Yhteystiedot Mediapankki Uutiskirje Palaute   In English

BIS-levy-yhtiön Robert von Barhrille Cannes Classical –palkinto elämäntyöstä
ajankohtaista.gif

BIS-levy-yhtiön Robert von Barhrille Cannes Classical –palkinto elämäntyöstä

6.2.2004

Ruotsalaisen BIS-levy-yhtiön perustaja ja johtaja Robert von Bahr sai arvostetun Cannes Classical –palkinnon 30-vuotisesta elämäntyöstään BIS-yhtiössä. Muut elämäntyöstään palkitut tänä vuonna olivat kapellimestari Claudio Abbado, pianisti Zoltán Kocsis ja mezzosopraano Régine Crespin.

Robert von Bahr on vuosikymmenten aikana tullut tunnetuksi ahkerana suomalaisen musiikin levittäjänä. Lisäksi hän on merkittävällä tavalla edistänyt oman aikamme musiikin esille saamista, samoin kuin työskennellyt yhdessä lukuisten Suomen eturivin taiteilijoiden kanssa. BIS-levy-yhtiö on toimintansa aikana saanut poikkeuksellisen runsaasti erilaisia levypalkintoja ja muita tunnustuksia. Merkittävä osa näistä on tullut yhteistyöstä Sinfonia Lahden kanssa, jonka kanssa BIS:n yhteistyö onkin ollut suomalaisorkestereiden joukosta laajinta käsittäen yli 50 levytystä.

Robert von Bahrin ja BIS:n yhteistyö Sinfonia Lahden kanssa alkoi vuonna 1986 Bernard Henrik Crusellin klarinettikonserttojen levytyksellä, kapellimestarina Osmo Vänskä ja solistina Karl Leister. Orkesterin ensimmäinen täysmittainen äänite saikin kiittävät arvostelut Helsingin Sanomien Veijo Murtomäeltä: ”Levyn varsinainen jymypaukku on Lahden kaupunginorkesterin [Sinfonia Lahden] osuus. BIS-merkin tekniikan suurenmoisuus on pitkään ollut selviö, mutta orkestroinnin ja soiton selkeys ja tasapainoinen klassisuus on pitkälti Osmo Vänskän ansiota.”

Levytyksistään BIS.yhtön kanssa Sinfonia Lahti on saanut useita kansainvälisiä tunnustuksia ja levypalkintoja. Cannes Classical –palkintoja orkesteri on kerännyt yhteensä kolme, näistä tuorein vuodelta 2001 Vänskän johtamasta Sibeliuksen Kullervo-levytyksestä (BIS-CD-1215) yhdessä Ylioppilaskunnan Laulajien sekä mezzosopraano Lilli Paasikiven ja baritoni Raimo Laukan kanssa. Sinfonia Lahden ja Ylioppilaskunnan Laulajien Kullervo-yhteistyö palkittiin taannoin, kun Japanin tärkein musiikkilehti Ongaku no Tomo valitsi helmikuun 2004 numerossaan valinnut Vänskän Tokion Sumida Triphony Hallissa 2.10.2003 johtaman konsertin vuoden 2003 parhaaksi klassisen musiikin konsertiksi.

Muista Sinfonia Lahden kansainvälisistä levypalkinnoista mainittakoon kaksi Gramophone-palkintoa ja Académie Charles Cros Grand Prix du Disque –palkinto. Orkesterin tuorein Sibelius-levy ”Rondo of the Waves” on myöskin saanut huomattavan paljon kansainvälistä tunnustusta, mm. Gramophone valitsi sen vuoden 2003 orkesterilevyjen sarjan voittajaksi ja arvovaltainen brittilehti vuoden parhaaksi levyksi.

Powered by:navigo cms