|
Sinfonia Lahden sinfoniakausi käyntiin sinfonisella puhallinkonsertilla 26.8.2005
26.8.2005
Sinfonia Lahti avaa sinfoniakonserttien syyskautensa sinfonisella puhallinkonsertilla Ristinkirkossa pe 26.8.2005. Konsertissa kuullaan musiikkia Sinfonia Lahden muusikoista koostuvalla puhallinorkesterilla esitettynä ja sen johtaa Sinfonia Lahden käyrätorviryhmän varaäänenjohtajana työskentelevä kapellimestari Petri Komulainen. Konsertti on samalla Komulaisen A-tutkintokonsertti (ent. diplomitutkinto) hänen puhallinkapellimestariopinnoissaan Sibelius-Akatemiassa. Konsertin solistina kuullaan Kuopion viulukilpailussa aiemmin tänä vuonna toisen palkinnon saavuttanutta Minna Pensolaa, joka tulkitsee Kurt Weillin konserton viululle ja puhallinorkesterille. Konsertin aluksi kuullaan alkusoitto ja aarioita Mozartin oopperasta Ryöstö Seraljista ns. harmonie-kokoonpanolle sovitettuna. Konsertin muut teokset ovat Einojuhani Rautavaaran A Requiem in Our Time ja Richard Straussin Sonatiini nro 2.
Petri Komulainen aloitti orkesterinjohdon opinnot Helsingin konservatoriossa Pekka Helasvuon johdolla vuonna 1993. Sibelius-Akatemian puhallinkapellimestariluokalla Komulainen on opiskellut vuodesta 2001 opettajinaan Kalervo Kulmala, Pertti Pekkanen ja Kari Tikka, ja A-tutkinnon (ent. diplomitutkinto) tässä hän suorittaa Sinfonia Lahden kanssa tämän viikon konsertissa. Syksystä 2004 alkaen Petri Komulainen on opiskellut sinfoniakapellimestariluokalla opettajinaan Atso Almila ja professori Leif Segerstam. Lisäksi Komulainen on osallistunut professori Jorma Panulan mestarikursseille. Petri Komulainen on johtanut useita pääkaupunkiseudun puhallin- ja kamariorkestereita ja tammikuussa 2005 hän aloitti Polyteknikkojen orkesterin kapellimestarina. Komulainen toimii Sinfonia Lahden käyrätorven varaäänenjohtajana, ja hän on levyttänyt Jubal-levymerkille niin kapellimestarina kuin muusikkonakin.
Minna Pensola (s. 1979) on opiskellut viulunsoittoa vuosina 1995-2001 Sibelius-Akatemiassa professori Kaija Saariketun johdolla ja jatkoi opintojaan Zürichin musiikkikorkeakoulussa ensin professori Ana Chumachenkon ja sittemmin professori Josef Rissinin luokalla. Solistidiplominsa hän suoritti keväällä 2005. Pensola soitti Radion sinfoniaorkesterin solistina EBU:n Nuorten solistien konsertissa vuonna 1996 ja on sittemmin esiintynyt mm. Joensuun kaupunginorkesterin ja European Symphonic Orchestran solistina. Minna Pensola sai II palkinnon Kuopion viulukilpailussa 2005. Pensola on myös aktiivinen kamarimuusikko ja mm. kansainvälisessä Šostakovitš-kvartettikilpailussa Moskovassa syksyllä 2004 ensimmäisen sijan saavuttaneen Meta4-jousikvartetin jäsen.
|