Yhteystiedot Mediapankki Uutiskirje Palaute   In English

Sinfonia Lahden Yhdysvaltain-kiertue arvostelu- ja yleisömenestys
ajankohtaista.gif

Sinfonia Lahden Yhdysvaltain-kiertue arvostelu- ja yleisömenestys

4.2.2005

Sinfonia Lahden Yhdysvaltain-kiertue päättyi viime sunnuntaina ylikapellimestari Osmo Vänskän johtamaan konserttiin New Yorkissa. Kiertueen neljä konserttia saivat erittäin innostuneen vastaanoton yhteensä lähes 8.000 henkilön yleisöltä. Myös yhdysvaltalainen lehdistö arvioi kritiikeissään Sinfonia Lahden konsertteja erityisen myönteisesti.

New York Timesin kriitikko Allan Kozinn kertoo New Yorkin Avery Fisher Hallissa pidettyä konserttia käsittelevässä arvostelussaan 1.2.2005 Osmo Vänskän kuuluvan niihin poikkeuksellisiin kapellimestareihin, joilla ”on jotain tuoretta ja mielenkiintoista sanottavaa”. Kozinn sanoo Vänskän ”eleiden välittävän hänen ajatuksensa suoraan ja energisesti”, joka ”todellakin toteutui konsertissa kuulluissa Sibeliuksen teoksissa”. Sibeliuksen Pohjolan tyttären tulkinnasta Kozinn toteaa esityksen osoittaneen ”orkesterin jousiston ja puupuhaltajien ketteryyden ja vaskien täyteläisyyden.” Yksityiskohtien esiintuomisesta hän käyttää esimerkkinä Sibeliuksen toisen sinfonian finaalia, jossa orkesterin luomat kudokset loivat tavallista dramaattisemman illuusion ”tuulenpieksemästä soinnista”.

Minneapolisissa ilmestyvän Star Tribunen musiikkitoimittaja Michael Anthony otsikoi arvostelunsa 27.1.2005 Sinfonia Lahden Minneapolisin-konsertista: ”Sibelius nousussa: Vänskän johdolla Sinfonia Lahti tekee sen oikein”. Anthony toteaa, että maailman orkesterit kuulostavat nykyään keskenään enenevässä määrin samanlaisilta, mutta Sinfonia Lahti on onnistunut luomaan oman sointinsa. Sibeliuksen toisen ja kolmannen sinfonian tulkintaa Anthony kuvaa ”kerrassaan ainutlaatuiseksi”, ja jatkaa: ”Jos tässä musiikissa on yksinäisyyttä, jopa epätoivoa, Vänskä ei sitä pelkää. Hän ottaa siihen tarvittavan ajan, antaa sen hengittää, ja tämä erinomainen orkesteri oli hänen mukanaan joka askeleella.” Hurmioituneen vastaanoton yleisöltä saaneesta, konsertin kolmantena ylimääräisenä kappaleena soitetusta Sibeliuksen Finlandiasta Anthony sanoo: ”Soitettakoon tämä jalo kappale ikuisesti sellaisella lähes sydämet pysäyttävällä hehkulla, jolla lahtelaiset muusikot sen tiistai-iltana soittivat, esiintyen kuin joka ainut heistä olisi taistellut tyranniaa vastaan. Jokaisen konsertin pitäisi päättyä näin.”

Myös St. Paulissa ilmestyvä Pioneer Press arvioi 26.1.2005 Sinfonia Lahden Minneapolisin konsertin. Musiikkikriitikko Rob Hubbard toteaa ”orkesterin todistaneen perusteellisesti asiantuntemuksensa Sibeliuksen teoksissa”, ja että Sibeliuksen sekä toinen että kolmas sinfonia ”soitettiin kaikella sillä tunteen syvyydellä ja ymmärryksellä, jota osaa odottaa yhtyeeltä, joka on niin hyvin perehtynyt [Sibeliuksen] tuotantoon”. Hubbard kiinnittää huomionsa orkesterin erityisen laajaan dynaamiseen kirjoon: ”On kulunut jonkin aikaa siitä, kun pianissimot ovat kuuluneet niin hiljaa Orchestra Hallin lavalta, luoden vaskien voimakkaille purkauksille erityisen jyrkän vastakohtaisuuden. Ja jousissa on surumielisyyttä, joka ilahduttavasti kehystää kaihoisasti kaikkein kauneimpiakin melodioita.” Finlandiasta muodostui Hubbardin mielestä ”sävähdyttävä huutomerkki Vänskän voittoisalle illalle”.

Toledo Bladen musiikkitoimittaja Steven Cornelius otsikoi arvostelunsa 27.1.2005 Sinfonia Lahden Toledon-konsertista: ”Orkesteri tarjoaa super-Sibeliusta”. Hän sanoo orkesterin esiintyvän ”Amerikan suurten orkestereiden hienostuneisuudella ja vakuuttavuudella”, ja että konsertissa ”sekä taiteellinen kurinalaisuus että tunteellinen rehevyys löysivät täyden ilmaisunsa”. Cornelius toteaa, että lavalta tullut ”energia oli tarttuvaa” ja että läpi konsertin oli tuntu, että ”jokainen ele elävöitettiin musiikillisella mielikuvituksella ja tarinankerronnalla”. ”Tämä oli ihmeellistä kuulla”, Cornelius summaa.


Sinfonia Lahti oli ylikapellimestarinsa Osmo Vänskän johdolla kiertueella Yhdysvalloissa 23.-31.1.2005. Kiertue sai laajan huomion yhdysvaltalaisissa lehdissä jo etukäteen, ja mm. New Yorkin johtava vapaa-ajan julkaisu Time Out suositteli orkesterin konserttia ja nosti sen Älä unohda tätä! –listalleen. Myös mm. New York Times, New Yorker ja New York Magazine suosittelivat konserttia etukäteen. Kiertue koostui neljästä konsertista, joista ensimmäinen oli Minnesotan orkesterin kotisalissa Orchestra Hallissa Minneapolisissa ti 25.1.2005. Kiertue päättyi New Yorkin Avery Fisher Hallissa (Lincoln Center) pidettävään konserttiin su 30.1., ja muut konserttipaikat olivat monien huippuorkestereiden vierailupaikkana tunnettu Ann Arbor Michiganissa (26.1.) sekä Toledo (28.1.). Kiertueen ohjelmistossa oli Sibeliuksen toinen ja kolmas sinfonia, Pohjolan tytär ja Finlandia sekä Joonas Kokkosen teos Interludeja oopperasta Viimeiset kiusaukset. Ohjelmassa oli myös Tšaikovskin kolmas pianokonsertto ja Prokofjevin ensimmäinen pianokonsertto, joiden solistina toimi kanadalaissyntyinen pianisti Louis Lortie.

Powered by:navigo cms