|
Turun filharmoninen orkesteri vierailulla Lahden Sibeliustalossa 9.10.2003
3.10.2003
Sinfonia Lahden Japanin kiertueen aikana järjestettävässä toisessa vierailukonsertissa kuullaan John Storgårdsin johtamaa Turun filharmonista orkesteria. Konsertin solisteina toimivat sellisti Andreas Helling sekä viulisti Jukka-Pekka Vikman. Orkesteri juhlistaa 75-vuotiasta Einojuhani Rautavaaraa esittämällä säveltäjän sellokonserton vuodelta 1968. Lisäksi konsertissa kuullaan ruotsalaisen nykysäveltäjän Anders Hillborgin teos Liquid Marble sekä Nikolai Rimski-Korsakovin Tuhannen ja yhden yön tarinoihin perustuva teos Scheherazade.
Sekä viulistina että kapellimestarina tunnettu John Storgårds on johtanut viime vuosina useita suomalaisia ja kansainvälisiä orkestereita. Kaudella 2001-2002 Storgårds johti mm. Ensemble Intercontemporainia, Scottish Chamber Orchestraa, Musiva Vitae'a Ruotsissa, Hollannin Radion sinfoniaorkesteria sekä useita suomalaisia orkestereita sekä kotimaassa että ulkomaisilla kiertueilla. Kaudella 2002-2003 hän johti mm. Ensemble Modernea, Prahan sinfonikkoja, Scottish Chamber Orchestraa, Frankfurtin radion sinfoniaorkesteria ja Richard Straussin Arabellan Suomen Kansallisoopperassa.
Andreas Helling on syntynyt Norrköpingissä vuonna 1975. Vuosina 1982-92 hän opiskeli sellonsoittoa Turun Konservatoriossa Timo Hanhisen oppilaana. Vuosina 1992-1993 hän opiskeli Tukholmassa Kungliga Musikhögskolanissa Ola Karlssonin johdolla. Sen jälkeen hän jatkoi opiskeluaan Sibelius-Akatemiassa professori Martti Rousin ja Victoria Yaglingin johdolla. Keväällä 2002 hän suoritti sellonsoiton loppututkinnon Raimo Sariolan oppilaana erinomaisin arvosanoin. Samana vuonna han sijoittui kolmanneksi Turun sellokilpailussa. Andreas Helling on Turun filharmonisen orkesterin selloryhmän äänenjohtaja.
Juha-Pekka Vikman aloitti viulunsoiton 8-vuotiaana Holger Morantin johdolla Turussa. Vuonna 1966 hän siirtyi Turun konservatorioon, jossa opettajina ovat olleet Erkki Kantola, Timo Pesonen, Lajos Garam ja Tuomas Haapanen. Professori Haapasen johdolla Vikman opiskeli myös Sibelius-Akatemiassa. Vuonna 1977 Vikman osallistui Kuopion viulukilpailuun, jossa saavutti 3. palkinnon. Vikman on soittanut useiden orkestereiden solistina kotimaassa ja esiintynyt kamarimuusikkona Suomessa ja ulkomailla. Vikman toimii tällä hetkellä Turun filharmonisen orkesterin 1. konserttimestarina.
Turun filharmonisen orkesterin perinteet sinfoniamusiikin esitaistelijana ovat miltei yhtä pitkät kuin itse sinfonian historia. Vuonna 1790 toimintansa aloittaneen Turun Soitannollisen Seuran konserteissa esitettiin Haydnin ja Beethovenin sinfonioita modernina musiikkina säveltäjien vielä eläessä; 1900-luvulle tultaessa perinteitä jatkoi Jean Sibelius, joka johti Turussa omaa musiikkiaan 18 konsertissa. Suomen vanhin ja maailman vanhimpiin kuuluva orkesteri kunnallistettiin vuonna 1927, jolloin muusikoita oli 29. Nykyisin maamme neljänneksi suurimman sinfoniaorkesterin jäsenmäärä on 74.
Anders Hillborgin (1954-) sointi- ja muototaju käy ilmi hänen Orkester Nordenille säveltämässään teoksessa Liquid Marble. Harmonia on rakennettu eräänlaisen vääristyneen yläsävelspektrin ympärille, jossa esimerkiksi ensimmäinen intervalli on tiivistetty oktaavista tritonukseen. Tästä seuraa dissonoiva sointi, joka joissain kohdissa on vielä vahvistettu siten, että soittimet aloittavat äänet ylä- tai alavireisesti. Jos pidämme tätä harmoniaa virtaavana marmorina (Liquid Marble), on kiinnostavaa nähdä miten Hillborg talttaa siitä dramatiikkaa, suggestiota ja komiikkaa. Vuonna 1968 valmistunut sellokonsertto sijoittuu Einojuhani Rautavaaran (1928-) tuotannossa uuden tyylillisen suuntautumisen alkuvaiheisiin. Arabescatan jälkeen säveltäjä tunsi, että hän oli kirjoittanut ankarasti systemaattisen avantgardismin itsestään lopullisesti pois - samoilla linjoilla ei ollut enää mielekästä jatkaa Vuodet 1963–67 merkitsevät Rautavaaran tuotannossa etsinnän aikaa.
Nikolai Rimski-Korsakovin teos Scheherazade valmistui kesällä 1888. Päähenkilö on Sindbad, merenkävijä ja koko kertomus on säveltäjän mukaan ”kaleidoskooppi, jossa sadun henkilöt ja itämaiset luonteenpiirteet yhdistyvät”. Neliosaisessa orkesterisarjassa ollaan aluksi merellä Sindbadin laivalla, sitten Kalenteriprinssin huimia kertomuksia kuuntelemassa, ja edelleen Nuoren Prinssin ja Nuoren Prinsessan vieraana ja lopuksi juhlissa Bagdadissa kunnes laiva törmää Magneettivuoreen, jonka huipulla kiiltelee pronssinen soturi.
|