MATKALLA MUSIKVEREINIIN -KIERTUEKUULUMISIA
Marja Leivo/Aplodit orkesterille ry
Sunnuntai 6.11.2005
Helsinki - Hampuri - Bremen
Oli harmaa, tihruinen aamu, joka tummui myöhemmin paksuksi sateeksi. Orkesteri lähti Saksan ja Wienin musiikkimatkalle antamaan jälleen tuttua parastaan ja viemään Suomen musiikkikulttuuria maailmalle.
”Taas tuommoinen pitkä laatikko”, totesi turvatarkastaja lentokentällä, kun yksi viulisteistamme toi viulukotelonsa hihnalle. Lähtöselvitys sujui joustavasti ja hyväntahtoisesti, lento liukkaasti ja Hampurista Bremeniin lennähdimme bussikyydillä lähes salaa. Syysaurinko paistoi kirkkaasti ja lämpimästi. Ainoa pieni särö täydellisyydessä oli se, että intendentti Tuomas Kinbergin ja sellisti Timo Keinosen matkalaukut olivat jääneet Helsinkiin. Ne luvattiin vielä samana iltana Bremeniin,
jossa yövyimme. Ja tulivatkin.
Pian parveili iltapäiväauringon valaisemassa Bremenin vanhassa kaupunginosassa lahtelaisia soittoniekkoja etsien ruokaa tai olutta tai molempia. Varhaisessa vaiheessa yksi ja toinenkin alkoi vetäytyä yöpuulle keräämään voimia tiiviiseen viikko-ohjelmaan.
Maanantai 7.11.2005
Bremen - Wilhelmshaven - Bremen
Aurinkoinen Bremen oli muuttunut sateen pieksämäksi harmaaksi kaupungiksi. Iltavalaistuksessa loistanut sadunhohtoinen toriympäristö: vanha mahtava kirkko, raatihuone ja muutama muu komea talo oli muuttunut rykelmäksi likaisen näköisiä, massiivisia taloja – komeita tosin päivälläkin. Niiden välissä luikerteli vilkkaasti raitiovaunujaja busseja. Hämmästyttävän paljon katuja reunusti kerjäläisten ja kodittomien yhdyskuntia ja poliisiauto oli yleinen näky.
Iltapäivällä bussit suuntasivat Wilhemshaveniin, jossa orkesteri esiintyi 1600-paikkaisessa Stadthallessa. Kaupungissa ei ole omaa orkesteria, vaan Stadthallen ohjelmisto koostuu ierailevien orkestereiden esiintymisistä. Yli 80 prosenttia konserttien yleisöstä koostuu kausikorttilaisista, joten tänäkin iltana sali oli muutamaa hajapaikkaa lukuun ottamatta täynnä. Ohjelmistossa oli Brahmsin Traaginen alkusoitto ja viulukonsertto sekä Sibeliuksen sävelruno Bardi ja kolmas sinfonia. Brahms ja konserton 
loistavasti esittänyt riikalainen Baiba Skride lumosivat yleisön ensimmäisellä osuudella. Väliajan jälkeen Sibeliuksen Bardi ehkä hiukan ihmetytti saksalaisyleisöä, mutta kolmas sinfonia ja ylimääräisinä soitetut Valse Triste ja vetävä Cortège saivat jälleen salin raikumaan aplodeista, jopa bravo-huudoista.
Konsertin jälkeen jakelin tietoja niin Lahdesta kuin orkesterin ensi vuoden Sibelius-festivaalista. Siinä tilaisuudessa puhkesivat konserttivieraat kertomaan kokemuksistaan konsertissa. Kävi ilmi, että Sibeliuksen musiikkia ei juuri ole kuultu tässä salissa. Eräs vanhempi herra kertoi kotihyllystään löytyvän Sibelius-äänitteitä, pitää Sibeliuksen musiikista ja myönsi, että Sibeliusta ei tunneta tarpeeksi hyvin Saksassa.
Kolme keski-ikäistä naisihmistä oli ihastunut ”juuri tämän orkesterin sointiin ja 
ilmeeseen”. Heidän mielestään vaistosi heti, että kysymyksessä on vahvasti persoonallinen tulkitsija. Hiukan nuorempien mielipiteet olivat myös ylitsevuotavan myönteisiä. He kokevat Sibeliuksen musiikissa ”pohjoisen valon, autiuden, voimakkaan suomalaisuuden ja kauniin karun maiseman”.
