Yhteystiedot Mediapankki Uutiskirje Palaute   In English

Sinfonia Lahden Rautavaara-levylle täysiä pisteitä kansainvälisessä lehdistössä
ajankohtaista.gif

Sinfonia Lahden Rautavaara-levylle täysiä pisteitä kansainvälisessä lehdistössä

1.12.2004

Osmo Vänskän johtaman Sinfonia Lahden viime toukokuussa ilmestynyt Rautavaara-levytys ”The Journey” (BIS-CD-1315) on kerännyt täysiä pisteitä useissa kansainvälisessä lehdistössä julkaistuissa arvosteluissa. Levyllä kuullaan Rautavaaran viulukonsertto ja kahdeksas sinfonia, ja viulusolistina on Jaakko Kuusisto.

Arvovaltaisen BBC Music Magazinen kriitikko Stephen Johnson arvioi levyn esityksen ja äänenlaadun täyden viiden tähden arvoiseksi lehden lokakuun numerossa. Johnson kuvaa Kuusistoa ”ihmeteltävän ilmeikkääksi solistiksi”, ja sanoo levyltä löytyvän ”paljon yltäkylläistä, tunteellisesti kaunopuheista sointia”. Samaan viiden tähden arvioon päätyy myös Saksan johtaviin musiikkilehtiin lukeutuvan Fono Forumin toimittaja Volker Tarnow, joka valitsi levyn lehden lokakuun numerossa kuukauden levyksi. Tarnow sanoo Vänskän tulkinnan olevan hehkuvan intensiivinen ja ”Lahden muusikoiden toteuttavan Vänskän visiot suunnattoman tiiviiden ja samalla läpikuultavien sointikuvien kautta”. Tarnow toteaa levyn olevan ”kerrassaan täydellinen CD”, ja Vänskän voivan nyt ”tavoitella tähtiä – ja tulla numero ykköseksi”.

Myös ClassicsToday-verkkojulkaisun sekä englantilaisen edition toimittaja David Hurwitz ja ranskankielisen version Christophe Huss antoivat täydet kymmenen pistettä sekä taiteellisesta että äänitysteknillisestä laadusta. Huss sanoo Kuusiston soittavan ”erittäin hienosti, joskus aineettomasti”, ja että ”parivaljakko Kuusisto-Vänskä saavuttaa viehkeyden tilan ja saavat ehdottomasti vakuutettua kuulijan tämän teoksen tärkeydestä 1900-luvun viulu-orkesteriohjelmistossa”. Osmo Vänskän Huss sanoo saavuttavan sinfoniassa ”maagisia pianissimoita” ollen näin uskollinen maineelleen, ja tekevän ”erinomaista työtä viulujen harmonisten jännitteiden parissa”.

Osmo Vänskän johtama Sinfonia Lahti sekä viulusolisti Jaakko Kuusisto esittivät Rautavaaran viulukonserton viimeksi Naantalin Musiikkijuhlilla sekä Bruggen konserttitalossa (Concertgebouw) Belgiassa kesäkuussa 2004.

Powered by:navigo cms