|
Osmo Vänskä korvaa Ulf Söderblomin Paciuksen Loreley-oopperan kapellimestarina Lahdessa
21.3.2003
Osmo Vänskä korvaa Ulf Söderblomin Paciuksen Loreley-oopperan kapellimestarina Lahdessa
Sinfonia Lahden ja huippusolistien tähdittämän Paciuksen Die Loreley-oopperan konserttiversion toukokuun alussa johtaa Osmo Vänskä, joka sai sovitettua oopperan kiireiseen aikatauluunsa ja lentää ensimmäiseen yhteisharjoitukseen suoraan Clevelandista. Kapellimestarina piti alun perin toimia Ulf Söderblom, mutta hän on joutunut perumaan esiintymisensä terveydellisistä syistä.
Sinfonia Lahti jatkaa Die Loreleyn myötä harvinaisten kotimaisten oopperoiden esityksiä. Muutaman vuoden takaisen Melartinin Aino -oopperan jälkeen vuorossa oleva Loreley on Fredrik Paciuksen viimeinen sävellys. Teos perustuu saksalalaiseen taruun Lenore-neidon ja maakreivi Oton onnettomasta rakkaudesta. Kreivi Otto on kohdannut metsästysretkellään Lenore-neidon ja rakastunut tämän huumaavan kauniiseen lauluun. Kreivi on kuitenkin jo kihloissa, eikä voi peruuttaa häitään. Lenore pakenee raivoissaan Reinin rannalle ja pyytää ilman ja veden haltioilta apua kostaakseen Otolle.
Oopperan esiintyjäkaarti on jälleen maamme parhaimmistoa. Lenoren roolissa laulaa sopraano Soile Isokoski ja maakreivi Ottona nähdään tenori Raimo Sirkiä. Muissa rooleissa ovat mezzosopraano Riikka Rantanen, tenori Topi Lehtipuu sekä bassot Arttu Kataja ja Cornelius Hauptman. Kuoro-osuuksista vastaa Seppo Murron johtama Dominante. Die Loreley kuullaan Sibeliustalossa 8. ja 9. toukokuuta.
|