Kiertue on siis avattu menestyksekkäästi Wilhelmhavenin satamakaupungissa. Matka jatkuu ”mestarilaulajien” Nürnbergiin.
Tiistai 8.11.2005
Bremen - Nürnberg
Läpi metsien ja auringossa hehkuvien peltojen kohti Würtzburgia kiitävässä junassa bongasin fagotisti Jarmo ”Korkki” Korhosen. Hän heittäytyi mukaan Turun filharmonisesta orkesterista Heikki-Pekka Tuomisen tilalle. Korkille keikka Sinfonia Lahden mukana on ensimmäinen. Aikaisemminkin on pyydetty, mutta työ Turun Filharmonisessa orkesterissa ja sen lisäksi opetustehtävät, kamarimusisointi sekä vanhan musiikin soittaminen ovat estäneet lahtelaispulttiin tulon.
Tällä kertaa Harri Ahmas sai hänet mukaan ja Korkin motivaatio oli korkealla. Hän on nimittäin opiskellut Wienissä ja kuunnellut paljon konsertteja Musikvereinin legendaarisessa salissa. Ja nyt tarjoutui paikka itse soittaa siellä! Fagottiryhmässä on tuttujen kanssa mukava soittaa, Harri on opiskelutoveri ja Kjell oli hänen oppilaansa. Korkki muistelee Kjelliä varsinaisena valtakunnan ihmeenä, joka aloitti fagottiopintonsa trumpetin jälkeen aika myöhään, 21-vuotiaana, ja kolmen vuoden kuluttua hänellä oli paikka Lahden orkesterissa.
Korkki hyppäsi lahtelaisten matkakelkkaan suoraan Helsingin lentoasemalla. Ainoa yhteinen harjoitus oli eilen ennen Wilhelmshavenin konserttia. ”Mielenkiintoista ja kivaa tulla uuteen orkesteriin mukaan, saa uusia kokemuksia ja aistia uutta soittokulttuuria. Jännittävää, tuntee olonsa suorastaan pikkupojaksi kun joutuu jännäämään, miten pärjää”, jutustelee fagotisti junan kiitäessä 242 km tunnissa. ”On virkistävää olla mukana reissussa, sillä orkesterin ulkopuolisten musiikkikuvioiden lisäksi elämä keskittyy perheeseen. Keikat ovat mukavaa vaihtelua, jopa se että saa asua hotellissa ja unohtaa arkirutiinit,” virnuilee Korkki. Vänskän johdolla hän on soittanut joskus kauan sitten. Jarmo on soittanut 27 vuotta äänenjohtajana Turussa.
Tiistai-iltana oli konsertti Nürnbergin Meistersinger-salissa, jossa on 2121 paikkaa. Sali on noin 4 kilometrin päässä muurien ympäröimästä keskustasta, jossa hotellimme sijaitsi. Salin lämpiö oli valtaisa ja ehkä hiukan hallimaisen kolkko. Saliin johtavien ovien ympäröimä seinä oli massiivinen kuparitaos, joka antoi kolkkouteen vielä lisukkeeksi jonkinlaista mahtipontisuutta. Katsomo näytti valtavan suurelta leveydestään johtuen, mutta yllättävän nopeasti se täyttyi kun salien ovet aukenivat. Tyhjiä paikkoja oli vain hyvin harvakseltaan.
Ennen konserttia Berliinistä saakka ajanut MTV:n toimittaja Kari Lumikero teki kiertuetta koskevan haastattelun intendentti Tuomas Kinbergin kanssa. Ohjelma tulee ulos keskiviikkona.
Rautavaaran Cantus Arcticus sai aikaiseksi vekkulin reaktion. Yllättyneet kuulijat hämmentyivät, kun ensimmäiset Markku Krohnin operoimat lintujen äänet alkoivat kuulua. He etsivät katseillaan äänilähteitä, mutta kun yhtään siivekästä ei ilmaantunut, alkoivat he keskittyneesti kuunnella Rautavaaran vaikuttavaa kunnianosoitusta luonnolle.
