklassismille.
Respighin taiteellinen läpimurto tapahtui vuonna 1916 valmistuneella sinfonisella runolla Fontane di Roma (Rooman suihkulähteet). Sen menestystä täydensi toinen ikuisen kaupungin innoittama teos Pini di Roma (Rooman pinjat) (1924). Sen sijaan Respighin Rooma-trilogian kolmas teos Feste romane (Rooman juhlia) (1928) on jäänyt kahden aiemman varjoon, ja siinä missä niitä on pidetty värikylläisinä ja eloisina, siinä Feste romane on yleensä tuomittu vain meluisaksi ja mahtipontiseksi.
Pini di Roma ja Fontane di Roma jakaantuvat molemmat neljään yhtäjaksoisesti soitettavaan osaan, joissa Respighi on kuvannut musiikin keinoin Rooman eri ulottuvuuksia. Hän on myös kirjoittanut jokaista osaa koskevan ohjelman. Musiikissa on sekä herkän lyyrisiä sävyjä että massiiviseen voimaan kasvavia huipennuksia, aina Respighin taidokkaasti orkestroimina. Pienenä yksityiskohtana voi mainita myös Pini di Roma -teoksen kolmannen osan lopulla kuultavan satakielen laulun, yhden varhaisimmista esimerkeistä tallennetun äänen käytöstä musiikissa.

Kimmo Korhonen


Mikko Franck

Mikko Franck kuuluu nuorimpaan kansainvälisen läpimurron tehneiden suomalaiskapellimestarien sukupolveen. Hän opiskeli orkesterinjohtoa Jorma Panulan johdolla vuosina 1995-97. Hän aloitti ammatillisen uransa poikkeuksellisen varhain, vain 18-vuotiaana vuonna 1997. Hän on ehtinyt johtaa useita huippuorkestereita eri puolilla maailmaa; esimerkiksi kuluvalle kaudelle osuvat debyytit Chicagon ja San Franciscon sinfoniaorkesterien sekä Berliinin filharmonikkojen kanssa. Hänen vuonna 2000 ilmestynyt ensilevynsä (Sibelius: Lemminkäissarja ja Satu) sai erinomaiset arvostelut ja oli Grammy-ehdokkaana.
Franck on ollut syksystä 2002 lähtien Brysselissä toimivan Belgian Kansallisorkesterin taiteellinen johtaja. Hän on myös saanut Belgiassa vuoden nuoren muusikon palkinnon, joka myönnetään kansainvälisesti menestyneelle alle 40-vuotiaalle muusikolle.

Alexander Toradze

Alexander Toradze kuuluu aikamme huomattavimpiin pianisteihin, ja häntä on luonnehdittu "mestarilliseksi suuren romanttisen tradition virtuoosiksi". Toradze syntyi Tbilisissä Georgiassa ja opiskeli Moskovan Tšaikovski-konservatoriossa, josta hän valmistui 1978. Hän emigroitui Yhdysvaltoihin 1983, jossa hänet nimettiin 1991 Indiana University South Bendin professoriksi.
Toradze on esiintynyt eri puolilla maailmaa tunnetuimpien orkesterien solistina ja omin konsertein; esimerkiksi Yhdysvalloissa hän on soittanut New Yorkin, Metropolitanin, Chicagon, Clevelandin, Philadelphian ja Los Angelesin orkesterien kanssa. Hänen levytyksistään erityisesti Valeri Gergijevin ja Kirov-orkesterin kanssa tehty Prokofjevin pianokonserttojen kokonaislevytys on saanut ylistävät arviot. Sen lisäksi hän on levyttänyt Musorgskin, Stravinskyn, Ravelin ja Prokofjevin soolopianomusiikkia.


