|
Pianon titaani Grigori Sokolov Sinfonia Lahden solistina to 10.3.2005
4.3.2005
Sinfonia Lahden konserttiin Sibeliustalossa to 10.3.2005 klo 19 saapuu solistiksi pianon titaaniksikin kutsuttu Grigori Sokolov, joka tulkitsee Mozartin pianokonserton nro 23 A-duuri KV 488. Maailman huippuorkestereiden kanssa säännöllisesti työskentelevän kapellimestari Moshe Atzmonin johtamassa konsertissa kuullaan lisäksi Brahmsin toinen sinfonia sekä Schumannin Manfred-alkusoitto.
Grigori Sokolov esiintyy Lahdessa myös omassa pianoresitaalissaan Lahden Konserttitalon Felix Krohn –salissa (Sibeliuksenkatu 8) pe 11.3.2005 klo 19. Konsertin ohjelmassa on Schubertin sonaatti A-duuri D959 sekä Chopinin teoksia, mm. Fantasie-Impromptun harvoin kuultu käsikirjoitusversio vuodelta 1835.
Pianon titaaniksikin kutsuttu taiteilija Grigori Sokolov konsertoi säännöllisesti eri puolilla maailmaa soolokonsertein ja orkestereiden solistina. Viime vuosina hän on esiintynyt mm. Lontoon filharmonikkojen sekä BBC:n sinfoniaorkesterin, Leipzigin Gewandhaus-orkesterin, Münchenin filharmonikoiden sekä Birminghamin sinfoniaorkesterin ja New Yorkin filharmonikkojen solistina. Hän on myös soittanut resitaaleja mm. Pariisin Champs-Elysées –konserttisalissa, Münchenin Herkules-salissa, Wienin Musikvereinissa, Amsterdamin Concertgebouwssa sekä Lontoon Wigmore Hallissa ja Queen Elisabeth Hallissa. Sokolovilla on ollut pitkään erityisen lämmin suhde suomalaiseen konserttiyleisöön ja hän on pitkän uransa aikana käynyt Suomessa lukemattomia kertoja, joista ensimmäinen oli jo 1967. Kesäkuussa 2003 hänet promovoitiin Sibelius-Akatemian kunniatohtoriksi.
Kapellimestari Moshe Atzmon voitti vuonna 1963 toisen palkinnon Mitropoulos-kapellimestarikilpailussa New Yorkissa ja Leonard Bernstein –palkinnon Tanglewoodissa. Vuonna 1964 hän voitti Liverpoolin kansainvälisen kapellimestarikilpailun ja on siitä lähtien työskennellyt kaikissa maailman keskeisimmissä musiikkikeskuksissa useiden huippuorkestereiden, kuten Berliinin, Wienin ja Münchenin filharmonikkojen sekä Lontoon suurten orkestereiden kanssa. Atzmon on toiminut mm. Hampurin radion, Aalborgin ja Sydneyn sinfoniaorkestereiden, Nagoyan filharmonisen orkesterin sekä Tokyo Metropolitan –sinfoniaorkesterin ja ylikapellimestarina. Sinfoniaorkestereiden kanssa tekemänsä työn lisäksi Atzmon on tunnettu oopperakapellimestari. Hän toimi useita vuosia Dortmundin oopperan taiteellisena johtajana, ja on johtanut lukusia kertoja mm. Deutsche Oper Berlin’ssa, Hampurin ja Baselin valtionoopperoissa sekä Tanskan kuninkaallisessa oopperassa. Atzmon on tehnyt useita levytyksiä mm. Decca-, EMI- ja Deutsche Grammophon –levymerkeille.
|