Sinfonia Lahden ja Cantores Minores -poikakuoron yhteisessä pääsiäiskonsertissa soi Bachin Johannes-passio

Ke 16.4. 2003 klo 19 Ristinkirkko

PÄÄSIÄISKONSERTTI

Christian Hauschild, kapellimestari
Anu Komsi, sopraano
Annely Peebo, altto
Tom Nyman, tenori (evankelista ja tenoriaariat)
Jyrki Korhonen, basso (Jeesus)
Juha Kotilainen, basso (bassoaariat, Pilatus, Pietari)
Cantores Minores, Helsingin Tuomiokirkon poikakuoro

Elina Mustonen, cembalo
Ari Häyrinen, urut

Johann Sebastian Bach: Johannes-passio


Yhteyden lohtua
Johann Sebastian Bachin Johannes-passio

Johann Sebastian Bachin Johannes-passion vaiheiden seuraileminen on ihastuttava vaellus halki barokin ajan musiikkielämän, seikkailuretki sen käytännöllisen ja käsityöläisen toimeliaisuuden alueilla. Olosuhteiden tai ajattelutapojen muutosten – joiden syitä voimme tosin vain arvailla – vaikutukset ovat selvästi, välin hauskastikin havaittavissa passion neljässä tunnetussa versiossa. Tutkimusretkemme karttoina toimivat säilyneet esitysmateriaalit, siis partituurit ja eri soitinten sekä laulajien nuotit. Nämä kertovat teoksen neljästä esityksestä, joista ensimmäinen tapahtui vuonna 1724, toinen 1725, kolmas noin 1730 ja neljäs aivan Bachin viimeisinä elinvuosina.
Tällaisen muinaisen musiikkiteoksen kohdalla haluaisimme mielellämme uskoa, että siitä on olemassa jonkinlainen “viimeinen sana”, versio, jossa säveltäjä on saanut jokaisen särmän hiottua, kaiken punnittua ja on vihdoin raaskinut luovuttaa sydämensä lapsen poveltaan aikalaisten retosteltavaksi ja jälkimaailman autuutukseksi. Todellisuus on kuitenkin harvemmin vastannut tällaista lievästi romanttista ideaalia. Kun musiikkia kerran tarvitaan, tarvitaan sitä myös joku tekemään, ja tekemään siis kulutettavaksi, käytettäväksi. Kruunun, kirkon, pankin, ns. suuren yleisön maun tai muun yhteiskunnan ylläpitämän apurahajärjestelmän ikuisena vasallina säveltäjän on aina tilaisuuden vaatiessa nopeasti loihdittava sopivaa uutta tai uudeksi naamioitua musiikkia. Hänen on myös tarpeen tullen, vallanpitäjien vaihtumisen, yleisen mielipideilmaston muuttumisen tai muun luonnonmullistuksen seurauksena siivottava vanhoja uusintojaan arveluttavilta osin uuteen uskoon. Händelin Messias-oratorion varhaisin esityshistoria tunnetaan erityisen tarkkaan. Kun
kuhunkin produktioon haluttiin mukaan aina kulloinkin muodissa ollut prima donna, säveltäjä kiltisti transponoi ja muutenkin sovitteli aarioitaan uuteen uskoon. Vuonna 1748 Jean-Philippe Rameaun baletti Les Surprises de l’Amour kertoi prologissaan Aachenin rauhanteosta. Kun teos ylöspantiin uudelleen yhdeksän vuotta myöhemmin, Aachenin rauha ei kiinnostanut enää ketään. Niinpä säveltäjä muovaili erään vanhan oopperansa aihetta ja korvasi prologin Anakreonista kertovalla pienoisoopperalla. Kiusallisia esimerkkejä monen tasoisesta musiikillisesta opportunismista löytyy läheisemmänkin historian piiristä lisää helposti.
Onhan Bach toki testamentannut meille edellä kuvailtuja hiottuja helmiä riittämiin. Hänen suuret kokoelmansa, painettavaksi, lahjaksi tai pöytälaatikkoon tarkoitetut musiikilliset sanakirjansa ovat säveltäjän uran lukuisilla huipuilla syntyneitä vastaansanomattomia taideteoksia. Eivätkä esimerkiksi Wohltemperierte Klavierin tapauksessa myöhäisemmät korjaukset oppilaan nuottiin, rohkenen uskoa, edusta tuota “viimeistä sanaa”. Näsäviisaan oppilaan, joka tuntee enemmän kontrapunktin sääntöjä kuin elämää, huomautukset ovat saattaneet hetkeksi horjuttaa opettajaa muuttamaan säkeen sieltä toisen täältä teoreettisesti “oikeammaksi” alkuperäisen raikkauden kustannuksella.