Baiba Skriden temperamenttinen Prokofjevin viulukonsertto kirvoitti bravoita ja konsertin jälkipuoliskon Sibeliuksen Bardi ja 3. sinfonia vetivät vähän mattoa alta siltä väittämältä, että saksalaiset eivät oikein tunne Sibeliuksen musiikkia omakseen. Konsertti oli menestys ja hyvillä mielin lähti kolme bussillista Mestarilaulajien talolta viemään mukanaan mestarisoittajia kohti hotellia. Hotellin vieressä moni koki pienen yllätyksen, nurkan takana oli ihan oikea punaisten lyhtyjen kortteli!
Koska konsertit ovat alkaneet vasta klo 20, on kotiintulo ollut vasta lähempänä yhtätoista. Kun soiton jälkeen vielä jotain vatsantäytettä pitäisi löytyä, on yöuni jäänyt melko lyhyeksi. Kiertueet eivät todellakaan ole huvimatkoja!
Keskiviikko 9.11.2005
Nürnberg - Friedrichshaven
Eilisen mukavaa vaihtelua matkustamiseen tuoneen junamatkan jälkeen oli vuorossa jälleen bussimatkailu kohti Bodenseen rantaa. Sää jälleen hemmotteli meitä, aurinko paistoi joskin välillä tiheä sumu harmaannutti yhä kumpuilevammaksi käyneitä maisemia. Neljän tunnin ajomatkan puolessa välissä poikkesimme kahville. Mahtavat marjaleivokset upposivat hyvän kahvin kera moneen suuhun.
Bussimatkalla käyrätorven äänenjohtajamme Pertti Kuusi kertoi omakohtaisista kokemuksistaan ja ajatuksistaan orkesterin kiertueista. Hänen mielestään ulkomaisten konserttikiertueiden merkittäviä anteja työyhteisölle on yhteenkuuluvuuden tunteen kasvu, taiteellisen tason ylläpito ja kulttuurivaihto eri maiden välillä. ”Ei pidä unohtaa sitä seikkaa, että kansainvälinen menestys lisää kiinnostavuutta myös kotimaassa. Orkesterilla on suuri vastuu Suomi-kuvan muodostamisessa omalta osaltaan kiertueiden aikana ja tuoda muihin maihin oma panoksensa osana eurooppalaista kulttuuria”, toteaa Pertti
Omakohtaisesti Pertti Kuusi haluaa ottaa matkoista irti kaiken minkä ehtii. ”On mielenkiintoista todeta historiaperspektiivi tälläkin matkalla, Nürnbergin monisatavuotiset muurit asettavat monet asiat maittemme välillä oikeaan suhteeseen. Yksi tärkeä pointti orkesterin kanssa matkustamisessa on siitä poikiva oman maailmankatsomuksen avartuminen. Mutta mitään turistimatkoja nämä evät totisesti ole!” päättää Pertti juttelunsa ja keskittyy kumpuileviin maastoihin.
Friedrichshafenissa normaalit, jo tutuksi käyneet kuviot: tulo hotelliin, majoittuminen, ruuan etsintä, harjoituksiin, konsertti ja taas ruuan hakua ja nukkumaan. Tässä kaupungissa ruuan hankinta olikin vaikeampi juttu. Kaupunki on järvenrantakaupunkina kesäturismin mekka Saksassa. Marraskuussa on hyvin vaikeaa löytää ruokaa päivällä ja vielä vaikeampaa illalla konsertin jälkeen. Hotellin kanssa saatiin kuitenkin sovittua iltapala. Ennen harjoituksia sen sijaan meistä muutama käveli kaupungilla ja ravisteli noin puolenkymmentä ravintolan ovea saadakseen ruokaa: kiinni, remontissa, illalla vasta olutta kiinteämpää, lopettanut… Lopulta vanha turva, asemaravintola! Kunnon bratwurst-ateria saatiin tupakansavulla viimeisteltynä, mutta hyvää oli. Saksassa tupakoidaan todella paljon verrattuna pohjoismaihin.
Friedrichshafenin konserttitalo on nimetty paikkakunnan tunnetuimman herran, kreivi Zeppelinin mukaan Kraf-Zeppelin-Hauseksi. Aivan Boden-järven rannalla sijaitseva talo on konserttien lisäksi myös suosittu kongressikeskus. Sali oli tähänastisista akustisesti paras, mikä nosti entisestäänkin tunnelmaa. Konserttiin kerääntyi jälleen etunurkkia lukuun ottamatta täysi sali ja muutamaa hevosyskijää ja pastillirasian rapistelijaa lukuun ottamatta erittäin asiantunteva ja innokas yleisö. Baiba ja Osmo jakelivat nimikirjoituksia väliajalla ja konsertin jälkeen.
