|
Sinfonia Lahti juhlii itsenäisyyspäivää kahdella kotimaisella kantaesityksellä
26.11.2004
Sinfonia Lahti juhlii Suomen itsenäisyyspäivää perinteisellä juhlakonsertilla Sibeliustalossa ma 6.12. klo 15 mm. kahden kotimaisen kantaesityksen voimin. Konsertissa kuullaan Harri Wessmanin lyömäsoitinkonserton kantaesitys ja Harri Ahmaksen Balladi Ihantalasta –teoksen sinfoniaorkesteriversion kantaesitys. Lisäksi konsertin ohjelmassa on Leevi Madetojan ensimmäinen sinfonia ja Sibeliuksen Finlandia. Konsertin johtaa kapellimestari Tuomas Ollila, lyömäsoitinsolistina on Olli-Pekka Martikainen ja kertojana Lasse Pöysti.
Harri Wessman on omistanut kantaesityksenä kuultavan lyömäsoitinkonserttonsa teoksen solistina toimivalle Olli-Pekka Martikaiselle, joka kertoo teoksesta seuraavaa: ”Tilasin konserton Harri Wessmanilta, jotta saisin uutta melodista lyömäsoitinohjelmistoa. Uskoin tämän säveltäjävalinnan kautta saavani soitettavakseni jotakin kaunista ja lyyristä, ehkä totutusta poikkeavankuuloista lyömäsoitinmusiikkia. Toivomuksena oli nimenomaan melodinen konsertto, joka olisi lyömäsoittimien määrän ja säestävän orkesterin kokoonpanon osalta kohtuullinen.” Teoksessa solisti-instrumenttina käytettäviä lyömäsoittimia on yhteensä kaksitoista.
Jatkosodan ratkaisutaisteluista Tali-Ihantalassa tuli kesällä 2004 kuluneeksi 60 vuotta. Harri Ahmaksen teos Balladi Ihantalasta tilattiin taistelun 60-vuotismuistojuhlaa varten ja se sai kantaesityksensä puhallinorkesteriversiona 2.7.04 Ihantalan muistomerkillä, Karjalan kannaksella. Kantaesityksen kertojana esiintyi alunperin Ihantalasta kotoisin oleva Teuvo Kuparinen ja orkesterina oli Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta johtajanaan musiikkimajuri Jyrki Koskinen. Teoksen tekstinä on käytetty otteita Lasse Heikkilän (1925-1961) postuumisti ilmestyneestä runoteoksesta Balladi Ihantalasta. Heikkilä osallistui itse pst-miehenä Tali-Ihantalan taisteluihin. Sinfonia Lahden konsertissa kuullaan teoksen sinfoniaorkesteriversion kantaesitys, ja kertojana toimii professori Lasse Pöysti.
|