Erot Johannes-passion versioitten välillä ovat suuriakin, osia on vaihdettu aivan toisenlaisiin, instrumentaatiota muutettu, tekstejä korvattu toisilla ja niin edelleen. Johannes-passio
varhaisemmassa muodossaan oli joka tapauksessa ensimmäinen suuren luokan kuoroteos, jonka Bach sävelsi Tuomaskirkon virassa. Tämä mahdollisesti hieman aiemmin Köthenissä uutta virkaa hakiessa syntynyt ensimmäinen versio muistuttaa viimeistä hyvin paljon, kun taas toinen ja kolmas eroavat näistä ja toisistaan huomattavasti.
Vuonna 1725 Bach pääasiassa korvasi ensimmäisen version osia toisilla. Hän sijoitti mm. alkukuoron tilalle koraalifantasian 0, Mensch bewein dein Sünde gross, jonka nyt tunnemme Matteus-passion ensimmäisen osan loppukuorona. Päätöskoraalin sijasta esitettiin espressiivinen adagio, Christe, du Lamme Gottes. Vuoden 1730 esityksessä puolestaan poistettiin useita osia ja lisättiin uusia uusille paikoille. Poistot kohdistuivat erityisesti Matteuksen evankeliumista lainattuihin kahteen katkelmaan, joista toisessa Pietari kieltää Jeesuksen ja toisessa temppelin esirippu repeää kahtia. Päätöskoraalia ei esitetty lainkaan, ei myöskään sen sijaisena ollutta Jumalan Karitsaa, teos päättyi siis Matteus-passion hengessä Ruht wohl -kuoroon.
Vuonna 1739 Bach aloitti Johannes-passion viimeistellyn partituurin kirjoittamisen, mutta ei koskaan jatkanut tai ehtinyt jatkaa sitä kahtakymmentä sivua pitemmälle. Mestarin tarkoituksena mitä ilmeisimmin oli valmistaa useissa esityksissä muovautuneesta suurtyöstä hiottu laitos Matteus-passion ja h-mollimessun tapaan. Yksityiskohdiltaan huolellisesti korjailtuina (ja paranneltuina?) valmiiksi ehtivät vain numerot 1-9, siis osat alkukuorosta huilu-sopraanoaariaan Ich folge dir gleichfalls, sekä nelisenkymmentä tahtia seuraavaa resitatiivivuoropuhelua. Näitä korjauksia ei kuitenkaan sisällytetty vuosia myöhemmin tapahtuneen neljännen esityksen nuotteihin, joten syystä tai toisesta Bachin elinaikana tällaista olettamaamme “lopullista” ja viimeisteltyä versiota ei esitetty.
Viimeisen esityksen nuotistossa kiintyy huomio erityisesti kahteen seikkaan: soittokoneisto on harvinaisen suuri ja – orkesteriin on liitetty cembalo. Kun takavuosina jossain päin Suomea riideltiin siitä, voidaanko harmonikkaa soittaa kirkossa, niin 1600- ja 1700-luvuilla monilla seuduilla yhtä arka asia olisi voinut olla maallissynnillisen cembalon raahaaminen Herran huoneeseen. Mahdollinen syy tähän arveluttavaan temppuun Johannes-passion tapauksessa oli se, että urut olivat yksinkertaisesti epäkunnossa tai muuten vain huollettavana.
Jo neljänneltä vuosisadalta lähtien kristillisessä kirkossa oli tapana esittää Kristuksen kärsimyshistoria vuorolukuna. Tämäntapainen toistuva riitti muovautuu helposti vuosisatojen vieriessä yhä tyylitellymmäksi. Deklamoitu raamatunluku muuntui siten lopulta lauletuiksi kuvaelmiksi, ja tapa säilyi – onneksemme – myös reformoidussa luterilaisessa kirkossa. Käytännöllisesti katsoen kaikki merkittävät mestarit 16. vuosisadalta lähtien ovat säveltäneet kansankielisiä passioita. Raamatun tekstin täydennykseksi mukaan otettiin ensin koraaleja, alunperin seurakunnan laulamina ja 17. vuosisadan italialainen barokkidramatiikka toi omana lisänään tunnelmoivat ja kuvailevat elementit.
