Sinfonia Lahden konsertissa 18.9.2003 kuullaan New Yorkissa uraa tekevää suomalaispianistia Mika Rännäliä

To 18.9.2003 klo 19 Sibeliustalo

SINFONIAKONSERTTI

Vasili Sinaiski, kapellimestari
Mika Rännäli, piano

Tšaikovski: Pianokonsertto nro 1
Borodin: Keski-Aasian aroilta
Šostakovitš: Sinfonia nro 9

Sinfonisesti yhdssä: Pohjolan Voima Oy

Liput: 16,50 / 13,50 / 6 €

Konsertti päättyy noin klo 21.


Pjotr Tšaikovski: Pianokonsertto nro 1 b-molli op. 23

Pjotr Tšaikovskin (1840-93) ensimmäinen pianokonsertto on yksi kaikkien aikojen rakastetuimmista ja eniten soitetuista konsertoista. Sellaisena se ei paljon esittelyä kaipaa.

Tšaikovskin b-molli-konsertto valmistui soitinnusta lukuun ottamatta joulukuussa 1874. Koska säveltäjä ei ollut pianisti, hän päätti kysyä Nikolai Rubinsteinin mielipidettä konserton pianistisesta puolesta. Rubinsteinin arvio oli tunnetusti tyly. Konsertto oli hänestä soittokelvoton - niin huonosti kirjoitettu, ettei siitä saisi kunnollista edes korjaamalla. Kaiken huipuksi musiikki oli Rubinsteinin mukaan huonoa, vulgaaria. Tšaikovskia näin karkea palaute paitsi ällistytti myös vihastutti. Kaikkein kamalinta oli kuulemma ollut äänensävy, jolla Rubinstein tuomionsa lausui. Tšaikovski piti kuitenkin päänsä ja julkaisi konserton sellaisenaan. Tosin vuosina 1876 ja 1889 hän teki partituuriin jonkin verran muutoksia.

Tšaikovskin ensimmäinen pianokonsertto on monella tapaa tyypillinen romantiikan kauden konsertto: tunteellinen, taiturillinen ja muodoltaan rapsodinen. Sillä on silti myös omat erikoispiirteensä. Etenkin laaja ensimmäinen osa on herättänyt keskustelua. Toisaalta sitä on pidetty ehkä hienoimpana venäläisen säveltäjän milloinkaan tekemänä konserton osana. Toisaalta on pohdittu, voiko konsertto kokonaisuutena olla tasapainoinen, kun ensimmäinen osa on näin pitkä, paljon pitempi kuin kaksi muuta osaa yhteensä. Ja entäs teema, jonka jousisto soittaa johdannon alussa pianosolistin säestämänä? Sehän soi väärässä sävellajissa, Des-duurissa eikä b-mollissa! Erityisesti on ihmetelty sitä, miksi tämä koko konserton mieleenpainuvin aihe ei enää palaa johdannon jälkeen. Millaista teemojen tuhlausta!

Konsertto saa kansallista väriä kahdesta ukrainalaisesta kansanlaulusta. Toinen näistä kuullaan ensimmäisen osan pääjaksossa (allegro con spirito), toinen finaalissa. Hitaan osan nopeassa keskijaksossa Tšaikovski lainaa ranskalaista laulua Il faut s'amuser, danser et rire (On huviteltava, tanssittava ja naurettava). Tämä chansonette kuului belgialaisen sopraanon Désirée Artôt'n ohjelmistoon. Tšaikovski oli tutustunut laulajattareen vuonna 1868, ihastunut ja suunnitellut jopa avioliittoa hänen kanssaan. 1870-luvun alussa samaa laulua lauloivat mielellään niin ikään säveltäjän veljet Modest ja Anatol.


Alexander Borodin: Keski-Aasian aroilta

"Tiede on työni, musiikki on huvini." Näin kiteytti suhteensa säveltämiseen Aleksandr Borodin (1833-87), gruusialaisen ruhtinaan avioton poika. Tiedemiehen ura kemian professorina vei Borodinin ajan niin, että hän ehti säveltää vain lomalla tai ollessaan sairaana. Sävellystuotanto jäi ymmärrettävästi suppeaksi. Ei auttanut edes se, että Borodinin ystävillä oli tapana toivottaa hänelle terveyden sijaan sairautta! Kesken jääneen oopperan (Ruhtinas Igor) täydensivät Rimski-Korsakov ja Glazunov. Borodinin orkesteriteoksista tunnetaan parhaiten toinen sinfonia sekä nyt esitettävä sävelkuva Keski-Aasian aroilta.