Helsingin kaupunginorkesteri

Vasta 25-vuotias visionääri Robert Kajanus perusti Helsinkiin vuonna 1882 Pohjoismaiden ensimmäisen ammattisinfoniaorkesterin, jonka ylikapellimestarina hän toimi ennätykselliset puoli vuosisataa. Vuosina 1892-1923 Helsingin filharmonikot kantaesittivät valta-osan Jean Sibe-liuksen sinfonisesta tuotannosta säveltäjän itsensä johdolla. Sittemmin orkesteria ovat luotsanneet mm. Paavo Berglund ja Okko Kamu. Syksystä 1995 Helsingin kau-punginor-kesterin 11. ylikapelli-mesta-ri on ollut Leif Seger-stam.
Vuosittaisten 70-80 Helsingissä järjestettävän konsertin ohella orkesteri tekee säännöllisesti ulkomaankiertueita. Ensimmäinen konserttimatka suuntautui Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1900. Kuukauden mittainen kiertue oli samalla nuoren Sibeliuksen säveltäjädebyytti Keski-Euroopassa. Useimpien Euroopan maiden lisäksi orkesteri on sittemmin vieraillut neljä kertaa Yhdysvalloissa ja neljä kertaa Japanissa. Kansainvälisiä konserttikiertueita on orkesterin 120-vuotisen historian aikana kertynyt yhteensä 35.
Helsingin kaupunginorkesteri on menestyksekkäästi levyttänyt mm. Sibeliuksen ja Rautavaaran musiikkia. Paavo Berglundin johdolla syntyi Sibeliuksen sinfonioiden kokonaislevytys 80-luvun puolivälissä. Leif Segerstamin kanssa aloitetun Sibelius-sarjan avasivat Lemminkäislegendat ja viulukonsertto (sol. Pek-ka Kuusisto), josta orkesteri sai kultalevyn. -Äänitteelle myönnettiin Englannissa Music Industries Association Award 1996 -palkinto. Sibelius-sarja on sittemmin täydentynyt Tempest (Myrsky) -levyllä ja maailman ensilevytyksellä Promootiomarssista sekä Promootio- ja Kruunajaiskantaateista.
Levy-yhtiö Ondine ja kaupunginorkesteri jatkavat monivuotista yhteistyötään uudella Sibeliuksen sinfonioiden kokonaislevytyksellä, jonka ensimmäinen levy (sinfoniat 1 & 7) julkaistiin viime syksynä. Sarjan kaksi muuta levyä ilmestyvät tänä vuonna. Uudessa sinfonioiden kokonaislevytyksessä yhtyvät kaupunginorkesterin vahva Sibelius-traditio ja ylikapellimestari Leif Segerstamin syvällinen Sibelius-näkemys.
Myös Einojuhani Rauta-vaaran teosten levytyk-set Ondinelle ovat olleet kansainvälisiä menestyksiä. Suomessa Yleisra-dion musiikki-toimittajat valitsivat Angel of Light -taltioinnin Vuoden levyksi 1996 ja Englannissa The Times ja BBC Music Magazine vuoden 1996 parhaiden levyjen joukkoon. Tammikuussa 1997 se voitti Can-nes Classi-cal Award -palkin-non sarjas-sa ”Paras elä-vän säveltä-jän teoslevytys” ja helmikuussa se nimettiin Grammy-ehdok-kaaksi sarjassa ”Paras uusi klassinen sävellys”.
Tammikuussa 1998 myönnettiin myös Angels and Visitations -levylle, jolla viulukonserton tulkitsee Elmar Oliveira, Cannes Classical Award -palkinto sarjassa ”Paras konserton ensilevytys”. Helmikuussa 1998 se sai Australian yleisradioyhtiön ABC:n levypalkinnon vuoden 1997 parhaasta kansainvälisestä äänitteestä. Kaupunginorkesterin tilaussävellys On the Last Frontier, huilukonsertto (sol. Patrick Gallois) sekä Anadyomene täydensivät Rautavaara-sarjaa helmikuussa 1999.
Syksyn 2001 Rautavaara-uutuudella The Journey Leif Segerstam johtaa 8. sinfonian ja harppukonserton solistinaan Marielle Nordmann. New York Timesin kriitikot valitsivat levytyksen ainoana suomalaislevynä vuoden 2001 suosikkilistalleen. Orkesteri on levyttänyt Rautavaaran musiikkia myös Vladimir Ashkenazyn johdolla maestron samalla toimiessa tilaamansa kolmannen pianokonserton solistina.
Kansainvälistä huomiota ovat herättäneet samoin Ondinen tuottamat levytykset, joilla kaupunginorkesteri soittaa vanhaa ja uutta venäläistä musiikkia: Ashkenazyn johdolla Sergei Tanejevin teoksia (sol. Pekka Kuusisto) ja Sergei Rahmaninovin 1. ja 4. pianokonserton originaaliversiot (sol. Alexander Ghindin) sekä Olli Mustosen johdolla Rodion Shtshedrinin teoksia (sol. Marko Ylönen).