Tämä “moderni” visuaalinen musiikkidramatiikka oli arvoisassa Leipzigin kaupungissa uutta ja arveluttavaakin vielä Bachin astuessa virkaansa. Hänen edeltäjänsä Johann Kuhnau oli vasta vuonna 1721 esittänyt ensi kertaa passion, jossa käytettiin näitä uudenaikaisia keinoja. Bach toi mukanaan myös Köthenin iloisen hovin konsertoivan tyylin, soittimellisen taidokkuuden ja eleganssin. Tässä olivatkin koossa ainekset jälleen yhteen suureen synteesiin, pitkän maallisen ja hengellisen musiikkiperinnön hedelmälliseen yhdistämiseen.
Bachin passionäytelmän ensimmäinen elementti on siis itse tarina, evankelistan objektiivinen kertomus kuvitettuna vuorosanoin, yksittäisten henkilöiden lausein ja näyttävin joukkokohtauksin. Toisen, subjektiivisemman elementin muodostavat aariat, tiettyä mietettä, kysymystä tai tunnetilaa pohdiskelevat pysähtyneet hetket, joissa ikään kuin yksi meistä jakaa sielunsa ja sydämensä kaikille yhteiseksi. Ja kolmas elementti, joka juuri Johannes-passiossa on voimakkaimmillaan ja vaikuttavimmillaan, on koraalisävelmien muodostama musiikillinen linnoitus, ryhmähengen mukanaan tuoman turvallisuuden ilmentymä.
Monumentaalisen Matteus-passion dialektiikka syntyy kaksoiskuoron maalaamasta valtavasta freskosta, jota paremminkin katsotaan, seurataan, hukutaan sen pakahduttavaan syleilyyn. Johannes-passion suhde seurakuntaan, kirkkokansaan, yleisöön on intiimimpi. Lukuisien koraalien voimalla se ottaa kuulijan aktiivisesti mukaan kärsimyshistorian tapahtumiin, pakottaa hänet lempeästi kannanottoon ja myötäelämiseen. Matteus-passio on henkeäsalpaavassa visuaalisuudessaan enemmän keskiaikaisen mysteerin perillinen kuin Johannes-passio, jonka koraalien tiheä esiintyminen ja niiden yhteisyyttä korostava ja lähimmäisten yhteyttä tiivistävä sanoma vie ajatukset alkukirkon aikoihin, vainotun yhteisön epäilemättä voimakkaaseen yhteenkuuluvaisuuden tunteeseen. Paljon on pohdiskeltu sitä, lauloiko Tuomaskirkon seurakunta passioiden koraaleissa mukana. Yleisin käsitys lienee, että näin ei tehty - tai ei ollut ainakaan tarkoitus, eipä kai mukana hyräilemistä oikein voinut estääkään. Koraalien vaikutus on kuitenkin jo alitajuisesti koettua, olivatpa ne yhteislauluja tai eivät. Ne ovat luonnollinen yhteislaulun ja siten myös yhteisön symboli, sisältä päin nähty kuva myötäelävästä seurakunnasta.
Barokin ja siis Bachinkin sävelkieli pursuilee symboliikkaa pinnallisemmallakin tasolla. Monet näistä lukujen, säveltäjien, sävelkuvioiden, soitinvalintojen ym. merkityksistä menee nykykuulijalta ohi huomaamatta tai ymmärtämättä. Mutta tärkein on jäljellä, barokin sävelkieli on musiikillista äidinkieltämme, jota sentään onneksi edelleen ymmärrämme selittämättä. Sen harmonioiden ja sävelkulkujen jännitteet ja tasapaino puhuvat meille yhä selkein, koskettavin, järkyttävin, lohduttavin sanoin. Se kykenee kuljettamaan meidät kaksisataa ja samalla kaksituhatta vuotta taaksepäin yhteisömme elämässä, ja määrittää siten muutaman kiintopisteen ajallisesta maailmastamme, inhimillisyytemme olemuksesta ja merkityksestä.

