Sinfonia Lahti kantaesittää Leif Segerstamin 43. sinfonian

To 3.4. 2003 klo 19 Sibeliustalo

SINFONIAKONSERTTI

Leif Segerstam, kapellimestari
Arto Noras, sello

Richard Strauss: Kuolema ja kirkastus op. 24

Edward Elgar: Sellokonsertto e-molli op. 85
Adagio - Moderato
Lento - Allegro molto
Adagio
Allegro - Moderato - Allegro, ma non troppo

Leif Segerstam: Sinfonia nro 43 "for trees…" (ke.)

Sinfonisesti yhdessä: Isku Oy


Richard Strauss: Kuolema ja kirkastus op. 24

Kuolema ja kirkastus (Tod und Verklärung, 1889) oli Richard Straussin (1864-1949) sävelrunoista järjestyksessä kolmas ja ensimmäinen, johon hän laati yksityiskohtaisen ohjelman. Runoelman aiheena on idealistisen ihmisen, ehkäpä taiteilijan, kuolema, sellaisen joka on tavoitellut elämässään kaikkein korkeimpia päämääriä.
Eräässä kirjeessään Strauss kertoo teoksen juonen näin: "Sairas mies nukkuu vuoteessa, hengittää raskaasti ja epäsäännöllisesti; miellyttävät unet tuovat hymyn hänen kasvoilleen kärsimyksistä huolimatta; hänen unensa kevenee; hän herää; taas häntä raastaa hirveä tuska, kuume vavisuttaa hänen jäseniään - kun kohtaus menee ohi ja kipu hellittää, hän kertaa mielessään elämäänsä, lapsuuttaan, nuoruuttaan, sen pyrintöjä ja intohimoja, ja sitten kun tuska palaa, hänelle ilmestyy idea, Ihanne, jonka hän on yrittänyt toteuttaa, esittää taiteessaan, mutta jota hän ei ole kyennyt täydellistämään, koska se ei ylipäätään ole ihmiselle mahdollista. Kuolinhetki lähestyy, sielu erkanee ruumiista ja löytää ikuisessa maailmankaikkeudessa täydellistyneenä sen, mikä ei voinut toteutua täällä maan päällä."
Ohjelman taiteilija ei ole Straussin mukaan hän itse. Sävelruno kuitenkin sisältää jonkin verran omaelämäkerrallista ainesta, kuten kaikuja Don Juanista. Vähän ennen kuolemaansa Strauss sanoi, että kuolema tuntui juuri sellaiselta kuin hän oli tätä teosta 26-vuotiaana säveltäessään kuvitellut.
Kuolema ja kirkastus jakautuu neljään pääjaksoon. Ensin kuvataan kuolinvuoteessa makaavan taiteilijan epäsäännöllistä pulssia ja voimien ehtymistä (jousisto ja patarummut), sitten hänen muistojaan lapsuudesta (harppu ja oboemelodia). Toisessa jaksossa taiteilija kamppailee kuolemaa vastaan. Kehittelyssä hän palaa erilaisten lapsuus- ja nuoruusmuistojen pariin, minkä jälkeen kuullaan kolme kertaa suuren ylöspäisen hypyn sisältävä, taiteilijan Ihannetta symboloiva teema. Neljäs jakso vie takaisin hiljaiseen alkuun. Kuolema tulee lopulta äkkiä (tam-tam), ja sielun kirkastuminen voi alkaa.

Edward Elgar: Sellokonsertto e-molli op. 85

Straussin elämästä voisi leikkisästi päätellä, että kuoleman säveltäminen olisi nuorelle miehelle hyväksi. Ainakin Straussin tapauksessa se näyttää pitäneen kuoleman loitolla. Strauss sai elää vanhaksi ja säilytti luomisvoimansa elämänsä loppuun asti.
Toisin oli Straussin ystävän, brittiläisen Edward Elgarin (1857-1934) laita. Elgarin uran hedelmällisintä ja samalla menestyksekkäintä aikaa olivat viime vuosisadan kaksi ensimmäistä vuosikymmentä. Sen jälkeen kun Elgarin vaimo kuoli 1920, säveltäjän kynä ei enää kulkenut nuottipaperilla entiseen tapaan. Hänen viimeiseksi todella merkittäväksi teoksekseen jäi sellokonsertto e-molli (1918-19).
Neliosaista sellokonserttoa on luonnehdittu Elgarin joutsenlauluksi. Konsertossa vallitsee melankolinen ja resignoitunut tunnelma. Siinä ikään kuin jätetään haikeat hyvästit aikakaudelle ja elämäntavalle, jotka ensimmäinen maailmansota siirsi vääjäämättä historiaan. Elgar merkitsi omaan teosluetteloonsa sellokonserton kohdalle "Finis. R.I.P.".
Siinä missä Elgarin viulukonsertto oli ollut menestys heti alusta alkaen, sellokonsertto tuli suosituksi vain vähitellen. Tämän on katsottu johtuneen osaksi kantaesityksestä: sitä varten ei ollut käytettävissä riittävästi harjoitusaikaa. Sellistit huomasivat Elgarin konserton arvon vasta, kun Pablo Casals otti sen ohjelmistoonsa. Toinen maineikas sellisti, joka vaikutti tämän konserton nykyiseen suosioon, oli Jacqueline du Pré. Hänen intensiivinen tulkintansa vuodelta 1965 on levytetyn musiikin klassikko.