Väliajalla Tuomas Kinbergillä oli mukavaa kerrottavaa. Erittäin arvostettu konserttikiertueiden järjestäjä herra Hörtnagel oli kuulemassa orkesteriamme ja oli erittäin vaikuttunut. Hän kertoi, että ei ollut koskaan aikaisemmin kuullut näin ainutlaatuista bassoryhmän sointia. Uudesta kiertueesta keskusteltiin välittömästi ja siihen on tarkoitus sisällyttää myös München, joka nyt aikataulusyistä jäi pois.
Näin on Sinfonia Lahti esimerkillisesti hionut Suomi-kuvaa ja minulla alkavat kämmenet olla jokailtaisista taputuksista johtuen vesikelloilla!
Torstai 10.11.2005
Friedrichshafen - Karlsruhe
Baiba Skride poistui lavalta villapusero päällään ja farkut jalassa Karlsruhen Brahms-salissa. Harjoitus oli ohi ja viulisti lähti keskittymään illan konserttoon joka tällä kertaa oli Brahmsin tekemä. Tapasin viehättävän ja avoimen viulistin hetken aikaa hänen pukuhuoneessaan. Keskustelimme kiertueen merkityksestä solistin kannalta.
Baiba totesi, että ohjelmisto hioutuu kerta kerran jälkeen ja koskaan soitto ei kuitenkaan ole samanlaista. Nyt, kun jo viisi konserttia orkesterimme kanssa on takana, totesi hän tyytyväisenä kokeneensa loistavaa yhteistyötä. ”Orkesteri keskustelee hyvin solistin kanssa, se on yksinkertaisesti fantastinen,” arvioi Baiba. ”Osmo Vänskän kanssa on helppoa ja turvallista tehdä töitä. Hän keskittyy tärkeisiin yksityiskohtiin ja huolehtii siitä, että teos pysyy hyvin kasassa, ” jatkaa Osmon kanssa ensi kertaa työskentelevä Baiba. 
Se, että kiertueen ohjelmistossa on kaksi eri konserttoa, on Baiban mielestä hyvä juttu; ja varsinkin se, että ne ovat niin erilaisia tunnelmaltaan ja tekniikaltaan. Lauantaina Musikvereinissa on vuorossa jälleen Prokofjev.
Sibeliuksen konserttoon Baiba on ottanut tuntumaa Mikko Franckin johdolla Tokiossa . Baiba kuuntelee paljon viulumusiikkia ja eri tulkintoja, mutta ei anna niiden vaikuttaa omaan soittoonsa eikä myöskään kuuntele lähellä omaa konserttia. Klassisen lisäksi hän kuuntelee jazzia.
Wienissä solistimme vierailee ensimmäistä kertaa ja odottaa jännittyneenä Musikvereiniin pääsyä. Seuraavaksi Baiba Skrideä odottaa uudet haasteet Yhdysvalloissa, jossa hän soittaa mm. Lincoln Centerissä.
Järjestäjien urakka
Brahms-salin lavantakaisten sokkeloisien käytävien varrelta löysin orkesterimme järjestäjän Mika Kuparin, ”Kupen”. Hän oli raskaiden roudaushommien jälkeen menossa vaihtamaan vaatteita.
Järjestäjille varsinkin ulkomaan kiertueet ovat työtä vuorotta. Mukanamme on Kupen lisäksi Petri ”Pete”, Malmberg ja Olli Saraluoto, joka muun työn lisäksi hoitelee nuotit telineisiin. Pojat tekevät kollektiivisesti töitä niin, että eteen tulevan homman tekee se, joka ensin ehtii. Kun erillinen kalustokuljetus saapuu konserttitalolle, tyhjennetään auto ja viedään tavarat lavan taakse, jossa lukemattomat, tukevat pakkilaatikot puretaan. Omissa koteloissaan tulevat bassot. Vanhalla rutiinilla tehdään lavasijoittelu, joka tosin joskus osoittautuu hankalaksi, kuten Karlsruhessa. Brahms-salissa lava on kulmikas, joka on reunoiltaan vaikea täyttää. Nuotit asetetaan telineisiin, asennetaan valot ja niissä konserteissa, joissa esitetään Cantus Arcticus, on vielä lintujen äänet hoidettava esityskuntoon. Koko tämä ruljanssi on parhaimmillaan kestänyt vain kolme varttia, tosin myös paikalliset apuvoimat olivat käytettävissä.