Keski-Aasian aroilta on tilausteos vuodelta 1880. Borodin sävelsi sen juhlallisuuksiin, jotka järjestettiin keisari Aleksanteri II:n hallituskauden kunniaksi. Säveltäjän laatima ohjelma liitettiin partituuriin: "Keski-Aasian hiekkaisten arojen hiljaisuudesta kantautuu rauhallisen venäläisen laulun vieras sävel. Etäältä kuuluu hevosten ja kamelien askelten töminää sekä alakuloisen itämaisen melodian erikoinen sointi. Paikallinen karavaani lähestyy. Venäläisten sotilaiden saattamana se jatkaa turvallisesti pitkää matkaansa halki suunnattoman autiomaan. Karavaani etenee yhä kauemmas. Venäläisten ja aasialaisten laulut sekoittuvat harmonisesti toisiinsa, kiirivät pitkin autiomaata ja häipyvät sitten kaukaisuuteen."

Tämä Arokuvanakin tunnettu teos perustuu kahteen aiheeseen: venäläiseen kansanlauluun ja itämaissävyiseen melodiaan. Kansanlaulun soittaa aluksi klarinetti ja heti perään käyrätorvi. Sellojen ja alttoviulujen näppäilemän säestyskuvion (= hevoset ja kamelit) jälkeen puhaltaa englannintorvi ilmeikkään itämaisen melodian. Sävellyksen loppupuolella aiheet soivat sulassa sovussa päällekkäin kaksinkertaisessa kontrapunktissa eli siten, että kumpikin melodia esiintyy vuorollaan sekä ylä- että alaäänenä.

Keski-Aasian aroilta on omistettu Franz Lisztille, joka teki Borodinin musiikkia tunnetuksi Saksassa.


Dmitri Šostakovitš: Sinfonia nro 9 Es-duuri op. 70

Oodia Johtajalle ja Opettajalle, majesteetillista voitonsinfoniaa, joka olisi kirjoitettu suurelle orkesterille nelinkertaisine puupuhaltimineen, kuoroineen ja laulusolisteineen... Jotain tämäntapaista Dmitri Šostakovitšilta (1906-75) odotettiin, kun hän toisen maailmansodan päätyttyä ryhtyi säveltämään yhdeksättä sinfoniaa.

Omalta osaltaan näitä odotuksia viritti säveltäjä itse, sillä hän oli jossain vaiheessa antanut ymmärtää vievänsä 7. ja 8. sinfonian aloittaman sota-ajan sinfonioiden trilogian yhdeksännessä sankarilliseen päätökseen. Toisin kuitenkin kävi. Šostakovitš tunsi, ettei hän voinut säveltää apoteoosia Stalinille. Niin yhdeksännestä tuli lopulta kaikkea muuta kuin suuri voitonsinfonia, pikemminkin sellaisen irvikuva. Stalin oli teoksen kuultuaan raivoissaan. Eihän sinfoniaa ollut edes omistettu hänelle.

Esitellessään pianolla uutta sinfoniaansa (1945) lehdistölle Šostakovitš kuvaili sitä "iloiseksi pikku kappaleeksi". Vaikka luonnehdintaan sisältyi mitä luultavimmin aimo annos ironiaa, yhdeksänteen liitetään usein vieläkin sellaisia laatusanoja kuin "iloluontoinen" tai "kepeä". Parhaiten nämä sanat sopivat klassishenkiseen, sonaattimuotoiseen ensimmäiseen osaan, jossa Šostakovitš tulee lähelle Prokofjevin Klassista sinfoniaa.

Myös mittasuhteiltaan ja soitinnukseltaan Šostakovitšin yhdeksäs on haydnilaisen kohtuullinen. Šostakovitšin huumori on kyllä Haydnin huumoria kierompaa. Voisi sanoa, että kokonaisuutena yhdeksäs on pinnaltaan ilkikurista mutta pohjimmiltaan traagista musiikkia. Šostakovitšin muistelmista tiedämme, että kaikki neljännen sinfonian jälkeiset suuret teokset ovat "hautamuistomerkkejä" Stalinin terrorin uhreille. Yhdeksäs sinfonia tuskin on tässä suhteessa mikään poikkeus.