Kari Vatjus


Leif Segerstam: Sinfonia nro 43 "for trees…" (ke.)

Suomen luonnossa ehkä puut ovat parhaat kaverit. Puuta voi halata, siihen voi nojata, sille voi puhua, sitä voi kuunnella, tutkia, ihmetellä, ihailla, vihata tai rakastaa, lannoittaa tai kaataa, jumaloida tai pelätä, ihmetellä ja kiittää jne. Voi myös käydä niin, "ettei näe metsää puilta…" niin kuin ehkä ensiksi voi tuntua, kun kokee nämä musiikkirisuni ja sointupuskani rönsyilevän musiikkipilaripuitteni lomassa tässä vapaapulsatiivisessa fantasiassa Sinfonia nro 43 (forty-three) "For Trees…" – "Puille!"
Lahden puinen Sibeliustalo on kyllä oiva kantaesitystila tälle happeningille ja sinfoniaorkesterin latentti luovuus pääsee taas näyttäytymään, kun muusikot toteuttavat nuotinnukseni ilman kapellimestaria korvat auki ja säätämällä (päättämällä leveässä nykyhetkessä…), attribuuttifunktiot musiikkimateriaalille spontaanisti reagoiden toisiinsa, kun tulkintarataa taotaan…Penkkimuusikon (konsumentti) elämysfenomenologia on samanlaisella intiimitasolla, kuin kamarimusiikkia kokiessa – sointusyntylähteisiin on suora yhteys, lavan musiikkigladiaattorien puuhia voi seurata ilman välikättä, kukaan ei osoita sormella sinne päin missä "tapahtuu" – saa itse valita (tai "antautua"…) mihin reagoi oman mieltymänsä mukaisesti.
Sävellyksen partituurisivut ovat kuin "kotisivuja" eteenpäin seuraavalle ikkunalle, merkkinä ei kapellimestarin viittomaliike, vaan joku selvä äänisignaali, joka korvaa sen ja riittää orientoitumista varten.
Tervetuloa musiikkimetsään surffaamaan – "nollaus" sitä ennen auttaa imukykyä. Takuuta on ainakin sille, että musiikin tapahtuma-aika valtaa kokijan omaa "aikaa" noin 20-30 minuutin ajan. Jälkeenpäin voi kysellä, mitähän siinä tapahtui. Orkesteri on sitä "leikkinyt" harjoituksissa maanantaista asti. Torstaina leikistä on jo ehkä kasvanut "rituaali" – musiikkimetsään sukeltamisseikkailu…tai sitten ei.

