Nikolai Demidenko tulkitsee Prokofjevin vaativan pianokonserton Sinfonia Lahden konsertissa

To 30.1. 2003 klo 19 Sibeliustalo

SINFONIAKONSERTTI

Osmo Vänskä, kapellimestari
Nikolai Demidenko, piano

Seppo Pohjola: Tralala

Sergei Prokofjev: Pianokonsertto nro 5 G-duuri, op.55
Allegro con fuoco
Moderato ben accentuato
Toccata: Allegro con fuoco
Larghetto
Vivo

Elgar: Muunnelmia omasta teemasta op. 36, "Enigma"

Teema (Andante)
C. A. E. (L'istesso tempo)
H. D. S.-P. (Allegro)
R. B. T. (Allegretto)
W. M. B. (Allegro di molto)
R. P. A. (Moderato)
Ysobel (Andantino)
Troyte (Presto)
W. N. (Allegretto)
Nimrod (Adagio)
Intermezzo: Dorabella (Allegretto)
G. R. S. (Allegro di molto)
B. G. N. (Andante)
Romanza: *** (Moderato)
Finale: E. D. U. (Allegro - Presto)



Seppo Pohjola: Tralala

Säveltäjä Seppo Pohjola (s.1965), Tapiolan kuoron johtajan Erkki Pohjolan poika, aloitti opintonsa Sibelius-Akatemiassa käyrätorven parissa. Muutaman vuoden jälkeen nuori muusikko siirtyi sävellysluokalle, jossa häntä opastivat mm. Erkki Jokinen ja Paavo Heininen. Ensimmäinen oma partituuri valmistui vuonna 1988. Pohjola keskittyi aluksi pääasiassa kamarimusiikkiin; syntyi mm. kaksi jousikvartettoa, pianokvartetto sekä teoksia kamariorkesterille. Osa näistä sai alkunsa Helsingin Juhlaviikkojen, Kuhmon kamarimusiikin, Avantin ja Tapiola Sinfoniettan tilauksesta. Viime aikoina Pohjolan musiikki on ollut esillä mm. Helsingissä pidetyn sävellyskonsertin ja Kuhmon kamarimusiikin yhteydessä järjestetyn sävellyskilpailuvoiton myötä.
Pohjolan sävelkieli on kokenut reilun vuosikymmenen aikana luonnollista muuntumista. Se on ajan hengen mukaisesti pehmentynyt ja muuttunut "soivemmaksi". Esim. pianokvartettoaan säveltäjä on kuvaillut jopa paikoin viihteelliseksi. Vuonna 1996 hän kertoi suhteestaan musiikkiinsa: "Kun yksi teos on valmis, saa seuraava usein alkunsa inhosta ja tyytymättömyydestä edellistä kohtaan". Pohjola onkin nimittänyt töitään tuolloin protesteiksi ja vastalauseiksi toisilleen. Suosikkisäveltäjäkseen hän nimesi suvereenin orkesterinkäyttäjän ja herkkyyden mestarin Maurice Ravelin.
Tralala on sävelletty vuonna 2000. Sitä ennen oli valmistunut orkesterille mm. Vae victis (1997) ja Turun orkesterille kirjoitettu Vinha (1998). Tralala on viisitoistaminuuttinen, paljon aiheita sisältävä iloinen ja riemukas sävellys. Se on rakenteeltaan selkeä ja yksinkertainen, jakautuen selvästi erottuviin jaksoihin. Teoksen alkupuoli kuplii energisesti kuin suihkulähde. Rytmisesti rientoisaa, valoisaa musiikkia seuraa pehmeä ja levollinen suvantojakso, joka tuo mieleen säveltäjän ajatukset viime vuosikymmenen puolelta: "Innostavinta on ajatus toiseen galaksiin pääsemisestä. Kaikki säveltäjät ja luovat taiteilijat kai näkevät unia lentämisestä taivaansineen". Avaruudellisista tunnelmista siirrytään tanssahtelevaan jaksoon, joka sisältää "hengästyttäviä energiapiikkejä", kuten Osmo Tapio Räihälä taannoisessa radioesitelmässään osuvasti totesi. Rauhallisempi pizzicato-jakso päättää tämän yleisilmeeltään määrätietoisen ja hallitun teoksen.
Radion sinfoniaorkesteri teki Tralalasta kantanauhan viime syksynä Atso Almilan johdolla, ja se lähetettiin ulos vielä ennen vuoden vaihdetta. Nyt teos esitetään ensimmäisen kerran varsinaisessa konserttitilanteessa.

