|
Huippuviulisti Miriam Fried Sinfonia Lahden solistina Sibeliustalossa to 21.10.
18.10.2004
Sinfonia Lahden konserttiin Sibeliustalossa to 21.10.2004 saapuu solistiksi uransa aikana käytännössä kaikkien Euroopan ja Yhdysvaltojen merkittävimpien orkestereiden solistina esiintynyt viulisti Miriam Fried. Huhtikuussa 2000 Lahdessa viimeksi solistina vieraillut Fried esittää tällä kertaa Samuel Barberin viulukonserton. Kapellimestari Jaakko Kuusiston johtamassa konsertissa kuullaan lisäksi Schubertin sinfonia nro 4, lisänimeltään ”Traaginen”, sekä Magnus Lindbergin teos Corrente II.
Viulutaiteilija Miriam Friedin menestyksekäs sooloura käynnistyi vuonna 1968 hänen voittaessaan ensimmäisen palkinnon Genovan kansainvälisessä Paganini-viulukilpailussa. Kolme vuotta myöhemmin hän saavutti huippusijan myös kansainvälisessä Kuningatar Elisabeth –kilpailussa ensimmäisenä naisena kilpailun historiassa. Fried on esiintynyt käytännössä katsoen kaikkien Euroopan ja Yhdysvaltojen merkittävimpien orkestereiden solistina. Viime aikoina hänen konserttikalenterissaan ovat olleet mm. Bostonin, Chicagon ja Jerusalemin sinfoniaorkesterit sekä Los Angelesin, BBC:n, Tšekin, Meksikon, Japanin, Pietarin ja Berliinin filharmoniset orkesterit.
Viulisti, kapellimestari ja säveltäjä Jaakko Kuusisto (s. 1974) on opiskellut viulunsoittoa Géza Szilvayn ja Tuomas Haapasen johdolla Sibelius-Akatemiassa, sekä Miriam Friedin ja Paul Bissin oppilaana Indianan yliopistossa Yhdysvalloissa. Esiintymiset solistina ja kamarimuusikkona ovat vieneet hänet eri puolille maailmaa, mm. Kiinaan, Japaniin, Yhdysvaltoihin, sekä eri puolille Eurooppaa. Kapellimestarina Kuusisto nousee kaudella 2004-05 Sinfonia Lahden lisäksi mm. Lontoon BBC Concert Orchestran, Radion sinfoniaorkesterin, Oulun kaupunginorkesterin sekä Tapiola Sinfoniettan eteen.
|