Leif Segerstam


Leif Segerstam

Leif Segerstam (s.1944), kapellimestari, säveltäjä, viulisti ja pianisti, on yksi Skandinavian monipuolisimmista säveltaiteilijoista. Opiskeltuaan Sibelius-Akatemiassa vuosina 1952-63 hän suoritti diplomit viulunsoitossa ja orkesterinjohdossa. Vuonna 1962 hän voitti Maj Lind -pianokilpailun ja piti debyyttikonserttinsa viulistina. Suoritettuaan vuonna 1965 kapellimestaritutkinnon myös Juilliardin musiikkikorkeakoulussa New Yorkissa Segerstam työskenteli kolme vuotta Suomen Kansallisoopperan kapellimestarina.
Tukholman Kuninkaalliseen oopperaan Segerstam siirtyi vuon-na 1968, ensin kapellimestariksi ja parin vuoden kuluttua musiikilliseksi johtajaksi. 1970-lu-vun alku-puolelle ajoittui myös tiivis työskentely Berliinin Deutsche Operissa ja Suomen Kansallisoopperassa. Johtajavierailuja hän teki mm. Metropolitaniin, Covent Ga-deniin, La Scalaan sekä Münchenin, Hampurin ja Kölnin oopperataloihin ja Salzburgin musiikkijuhlille. Wienin Valtion ooppera ja Kööpenhaminan Kuninkaallinen ooppera olivat vuorossa 1980-luvulla. Savonlinnan Oopperajuhlilla Segerstam on johtanut jo vuosia. Syys-kauden 1995 alusta hänet kutsuttiin Tukholman Kuninkaallisen Oopperan ylikapellimestariksi.
Leif Segerstam vierailee säännöllisesti johtamassa sinfoniaorkestereita ympäri maailmaa. Vuodet 1975-82 Segerstam oli Itävallan radion ja 1977-87 Suomen radion sinfonia-orkesterin ylikapellimestari ja 1983-89 RheinlandPfalzin valtion -filharmonian Generalmusikdirektor ja sittemmin orkesterin elinikäinen "Ehren Gastdirigent". Vuonna 1988 Segerstam nimitettiin Tanskan radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestariksi. Kiinnitys päättyi 1995 ja nykyään Segerstam on orkesterin kunniakapellimestari. Syksystä 1995 hän on työskennellyt Helsingin kaupungin-orkesterin ylikapellimestarina.
Segerstam on saavuttanut laajaa kansainvälistä mainetta levytyksillään, joista mainittakoon Mahler-ja Sibelius-sarjat Tanskan radio-orkesterin kanssa sekä huomattava määrä tanskalaista musiikkia, mm. Nielsenin, Langgaardin, Rudersin ja Norgaardin teoksia. Tukholman filharmonikkojen kanssa hän on levyttänyt Skrjabinin ja Schnittken musiikkia, Rheinland- Pfalzin valtion-filharmonian kanssa Brahmsia ja Ruotsin radio-orkesterin kanssa kaikki Blomdahlin sinfoniat. Helsingin kaupunginorkesterin diskografia on täydentynyt Rautavaara- ja Sibelius-levytyksillä, jotka ovat olleet kansainvälisiä arvostelumenestyksiä. Ondine ja Segerstamin johtama HKO jatkavat monivuotista yhteistyötään Sibeliuksen sinfonioiden kokonaislevytyksellä, jonka ensimmäinen levy (sinfoniat 1 & 7) julkaistiin syksyllä 2002.
Leif Segerstamin mittava sävellystuotanto sisältää 82 sinfoniaa, 29 jousikvartettoa, 11 viulukonserttoa, 4 piano-konserttoa ja lukuisia muita instrumentaalikonserttoja sekä runsaasti kamari- ja vokaalimusiikkia.
Syksystä 1997 Leif Segerstam on toiminut Sibelius-Akatemian orkesterinjohdon professorina. Pohjoismainen musiikkineuvosto Nomus on myöntänyt Segerstamille Pohjoismaiden neuvoston vuoden 1999 musiikkipalkinnon hänen ansioistaan 'pohjoismaisen musiikin väsymättömänä esille tuojana'.


Arto Noras

Arto Noras tunnetaan taiturillisena sellistinä ja Sibelius-Akatemian sellonsoiton professorina sekä Naantalin Musiikkijuhlien perustajana ja taiteellisena johtajana.
Opiskeltuaan Suomessa Yrjö Selinin johdolla Noras suuntasi opintomatkansa Ranskaan. Hän suoritti Pariisin konservatoriossa Premier Prix -diplomien Paul Tortelier'n johdolla 1964 ja sai 1966 2. palkinnon Moskovan Tšaikovski-kilpailussa.
Noraksen merkittävä kansainvälinen ura on jatkunut yli kolme vuosikymmentä, ja hänet tunnetaan myös kamarimuusikkona.
Noraksen ohjelmisto on poikkeuksellisen laaja, ja väsymättömän uteliaana uuden etsijänä hän on myös tilannut säveltäjiltä uusia teoksia. Naantalin Musiikkijuhlilla ovat kantaesityksensä saaneet Aulis Sallisen Don Juanquixoten yölliset tanssit, Leif Segerstamin 6. sellokonsertto sekä Erik Bergmanin sellokonsertto.
Arto Noras on myös levyttänyt ahkerasti viime vuosina sekä konserttoja että kamarimusiikkia.