Anssi Mattila


Christian Hauschild

Christian Hauschild syntyi papin poikana Leipzigissa vuonna 1939. Laulettuaan itse Dresdenin maineikkaassa Kreuzkuorossa vuosina 1949-1959 hän jatkoi musiikin opiskeluaa ja suoritti tutkinnot sekä Berliinin Humboldt-yliopistossa että Dresdenin Carl Maria von Weber -musiikkikorkeakoulussa. Hän on toiminut musiikinopettajana Kreuzkoulussa ja kuoronjohdon lehtorina ja oppilaskuoron johtajana Carl Maria von Weber -korkeakoulussa.
Jo opiskeluaikanaan Christian Hauschild valittiin kuuluisan Beethoven-kuoron johtajaksi. Dresdenin uudelleen perustetun Singakademien johtajana hän toimi vuosina 1985-1990. Vuonna 1988 hänelle myönnettiin kuoronjohdon professorin arvonimi. Hänellä on laaja kokemus suurten kuoroteosten johtajana Dresdenin Staatskapellen ja Filharmonikkojen kanssa.
Cantores Minores -poikakuoron johtajana Hauschild on toiminut vuodesta 1987 ja CM-musiikkiopiston rehtorina sen perustamisesta, vuodesta 1990 lähtien. Christian Hauschild toimii myös Helsingin Saksalaisen koulun musiikinopettajana.
Maaliskuussa 2000 Tasavallan presidentti myönsi hänelle Suomen Leijonan ritarikunnan I luokan ritarimerkin.

Anu Komsi

Anu Komsi Anu Komsi, sopraano, teki kansainvälisen debyyttinsä vuonna 1993 Hoffmannin kertomusten Olympiana Frankfurt am Mainin Oopperassa. Hän sai vuosiksi 1994-97 kiinnityksen Bremenin Oopperaan, jonka jälkeen hän on luonut uraa niin ooppera- kuin konserttinäyttämöillä eri puolilla Eurooppaa. Hänen ohjelmistoonsa kuuluu lähes 40 oopperaroolia sekä monipuolista lied- ohjelmistoa. Komsi on esiintynyt konserttisolistina mm. Wienin Konzerthausissa, Amsterdamin Concertgebouwssa, Lontoon Royal Festival Hallissa ja New Yorkin Alice Tully -salissa.
Kaudella 2002-03 hän on laulanut solistina mm. Strassbourgin Musica-festivaalilla, Tukholman Konserttitalossa sekä Suomen Kansallisoopperassa, jossa häntä on kuultu Mozartin oopperassa Ryöstö seraljista ja Adamsin Klinghofferin kuolemassa. Anu Komsi on kutsuttu vakituiseksi vierailijaksi uuteen Concertgebouw Brüggeen Belgiaan kaudella 2003-2004. Hän debytoi Cantores Minores -kuoron solistina Bachin Matteus-passiossa vuonna 1996.

Annely Peebo,

Annely Peebo, mezzosopraano, opiskeli kotimaassaan Virossa aluksi yksitoista vuotta pianonsoittoa. Myöhemmin hän suoritti kuoronjohdon diplomin, jonka jälkeen hän aloitti lauluopinnot professori Gerhard Kahryn johdolla Wienin musiikkikorkeakoulussa. Vuodesta 1997 lähtien Peebo on kuulunut Wienin Volksoperin solistikuntaan ja samana vuonna hän debytoi myös Wienin Valtionoopperassa. Suomen Kansallisoopperassa hän lauloi tänä keväänä Rossinin oopperassa Matka Reimsiin. Annely Peebo tunnetaan myös kamari- ja barokkimusiikin esittäjänä. Suurteoksista hänen ohjelmistoonsa kuuluvat mm. Bachin Messu h-molli ja Jouluoratorio sekä Mozartin ja Verdin Requiemit. Hänen ensikonserttinsa Wienin Konserttitalossa oli vuonna 1999. Lisäksi hän on konsertoinut mm. Jerusalemissa, Leipzigissa ja Salzburgissa. Cantores Minores -kuoron solistina hän laulaa nyt ensimmäistä kertaa.