Sergei Prokofjev: Pianokonsertto nro 5 G-duuri, op.55

Ukrainalais-syntyinen Sergei Prokofjev (1891-1953) oli musiikillisesti varhaiskypsä, ja esim. jo yhdeksän ikäisenä hän oli säveltänyt lyhyehkön kolminäytöksisen oopperan. Prokofjevista kehittyi Pietarin konservatoriossa nopeasti erinomainen pianisti ja hänestä tuli pian etenkin omien teostensa räväkkä tulkitsija, joka esiintyi kaikissa tärkeissä musiikkimetropoleissa ympäri Eurooppaa ja Amerikkaa. Opiskeluaikoina hänen luonteensa kapinalliset ja kärsimättömät puolet korostuivat, ja häntä pidettiin eräänlaisena musiikkipiirien kauhukakarana. Aivan nuoresta pitäen Prokofjev oli kirjoittanut paljon musiikkia pianolle, ja vielä ennen kahdettakymmenettä ikävuottaan hän aloitti ensimmäisen pianokonserttonsa työstämisen.
Prokofjev sävelsi noin kahden vuosikymmenen aikana kaikkiaan viisi pianokonserttoa. Ne ovat luonteiltaan ja rakenteiltaan melko eri tyyppisiä, ja vuosien mittaan niistä erottui suosituimmiksi toinen ja kolmas konsertto. Konsertoista kolme viimeistä syntyi aikana, jonka Prokofjev vietti Yhdysvalloissa, Saksassa ja Ranskassa. Tänä aikana (1918-36) Prokofjev kirjoitti myös mm. useita pianosonaatteja, kamarimusiikkia, muutaman sinfonian sekä oopperoita ja baletteja. Hän jatkoi edelleen toimintaansa myös esittävänä taiteilijana, ja oli säveltäjänä yhteistyössä monien teattereiden sekä Djagilevin venäläisen baletin kanssa. Sävellysten suhteen ei ulkomailla vietetyt vuodet olleet kaikkein inspiroituneinta aikaa, sillä monissa teoksissa tyyli oli vähemmän melodista ja karumpaa kuin mihin oli totuttu. Tämä korostuu etenkin 1930-luvun alkupuolella valmistuneissa töissä.
Vuonna 1932 sävelletty viides pianokonsertto on luonteeltaan kylmempi ja karumpi kuin esim. kolmas konsertto, eikä se tarjoa aivan yhtä muistettavia melodioitakaan. Toisaalta teos on Prokofjeville tyypillisen musikanttinen, energinen, ennakkoluuloton ja kekseliäs, mutta myös ennen kaikkea solistille teknisesti äärimmäisen vaativa. Säveltäjällä oli näihin aikoihin Pariisissa asuessaan tunne, että hänen musiikkinsa ei ole oikeassa ympäristössä, vaikka yleisön vastaanotto olikin yleensä positiivista. Venäjällä vieraillessaan konserttiyleisön reaktiot olivat hämmentävämpiä: hän ei saanut enää samanlaista sankarin kohtelua kuin aiemmilla kiertueillaan entisessä kotimaassaan. Syyt eivät olleet henkilökohtaisia, vaan Prokofjevin mukanaan tuoma uusi musiikki oli nyt vain erilaista: Venäjällä ei innostuttu esim. toisen sinfonian tai kahden viimeisen pianokonserton niukkailmeisemmästä tyylisuunnasta.
Neljättä konserttoa miltei välittömästi seurannut viides sai juhlitun ensiesityksensä syksyllä 1932 Berliinissä filharmonikoiden konsertissa. Solistina taituroi säveltäjä, ja esityksen johti tuolloin uransa huipulla ollut Wilhelm Furtwängler. Prokofjev oli vielä hieman aiemmin kaavaillut teoksen nimeksi "Musiikkia pianolle ja orkesterille", koska se ei lyhyehköine viisine osineen vastannut hänen mielestään perinteistä konserttoa. Prokofjev oli etsinyt tiettyä yksinkertaisuutta, koittaen samalla välttää sortumista vanhoihin kliseisiinsä. Lopputulos ei säveltäjää kuitenkaan täysin tyydyttänyt, mutta tuli myöhemmin 1930-luvulla omaksi hämmästyksekseen kokeneeksi konserton parissa eri puolilla maailmaa monia sykähdyttäviä ja antoisia hetkiä. Mainittakoon vielä, että Prokofjev muutti lopullisesti takaisin kotimaahansa 1930-luvun puolivälissä, ja pian tämän jälkeen hän sai valmiiksi yhden tunnetuimmista mestariteoksistaan, baletin Romeo ja Julia.

