Sinfonia Lahden Potemkin-tilaisuuksien yleisömäärä lähes 5.000 henkeä
27.1.2006
Sinfonia Lahti esitti Sibeliustalossa 19.-21.1.2006 kapellimestari Esa Heikkilän johdolla Panssarilaiva Potemkin –klassikkoelokuvan Šostakovitšin sinfoniamusiikista koostuvalla livesäestyksellä ensi kertaa Suomessa. Kaikki kolme näytöstä olivat loppuunmyydyt, ja yleisöä oli yhteensä n. 3.300 henkilöä. Lisäksi ennen jokaista näytöstä järjestettiin professori Peter von Baghin Potemkin-aiheinen yleisöluento. Kolmeen luentoon osallistui yhteensä n. 1.600 henkilöä, joten Potemkin-tilaisuuksien yhteenlaskettu yleisömäärä oli n. 4.900 henkilöä. Vuonna 2006 tulee kuluneeksi 80 vuotta Sergei Eisensteinin klassikkoelokuva Potemkinin ensiesityksestä Bolšoi-teatterissa Moskovassa ja 100 vuotta 1900-luvun keskeisimpiin säveltäjiin lukeutuvan Dmitri Šostakovitšin syntymästä. Sinfonia Lahti avasi tämän moninkertaisen juhlavuoden esittämällä Potemkin-elokuvan Šostakovitšin sinfoniamusiikista koostuvalla livesäestyksellä. Produktio on saavuttanut suuren menestyksen ympäri maailman, ja nyt se nähtiin ensi kerran Suomessa.
|