Konsertin jälkeen lavan tyhjennys, pakkaaminen ja lastaus autoon ja kaikki käy tehokkaasti ja ällistyttävän nopeasti. Mutta se on selvää, että kelpo roudareittemme yöunet jäävät melko vähiin, koska he kuitenkin aina viimeisinä pääsevät hotelliin.
Hankalinta matkoissa on pitkä ero perheen luota, Kupella kolme pientä lasta odottaa isää kotiin ja laskee päiviä ja öitä siihen hetkeen, kun on tuliaisia odotettavissa. Ollia ja Peteä kaipaa kumpaakin kaksi lasta.
Kun kysyin, onko kiertueissa mitään kivaa, vastasi Kupe: ”Näkeehän tässä paljon autojen perälautoja ja onhan se kiva välillä rääkätä itseään”. Virnistäen vetäytyi hän pukuhuoneeseen.
Perjantai 11.11.2005
Karlsruhe - Wien
Edessä oli pitkä junamatka. Yhdeksän maissa orkesteri valloitti puolitoista vaunua Nürnbergiin menevästä junasta ja kolmen tunnin matkan jälkeen Wieniin menevä juna sai kyytiinsä annoksen muusikkoja. Edessä viisi tuntia, joka sujui lukien, torkuskellen ja monelta ravintolavaunussa tilausta ja ruokaa odottaen. Itse olin Lehtolan Jukan ja Kariluodon Matin kanssa heti lähdön jälkeen norkoilemassa ruokaa. Monien vaiheiden jälkeen saimme 1h 40 min odottelun jälkeen eteemme kanaviillokkia. Lähes puolet ajasta kului siis ravintolavaunussa – ja lähes koko ajan ilman ruokaa!
Wienissä oli jo pimeää kun saavuimme. Hotellin saunaosastolta löytyi edellisenä iltana kuljetettavaksi jätetyt matkalaukut. Aulassa oli tungokseen saakka väkeä ja pian huomasimme syynkin. Hotellissa asui myös Tanskan kansallisorkesteri, joka oli lähdössä Konzerthausiin esiintymään – näin kertoi aulassa ollut orkesterin infotaulu. Nopeasti saimme omankin infotaulumme, johon äkkiä kirjoitettiin, että huomiset kuljetukset MUSIKVEREINIIN ovat klo 17.15. Vähän pitää olla lapsellisen ylpeä!!
Junamatkalla kuulimme saksalaista musiikkihuumoria Saraluodon Ollin ostamasta kirjasta:
Mikä on orkesterin jumalaisin soitin? Käyrätorvi, sillä yksin luoja tietää mitä torvesta tulee ulos, kun siihen puhaltaa.
Mistä erottaa oboistin lehmästä? Lehmän älykkäästä katseesta.
Lauantai 12.11.2005
Wien
Harmaana avautui keisarillinen Wien viimeisen konserttipäivän aamuna. Lämpöasteita ei ollut paljon ja kostea ilma tuntui raa’alta. Mutta silti heti aamiaisen jälkeen lähti itse kukin nauttimaan muutamasta vapaatunnista ennen Musikvereiniin lähtöä.
Viiden jälkeen iltapäivällä lähtivät bussit kohti maailman tunnetuimmaksi konserttisaliksi nimettyä Musikvereinin Kultaista salia, josta uudenvuoden päivän konsertit leviävät television välityksellä ympäri maapallon. Tällä kertaa monet soittajamme myönsivät, että jonkin verran on perhosia mahassa normaalioloihin verrattuna. Onhan tämä jokaisen muusikon unelmien täyttymys!
Kun Kunpääsimme saliin, alkoivat digikamerat räpsähdellä. Kuvia varmasti kertyi yhteensä satoja; lavalta, katsomosta, parvelta, nurkista ja vähän kulisseistakin. Mutta pian ruotuun, Osmo nosti puikkonsa ja lyhyt harjoitusaika käytettiin tehokkaasti hyväksi.
Järjestäjämme puolestaan olivat paniikissa, jonka jälleen aiheuttivat Cantus Articuksen solistit, linnut. Musikvereinin tekniikka ei ollutkaan lupauksista huolimatta valmiina ja oman talon tekniikan taitajat tipotiessään. Kiireiset ORF:in (Itävallan Radion) edustajat eivät omilta asennustöiltään ehtineet apuun ja omat järjestäjämme eivät luonnollisestikaan tunteneet talon tekniikkaa. (Konsertti radioitiin ja soitetaan ulos 20.11. klo 19.30 paikallista aikaa).
