|
Ahon huilukonsertto Sinfonia Lahden ja Sharon Bezalyn esittämänä uudella BIS-levyllä
19.5.2005
Sinfonia Lahden nimikkosäveltäjän Kalevi Ahon huilukonsertto on Sharon Bezalyn ja ylikapellimestari Osmo Vänskän johtaman Sinfonia Lahden esittämänä BIS-levy-yhtiön julkaisemalla uudella levyllä Nordic Spell (BIS-CD-1499). Levyltä löytyvät myös Haukur Tómassonin (Islannin sinfoniaorkesteri, joht. Bernhardur Wilkinson) ja Christian Lindbergin (Ruotsalainen kamariorkesteri, joht. Christian Lindberg) uudet huilukonsertot, joissa Bezaly on niin ikään solistina. Kaikki kolme konserttoa ovat omistettu Bezalylle, ja kyseessä on teosten ensilevytys.
Kalevi Ahon huilukonsertto kantaesitettiin Osmo Vänskän johtamassa Sinfonia Lahden konsertissa Sibeliustalossa 27.11.2003, solistina oli Sharon Bezaly. Aho on sanonut vuonna 2002 valmistuneesta konsertostaan mm. seuraavaa ”Teoksen aivan ensimmäisinä alkuvirikkeinä olivat ruotsalaisen runoilijan Tomas Tranströmerin upeat, arvoitukselliset runot. Olin lukenut keväällä 2002 Tranströmerin koko runotuotannon, ja ajattelin luoda hänen Surugondoli-kokoelmaan sisältyvien haiku-runojensa pohjalta laulusarjan. Vokaaliset ideat rupesivatkin muokkautumaan kuitenkin huilumusiikiksi. … Tranströmerin runot ja niihin myöhemmin liittyneinä kesän 2002 tunnelmat muodostavat huilukonsertolle taustan ja pohjavireen. Kolmiosaisen teoksen alussa ja lopussa on paljon laulavaa ja lyyristä musiikkia. Toinen osa on puolestaan nopea ja virtuoosinen. Finaali liittyy tauotta toiseen osaan muodostaen sävellykselle kokoavan ja tapahtumat sulkevan epilogin.”
Sharon Bezaly aloitti huilunsoiton 11-vuotiaana, ja soitti debyyttikonserttinsa Zubin Mehtan johtaman Israelin filharmonisen orkesterin kanssa 14-vuotiaana. Hän on sittemmin esiintynyt solistina mm. Tokion filharmonikkojen, Kiinan kansallisorkesterin, BBC Wales –sinfoniaorkesterin ja Camerata Academica Salzburg –orkesterin kanssa useissa maailman tunnetummissa konserttisaleissa, kuten Wienin Musikvereinissa ja Châtelet’ssa Pariisissa. Useat nykysäveltäjät, mm. Sofia Gubaidulina, Kalevi Aho, Sally Beamish ja Christian Lindberg ovat omistaneet konserttojaan Bezalylle. Sharon Bezaly on saanut arvovaltaisen saksalaisen Echo Klassik’n Vuoden instrumentalisti –palkinnon vuonna 2002, ja Cannes Classical’n Vuoden nuori taiteilija –palkinnon kaudella 2002/03. Bezaly levyttää BIS-levymerkille, ja hänen levynsä ovat saaneet useita kansainvälisiä palkintoja.
|