|
Sinfonia Lahden Loreley-oopperalevylle kehuja Gramophonessa
13.2.2004
Arvovaltaisen englantilaisen Gramophone-lehden musiikkikriitikko John Steane arvioi lehden maaliskuun 2004 numerossa Sinfonia Lahden Osmo Vänskän johdolla tekemää kaikkien aikojen ensimmäistä levytystä Fredrik Paciuksen oopperasta Die Loreley (BIS-CD-1393/4). Steane kirjoittaa levytyksen olevan ”upeasti laulettu ja johdettu esittely kauan laiminlyödystä oopperasta”. Sinfonia Lahti esitti oopperan Osmo Vänskän johdolla konserttiversiona Lahden Sibeliustalossa toukokuussa 2003 ensimmäistä kertaa alkukielellä sitten ensiesitystensä vuonna 1887 konsertteihin varta vasten valmistetun nuottimateriaalin pohjalta. Joulukuussa 2003 ilmestynyt levytys tehtiin juuri saman vuoden toukokuun konserttien yhteydessä.
Arvostelussa Steane toteaa, että oopperan ”melkein unohdettu säveltäjä olisi tuskin voinut kuvitella saavansa parempia laulajia ja tarkkaavaisempaa partituurinlukua teokselleen”. Osmo Vänskän kerrotaan johtaneen ”läpikotaisesti kunniakkaan esityksen” ja oopperan nimiroolin laulavan Soile Isokosken tarjoilevan ylenpalttisesti ”ihanaa ääntään”. Helden-tenori Raimo Sirkiän todetaan hoitavan hienosti baritonille kirjoitetulta kuulostavan roolinsa, tenori Topi Lehtipuu sekä basso Arttu Kataja tekivät ”erinomaisen vaikutuksen” ja Cornelius Hauptmannin työtä kuvataan niin ikään vakuuttavaksi. Arvostelunsa lopuksi Steane toteaa: ”Näyttämöversio voisi paljastaa teokseen vielä jotain lisävoimaa; sillä välin tämä esittely ansaitsee tervetulotoivotuksensa.”
Loreley on Fredrick Paciuksen (1809-1891) kaksinäytöksinen ooppera, joka valmistui vuonna 1887. Ooppera perustuu saksalaiseen taruun Lenore-neidon ja maakreivi Oton onnettomasta rakkaudesta. Kreivi Otto on kohdannut metsästysretkellään Lenore-neidon ja rakastunut tämän huumaavan kauniiseen lauluun. Kreivi on kuitenkin jo kihloissa, eikä voi peruuttaa häitään. Lenore pakenee raivoissaan Reinin rannalle ja pyytää ilman ja veden apua kostaakseen Otolle. Oopperan libreton on kirjoittanut Emanuel Geibel.
Sinfonia Lahden Loreley-oopperalevyn esiintyjäkaarti on maamme parhaimmistoa. Lenore-neidon roolissa laulaa sopraano Soile Isokoski ja maakreivi Ottona kuullaan tenori Raimo Sirkiää. Muissa rooleissa ovat mezzosopraano Riikka Rantanen, tenori Topi Lehtipuu sekä bassot Arttu Kataja ja Cornelius Hauptman. Kuoro-osuuksista vastaa Seppo Murron johtama Dominante-kuoro. Sinfonia Lahtea johtaa kapellimestari Osmo Vänskä. Loreley-oopperan levytys jatkaa Sinfonia Lahden Melartinin Aino-oopperalla aloittamaa harvoin kuultujen oopperoiden levyttämistä.
|