Tom Nyman

Tom Nyman, lyyrinen tenori, opiskeli Sibelius-Akatemiassa Anssi Hirvosen ja Tom Krausen johdolla. Lisäoppia hän on saanut mm. Vera Roszalta, Peter Lindroosilta ja Dorothy Irvingiltä.
Nyman debytoi Kansallisoopperassa 1990 Traillescun Saapasjalkakissan Prinssinä ja 1994 Savonlinnan Oopperajuhlilla Mozartin Taikahuilun Taminona. Taminon roolia Nyman on esittänyt yli 150 kertaa kuudessa eri produktiossa mm. August Everdingin, Kari Heiskasen ja Etienne Glaserin ohjauksessa mm. Ralf Gothónin, Okko Kamun ja Mikko Franckin johdolla. Hänen muita Mozart-roolejaan ovat Ryöstö seraljista -oopperan Belmonte, Don Giovannin Don Ottavio sekä L’oca del Cairon Biondello. Muista oopperarooleista mainittakoon Brittenin Kesäyön unelman Lysander ja Nicolain Windsorin Iloisten rouvien Fenton.
Vuonna 2001 Nyman lauloi Viktorin roolin Rautavaaran Auringon talo -oopperaassa Oulussa ja kaudella 2001-2002 häntä kuultiin Kansallisoopperassa mm. Mozartin Figaron häissä sekä Haydnin Orlando Paladinossa.
Oratorio- ja passiotenorina Tom Nyman esiintyy ahkerasti. Yhteistyötä hän on tehnyt mm. Peter Schreierin, Roy Goodmanin, Anders Öhrwallin ja Christian Hauschildin kanssa.
Perheen pienimmät tuntevat Tom Nymanin äänen Disneyn piirretyistä elokuvista. Kilpailumenestystä hän saavutti jo opintojensa alkuvaiheessa sijoittumalla kolmanneksi Timo Mustakallio -laulukilpailussa 1988.
Cantores Minores -kuoron solistina hän debytoi J.S. Bachin Johannes-passiossa vuonna 1995.

Jyrki Korhonen

Jyrki Korhonen, basso, aloitti laulajanuransa Cantores Minores -poikakuorossa vuonna 1972. Hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa vuosina 1988-92 Jorma Elorinteen ja Tom Krausen johdolla. Korhonen on ollut kiinnitettynä Zürichin oopperatalon oopperastudioon sekä Wiesbadenin ja Darmstadtin oopperoiden solistikaartiin. Lisäksi hän on laulanut mm. Savonlinnan oopperajuhlilla Tshaikovskyn Jevgeni Oneginissa sekä Bayreuthin oopperajuhlilla Wagnerin Mestarilaulajissa. Syksystä 2001 lähtien Korhonen on ollut kiinnitettynä Suomen Kansallisoopperaan, jossa hän on laulanut mm. W.A. Mozartin Ryöstö seraljissa, G. Puccinin La Bohèmessa ja M. Musorgskin Hovanstsinassa. Vuonna 2003 hän laulaa mm. Bayerin Valtionoopperassa Münchenissä sekä Madridin Teatro Realissa. Kotimaassa häntä kuullaan ensi kesänä Savonlinnan Oopperajuhlilla Verdin Rigolettossa sekä Suomen Kansallisoopperassa ensi syksynä mm. Einojuhani Rautavaaran uudessa oopperassa Rasputin. Cantores Minores -kuoron solistina hän debytoi Mozartin Requiemissä vuonna 1997.