Hannu Kivilä

Elgar: Muunnelmia omasta teemasta op. 36, "Enigma"

Edward Elgar (1857-1934) oli vielä 1890-luvun lopulla vain paikallinen suuruus, jota ei tunnettu laajalti edes Englannissa saati ulkomailla. Vuonna 1899 valmistunut Muunnelmia omasta teemasta op. 36 merkitsi Elgarille sekä kansallista että kansainvälistä läpimurtoa. Se näytti koko maailmalle, että brittiläisetkin osaavat säveltää suurimuotoisia orkesteriteoksia.
Muunnelmasarja perustuu teemaan, joka sai nimekseen Enigma, arvoitus. Läpi koko sarjan kulkee Elgarin mukaan toinenkin teema. Tätä pääteemaa ei tosin soiteta. Se on koko ajan poissa näyttämöltä vähän niin kuin päähenkilö jossain modernissa näytelmässä. Mikäli säveltäjän tarkoituksena oli synnyttää vihjeellään spekulaatioita, niin siinä hän totisesti onnistui. Pääteemaksi on tarjottu kaikkea mahdollista konkreettisista sävelmistä sellaisiin abstrakteihin aiheisiin kuin ystävyys tai perherakkaus. Arvoitus on kuitenkin jäänyt arvoitukseksi.
Elgar omisti teoksensa siinä kuvaamilleen ystäville. Muunnelmien pohjana olevan Enigma-teeman on arveltu ilmentävän luovan taiteilijan yksinäisyyttä, ehkä myös säveltäjää itseään. Se saa jatkokseen säveltäjän vaimoa Caroline Alicea luonnehtivan ensimmäisen muunnelman. Toisessa muunnelmassa kuvauksen kohteena on harrastelijapianisti Hew David Stewart-Powell, kolmannessa taas harrastelijanäyttelijä Richard Baxter Townshend, jonka korkeaa puheääntä puupuhaltimet matkivat. Neljännen muunnelman Elgar kirjoitti sen jälkeen, kun tilanomistaja, herrasmiehenä tunnettu William Meath Baker oli kerran ilmoittanut vierailleen päivän ohjelman ja poistunut kiireesti musiikkihuoneesta ovea tahtomattaan paukuttaen.
Viidennen muunnelman aiheena on runoilija Matthew Arnoldin poika, musiikinystävä Richard Penrose Arnold. Hänen vakavaa keskusteluaan sävyttivät oikulliset ja nokkelat huomautukset. Kuudes muunnelma kuvaa Isobel Fittonia, joka opiskeli viulunsoittoa Elgarin kanssa mutta vaihtoi myöhemmin viulun alttoviuluun. Seitsemäs muunnelma on arkkitehti ja harrastelijapianisti Arthur Troyte Griffithin muotokuva. Kahdeksannen muunnelman Winifred Norbury oli Worcesterin filharmonisen yhdistyksen sihteeri. Muunnelmassa voi kuulla Winifredille luonteenomaisen naurun.
Yhdeksänteen muunnelmaan on ikuistettu pitkä keskustelu, jonka Elgar kävi läheisen ystävänsä, musiikkikustantaja August J. Jaegerin kanssa eräänä kesäiltana. Jaeger ylistää siinä Beethovenin hitaita osia. Elgar piti sanaleikeistä: Nimrod on mytologiassa suuri metsästäjä, ja Jaeger muistuttaa saksan kielen sanaa Jäger, joka tarkoittaa metsästäjää. Seuraa intermezzo, joka on enemmän välisoitto kuin varsinainen muunnelma. Nimi Dorabella tulee Mozartin oopperasta Così fan tutte ja viittaa säveltäjän nuoreen ja suloiseen ihailijaan Dora Pennyyn.
Kimmokkeen yhdenteentoista muunnelmaan antoi urkuri George Robert Sinclairin bulldoggi Dan. Koira näet putosi eräänä päivänä jokeen, ja takaisin kuivalle maalle päästyään se haukahteli iloisesti. Kahdestoista muunnelma on kunnianosoitus sellistiystävälle Basil G. Nevinsonille. Hänellä oli tapana soittaa trioja Elgarin ja Steuart-Powelin kanssa. Kolmastoista muunnelma, Romanssi, kuvaa salaperäistä naista, joka oli sävellystyön aikaan merimatkalla. Niinpä klarinetti lainaa siinä Mendelssohnin alkusoittoa Merentyven ja onnellinen matka. Viimeisen muunnelman Elgar varasi itselleen. Vaimo käytti hänestä lempinimeä "Edoo".