Sinfoniassa on viisi osaa, joista kolmas, neljäs ja viimeinen soitetaan ilman taukoa osien välillä.

Kari Vatjus


Vasili Sinaiski, kapellimestari

Vasili Sinaiski on yksi sukupolvensa huomattavimmista ja karismaattisimmista venäläisistä kapellimestareista. Hän on opiskellut orkesterinjohtoa Leningradin konservatoriossa Ilja Musinin johdolla. Vuonna 1973 hän voitti kultamitalin Berliinin Karajan-kilpailuissa ja hän on luonut menestyksekkään uran Euroopassa, Japanissa ja Amerikassa.

Sinaiski toimi Moskovan filharmonikkojen taiteellisena johtajana vuosina 1991-96 ja hän kiersi orkesterin kanssa runsaasti sekä Euroopassa että USA:ssa, jossa kiertueet huipentuivat debyyttiin New Yorkin Lincoln Centerissä. Sinaiski on toiminut myös Latvian sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina sekä Hollannin filharmonisen orkesterin päävierailijana. Vuosina 2000-02 hän työskenteli Venäjän valtionorkesterin taiteellisena johtajana ja ylikapellimestarina.

Sinaiskilla oli erittäin menestyksekäs ensiesiintyminen BBC:n filharmonisen orkesterin kanssa vuonna 1995, minkä seurauksena hänet nimitettiin orkesterin päävierailijaksi ja hän on nykyisin myös vakituinen vierailija BBC Proms –konserttisarjassa. Hän esiintyy säännöllisesti myös mm. Concertgebouw’n, Philadelphian ja Philharmonia –orkestereiden kanssa sekä Birminghamin kaupunginorkesterin, Ranskan kansallisorkesterin ja Suomen radion sinfoniaorkesterin kanssa. Sinaiski on myös tunnettu oopperakapellimestari esiintyen mm. Bolshoi-teatterissa sekä Latvian ja Englannin kansallisoopperoissa.

Vasili Sinaiski on tehnyt useita levytyksiä Chandos-levymerkille BBC:n filharmonisen orkesterin kanssa levyttäen mm. Szymanowskin, Shchedrinin, Balakirevin ja Schrekerin musiikkia.


Mika Rännäli, piano

Taiteilijana Mika Rännälillä on erittäin laaja-alainen tausta. Hän on opiskellut viulun-, trumpetin- ja pianonsoittoa ja lisäksi hän on kolminkertainen Suomen mestari mm. latinalais-amerikkalaisessa tanssissa. Pianonsoittoa hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa opettajinaan Eero Heinonen, Matti Raekallio ja Ralf Góthoni. Valmistuttuaan musiikin maisteriksi hän jatkoi opintojaan Manhattan School of Music:ssa Nina Svetlanovan johdolla. Rännälin läpilyönti pianistina tapahtui Englannissa ja Skandinaviassa esittämänsä Aarre Merikannon kolmannen pianokonserton sekä korkealle arvostetun New Yorkin Carnegie Hallissa 1999 tapahtuneen Yhdysvaltain debyyttinsä johdosta. Tämän jälkeen hänen on arvioitu olevan yksi sukupolvensa poikkeuksellisimmista ja kiehtovimmista taiteilijoista. Rännäli on esiintynyt omin resitaalein ja orkesteri- ja kamarikonsertein sekä tanssiesityksin useissa Euroopan maissa sekä Yhdysvalloissa. Hän on ansioitunut myös säveltäjänä esittäen omia teoksiaan resitaaleissaan. Rännäli on myös yksi Suomen nuorimmista taiteilijoista, joka on saanut valtion yksivuotisen taiteilija-apurahan.

Mika Rännäli on menestynyt useissa suomalaisissa pianokilpailuissa voittaen mm. Leevi Madetoja - ja Helmi Vesa –kilpailut ja saaden erikoispalkinnon Kuhmon Kamarimusiikin kansainvälisessä duokilpailussa. Hän on esiintynyt useilla festivaaleilla, kuten Shandelee Music Festival (USA), Helsingin Juhlaviikot, Kuhmon Kamarimusiikki ja Les Boreales de Normandie (Ranska). Rännäli on tehnyt useita pianonauhoituksia radiolle sekä Suomessa että Yhdysvalloissa.