Samalla kun lavalla juoksenteli tekniikan taitajia, tuli joku Musikvereinin miekkonen kysymään kapellimestarilta lupaa, että saako lavalle myydä kuulijapaikkoja. Talo on niin tupaten täynnä, että muualle ei mahdu ja tulijoita olisi. Lupa annettiin ja kymmenkunta tuolia ilmestyi kuin taiottuna basistien taakse. Sali oli ollut jo kauan sitten loppuunmyyty ja
iltalippukassalla oli pitkä jono odottamassa peruutuspaikkoja!
Wienissä ilmestyvän der Kurier-lehden viikkoliitteessä annetaan lukijoille vapaa-ajan kohokohdat (FreiZeit Höhepunkte), jotka on luokiteltu yhdestä viiteen tähteen. Orkesterimme konsertti keräsi tähtiä neljä, klassisella puolella meidät päihitti vain Wienin Filharmonikot ja Valtionoopperan baletti Giselle (jolla avattiin 50 vuotta sitten sodan tuhojen jälkeen jälleen rakennettu valtionooppera). Samalla viikon jaksolla vierailee Wienissä toinenkin suomalainen: Esa-Pekka Salonen tuo Konzerthausiin Philharmonia Orchestran Lontoosta (kolme tähteä).
Konsertti alkoi Cantuksella ja jälleen lintujen mukaantulo ihmetytti hetken yleisöä. Mitä pitemmälle edettiin, sitä keskittyneemmin ja ilmeistä päätelleen kuulemastaan nauttien kuulijat seurasivat teosta joutsenten uljaaseen muuttoon saakka ja teoksen päätyttyä puhkesivat reippaisiin suosionosoituksiin. Prokofjevin konserton jälkeen Baiba Skride kirvoitti esiin jo lukuisat bravo-huudot ja neljästi hän kävi kiittämässä yleisöä, mutta ylimääräistä hän ei tällä kertaa soittanut. Konsertin päätyttyä innostuneisiin suosionosoituksiin liittyi yhä useampia bravoita.
Konsertin jälkeen olo oli lentoon lähtevän kevyt ja riemukas. Jo väliajalla kuului yleisön joukosta superlatiiveja sekä myös asiantuntevasti analysoivaa keskustelua, jonka sävy oli myös erittäin positiivinen. Kultaisesta salista poistui onnellinen orkesteri ja onnellisia olivat myös ne kaikki muutkin lahtelaiset, joita konserttiin oli lukuisasti ilmestynyt.
Sunnuntai 13.11.2005
Wien - Helsinki
Suurta ylellisyyttä tiukassa kiertueohjelmassa tarjosi vapaapäivä – aina klo 16 saakka, jolloin bussit kentälle starttasivat hotellilta. Osa vaelteli kaupungissa, osa tutustui Schönbrunnin kauniiseen linnaan ja sen ympäristöön, jotkut kävivät eläinpuistossa, pari soittajaa oli tutustumassa Beethovenin jalanjälkiin Heiligenstadtissa ja me Hilkan kanssa puksutimme raitiovaunulla Grinzingiin, sinne viinituvistaan tunnettuun idylliseen kaupunginosaan viiniviljelysten äärellä.
Hilkka Liinavirta on toiminut ansiokkaasti matkanjohtajana ja hoidellut kuntoon lukuisia pikkuongelmia – onneksi mitään vakavaa ei sattunut. Muutama soittaja sairastui flunssaan, mutta jokainen pystyi hoitamaan kuitenkin konserttitilanteessa oman tonttinsa. Paljon varsinaista ”matkan johtamista” ei orkesterilaisten kanssa matkustettaessa tarvita. Rutinoitunut porukka hoitaa itsensä paikalle kun tarvitaan, tekee työnsä, kukaan ei myöhästele, liikutaan liukkaasti. Ennen kaikkea keskinäinen kannustus orkesterissamme on silmin havaittava piirre.
Kotiin ja omaan sänkyyn nukkumaan kelpo soittajamme pääsivät maanantaiyönä puoli yhden jälkeen. Uskon, että tänään on hyvin ansaittu lepo maistunut!
