Vivaldin "Vuodenajat" ja Jaakko Kuusiston "Välivuodenajat" 23.1.2004

Pe 23.01. klo 19:00 Ristinkirkko
SUOSIKKIKONSERTTI

Jaakko Kuusisto, kapellimestari ja viulu

Ohjelmassa Vivaldin "Vuodenajat" ja Jaakko Kuusiston "Välivuodenajat" seuraavassa järjestyksessä:

Vivaldi: Kevät
Kuusisto: Kevätkesä
Vivaldi: Kesä
Kuusisto: Syyskesä
Vivaldi: Syksy
Kuusisto: Syystalvi
Vivaldi: Talvi

Ohjelman kesto n. tunti, ei väliaikaa

Sinfonisesti yhdessä:
Metsäliitto-Yhtymä


Vivaldin kahdentoista viulukonserton julkaiseminen Amsterdamissa 1720-luvun puolivälissä nimellä Il cimento dell’ armonia e dell’ inventione, eli suurin piirtein ”harmonian ja keksimisen kokeilua” oli merkittävä tapaus. Kokoelman neljä ensimmäistä konserttoa tunnetaan nimellä Le quattro stagioni eli neljä vuodenaikaa, ja ne vakiinnuttivat nopeasti Vivaldin nimeä yhä enemmän myös kotimaansa Italian ulkopuolella, etenkin Ranskassa. Kolmiosaiset konsertot on kirjoitettu sooloviululle ja jousiorkesterille, jota urkujen tai cembalon vahvistama continuo tukee. Näissä teoksissa Vivaldin sävelkieli puhuu, maalaa, ja ilmaisee tunteita varsin kuvailevasti, ja konsertot onkin luokiteltu joskus 1700-luvun ehkäpä toimivimmaksi ohjelmamusiikiksi. Partituurista on löydettävissä esim. jousien trillit (linnunlaulua), tremolo (ukkosen lähestyminen), pizzicatot (sadepisaroiden putoaminen) ja niin edelleen, unohtamatta käen kukkumista, lehtien kahinaa tai hyönteisten pörinää.

Jaakko Kuusiston Concerto grosso -tyyppinen Välivuodenajat-sarja on kirjoitettu ennen kaikkea täydennykseksi Vivaldin Vuodenajat-konserttoihin: viulusolisti voi vetää henkeä, kun solistiset osuudet siirtyvät välillä orkesterin äänenjohtajille. Kuusisto on tarkoittanut teoksen luomaan jännitteitä ja kontrasteja Vivaldin sävelkieleen, ja välttänyt siten tarkoituksellisesti kaikenlaiset tyylijäljitelmät. Toki muutama tarkoin harkittu sitaatti tai rytminen yhteneväisyys Vivaldin henkeen kuuluu asiaan, kun ajallisesti näin kaukana olevien teoksien rinnakkaiselosta, tai tietyssä mielessä hienovaraisesta ”yhteensovittamisesta” on kysymys. Konsertin kokonaisarkkitehtuuria ajatellen Kuusisto on jättänyt kevättalven säveltämättä: konsertti käynnistyy raikkaasti kevään kuvauksella, ja päättyy sähäkästi talveen.