Juha Kotilainen

Juha Kotilainen Juha Kotilainen aloitti laulajanuransa Rauman poikakuorossa. Hän opiskeli laulua Sibelius-Akatemiassa Olavi Hautsalon ja Matti Tuloiselan johdolla. Lauludiplomin hän suoritti 1985 ja on täydentänyt opintojaan mm. Thomas Hampsonin ja Peter Bernen mestarikursseilla.
Kotilainen debytoi Suomen Kansallisoopperassa Dandinin roolissa Rossinin Cenerentola-oopperassa 1986. Hän on vieraillut sittemmin Kansallisoopperassa useissa rooleissa, mm. Kreivi Almavivana Figaron häissä, Jussina Leevi Madetojan Pohjalaisia-oopperassa ja Marcellona La Bohèmessa.
Vuosina 1992-97 Juha Kotilainen oli kiinnitettynä Essenin Aalto-teatteriin, jossa tärkeimpiä rooleja olivat mm. Don Giovannin nimirooli (jolla hän on vieraillut myös mm. Bonnin oopperassa) sekä Guntherin rooli Wagnerin Jumalten tuho -oopperassa. Kotilainen on ollut vakituinen vieras myös Savonlinnan oopperajuhlilla, mm. Alfiona Mascagnin Cavalleria rusticanassa ja nimiroolissa Einojuhani Rautavaaran oopperassa Aleksis Kivi (1998). Kesällä 2001 Kotilaista kuultiin oopperajuhlien tilausproduktiossa Aika ja uni.
Juha Kotilaisen ohjelmistoon kuuluvat olennaisesti myös lied – "klassisesta" liedistä nykysäveltäjien teoksiin – sekä basso-baritoniosat suurissa kirkkomusiikkiteoksissa. Kotilainen on esittänyt mm. Bachin Matteus-passiota ja Haydnin Luomista Peter Schreierin johdolla, h-mollimessua Harry Christophersin johdolla ja esiintynyt oratoriosolistina Esa-Pekka Salosen johdolla. Hän on konsertoinut Suomen ja muiden Pohjoismaiden lisäksi mm. Saksassa, Kreikassa ja Venäjällä. Kotilaisen CM-debyytti oli Bachin Johannes-passiossa vuonna 1995.

Cantores Minores

Cantores Minores -poikakuoron ensimmäiset harjoitukset pidettiin joulukuussa 1952. Toiminta lähti käyntiin myötätuulessa, ensimmäinen julkinen esiintyminen oli äitienpäivänä 1953, ja kesällä pidetyn leirin jälkeen laulajien lukumäärä nousi kolmeenkymmeneen. Heinz Hofmannin 25 vuotta kestänyt johtajankausi 1962-87 vakiinnutti CM:n koulutus- ja konserttitoiminnan muodot ja loi kuorolle mainetta myös ulkomailla. Vuodesta 1987 on kuoroa ja 1990 perustettua Cantores Minores -musiikkiopistoa johtanut Christian Hauschild. Hänen kaudellaan ohjelmisto on erityisesti painottunut suurteoksiin ja arvostus myös ulkomailla on entisestään kasvanut.
Cantores Minores esittää vuosittain ainakin kaksi J. S. Bachin suurteosta. Pitkäperjantaisin esitetään vuorovuosin Bachin Matteus- ja Johannes-passio. Joulukuussa on vuorossa säveltäjämestarin Jouluoratorio. Bachin h-mollimessu ja motetit kuuluvat myös jatkuvasti ohjelmistoon. Cantores Minores on esittänyt eri säveltäjien suurteoksia ulkomailla mm. USA:ssa, Saksassa, Japanissa, Venäjällä, Unkarissa ja Itävallassa.
Cantores Minores on esiintynyt vuosien varrella myös monille valtionpäämiehille sekä lukuisissa maailman pyhätöissä. Jo vuonna 1965 Cantores Minores voitti ensimmäisenä suomalaiskuorona BBC:n järjestämän ‘Let the People Sing’-kilpailun ja vuonna 1994 se saavutti sarjansa kärkisijan Amiensissa Ranskassa pidetyissä ensimmäisessä Euroopan katedraalikuorojen kilpailussa. Kuoro on tehnyt 41 konserttikiertuetta ulkomaille. Euroopan ulkopuolella Cantores Minores on vieraillut neljä kertaa USA:ssa ja kolme kertaa Japanissa. Japanissa toimii myös ensimmäinen Cantores Minores fan club.
Tasavallan Presidentti Tarja Halonen toimii edeltäjänsä tapaan Cantores Minores -poikakuoron toiminnan pysyvänä suojelijana.