Kari Vatjus


Osmo Vänskä

Sinfonia Lahden taiteellinen johtaja Osmo Vänskä (s. 1953) on viime vuosien aikana noussut kansainvälisesti merkittävimpien kapellimestareiden joukkoon. Keväällä 2001 hänet nimitettiin taiteelliseksi johtajaksi Yhdysvaltojen parhaimpiin kuuluvaan Minnesotan orkesteriin, jossa hän
aloittaa 2003 mutta jatkaa edelleen työtään myös Lahdessa.
Sinfonia Lahden taiteellisena johtajana Osmo Vänskä on tehnyt määrätietoista ja tavoitteellista työtä vuodesta 1988 lähtien. Yhteistyö kapellimestarin ja orkesterin välillä on tehnyt Sinfonia Lahdesta kansainvälisen tason tekijän, jonka tunnusmerkkinä on innostunut ja motivoitunut työskentely sekä ainutlaatuinen sointi. Vänskä on ollut vuosina 1996-2002 myös BBC:n Skottilaisen sinfoniaorkesterin ylikapellimestari. Hän on niin ikään toiminut myös Tapiola Sinfoniettan sekä Islannin sinfoniaorkesterin taiteellisena johtajana.
Osmo Vänskä on tehnyt yli 50 levytystä, joiden joukossa on muun muassa runsaasti palkittuja Sibeliuksen levytyksiä Sinfonia Lahden kanssa BIS-levymerkille.
Osmo Vänskä suoritti kapellimestarin tutkinnon Sibelius-Akatemiassa 1979. Hänen kansainvälinen uransa käynnistyi Ranskassa Besanconin kansainvälisen kapellimestarikilpailun voiton myötä vuonna 1982. Vänskä on kuluneen vuosikymmenen aikana johtanut kaikkialla Euroopassa sekä Japanissa, Yhdysvalloissa ja Australiassa. Muusikonuransa hän aloitti klarinetistina. Vänskä palkittiin Pro Finlandia mitalilla vuonna 2000 ja vuonna 2001 Glasgow’n yliopisto nimitti hänet musiikin kunniatohtoriksi.
Toukokuussa 2002 Osmo Vänskälle myönnettiin Britannian arvostetuin musiikkipalkinto, Royal Philharmonic Society Music Award tunnustuksena hänen ansioistaan Sibeliuksen ja Nielsenin musiikin tulkkina.



Nikolai Demidenko

Venäläisen pianotaiteilijan Nikolai Demidenkon kansainvälinen ura lähti nousuun hänen menestyttyään mm. Kansainvälisessä Tsaikovski -kilpailussa 1978. Sittemmin hän on vakiinnuttanut paikkansa maailman arvostetuimpia konserttilavoja kiertävänä pianistina.
Hän esiintyy säännöllisesti huippuorkestereiden, kuten Lontoon filharmonikkojen, Royal Philharmonic Orchestra’n sekä Pietarin filharmonikkojen solistina ja on suosittu vierailija musiikkifestivaaleilla ympäri maailmaa. Hän pitää myös useita soolokonsertteja vuodessa ja on esiintynyt mm. Lontoon Wigmore Hallissa, Amsterdamin Concertgebowssa sekä Pariisin Cité de la Musique’ssa.
Nikolai Demidenko on levyttänyt monta pianokirjallisuuden keskeisintä konserttoa Hyperion
-levymerkille. Lisäksi on levyttänyt paljon soolo-ohjelmistoa mm. Chopinilta, Lisztiltä, Rahmaninovilta, Schubertilta sekä Schumannilta.
Nikolai Demidenko on myös vieraileva professori Surreyn yliopistossa sekä Yehudi Menuhin -koulussa.