Sinfonia Lahti ja Jukka-Pekka Saraste ovat tänään solmineet kolmivuotisen kapellimestarisopimuksen ajalle 1.8.2008 - 31.7.2011. Sopimuksen mukaan Saraste toimii orkesterin taiteellisena neuvonantajana ja johtaa orkesteria vähintään neljä viikkoa vuodessa yhteensä kymmenessä konsertissa. Sopimus sisältää mahdollisuuden kansainvälisiin vierailuihin ja levytyksiin yhdessä Sarasteen kanssa. Taiteellisena neuvonantajana häntä avustaa ryhmä, johon kuuluvat orkesterin konserttimestari Jaakko Kuusisto, käyrätorven äänenjohtaja Pertti Kuusi ja Intendentti Tuomas Kinberg.
Sopimuksen mukaan Saraste ryhtyy myös orkesterin vuosittain Lahdessa järjestämän kansainvälisen Sibelius-festivaalin taiteelliseksi johtajaksi vuoden 2008 festivaalista lähtien. Kansainvälisesti menestyneimpiin suomalaiskapellimestareihin lukeutuva Saraste on tehnyt paljon työtä Sibeliuksen musiikin parissa, ja esim. levyttänyt kaikki seitsemän sinfoniaa Radion sinfoniaorkesterin kanssa.
Saraste kommentoi tehtyä ratkaisua: ”Olen viihtynyt Sinfonia Lahden kanssa ja yhteistyö on ollut molemmin puolin antoisaa. Tahdon olla myötävaikuttamassa orkesterin tulevaan kehitykseen, ja tämä antaa myös mahdollisuuden luodata pitkällä tähtäimellä tulevia taiteelliseen johtoon liittyviä linjauksia.”
"Sarasteen kiinnitys takaa kansainvälisen näkyvyyden jatkuvuuden ja antaa uusia mahdollisuuksia myös vierailutoimintaan", toteaa Sinfonia Lahden intendentti Tuomas Kinberg. ”Jukka-Pekka on loistava muusikko ja mielestäni täsmälleen oikea henkilö viemään orkesteriamme eteenpäin”, konserttimestari Jaakko Kuusisto sanoo tyytyväisenä ja jatkaa: ”Konsertit hänen kanssaan ovat huippuhetkiä, ja odotan innolla niitä taiteellisia näkymiä joita yhteistyömme avaa." Orkesterin valtuuskunnan puheenjohtaja Esa Heikkilä sanoo: ”Uskon, että orkesterimme muusikot ovat todella iloisia Sarasteen kiinnityksestä. Vänskän kanssa tehdyn työn kautta saavuttamamme korkea profiili on nyt turvallisissa käsissä, ja sitä on mahdollista kehittää edelleen.” Lahden kaupunginjohtaja Tarmo Pipatti on niin ikään tyytyväinen tehtyyn ratkaisuun. "On upeaa, että Vänskän tekemä työ saa arvoisensa jatkajan. Sopimuksella varmistetaan orkesterin asema kaupungin vetovoimatekijänä useiksi vuosiksi eteenpäin", Pipatti iloitsee.
Jukka Pekka Saraste
Jukka-Pekka Saraste on yksi sukupolvensa merkittävimmistä kapellimestareista. Hän on aktiivisesti tuonut konserttiohjelmissaan esille pohjoismaisten nykysäveltäjien, mm. Kaija Saariahon, Magnus Lindbergin ja Esa-Pekka Salosen musiikkia.
Saraste aloitti kauden 2006/07 alussa Oslon filharmonikkojen taiteellisena johtajana. Vuosina 1987-2001 hän oli Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari, vuosina 1994-2001 Toronton sinfoniaorkesterin taiteellinen johtaja ja vuosina 2002-2005 BBC:n sinfoniaorkesterin päävierailija. Suomalaista Kamariorkesteria varten hän perusti vuosittaisen Tammisaaren Kesäkonsertit –tapahtuman.
Sarasteen viimeaikaisista vierailuorkestereista mainittakoon Oslon ja Lontoon filharmonikot, Orchestre de Paris ja NHK-sinfoniaorkesteri. Hän avasi Teatro alla Scalan (La Scala) kauden Milanossa ja on johtanut mm. Philharmonia-orkesteria, Baijerin radion sinfoniaorkesteria, Amsterdamin Concertgebouw-orkesteria, Chicagon sinfoniaorkesteria ja Ranskan kansallisorkesteria. Vuonna 2005 Saraste johti Salzburgin musiikkijuhlilla Staatskapelle Dresden –orkesteria.
Tulevaisuuden vierailuorkestereista mainittakoon Rotterdamin ja Münchenin filharmonikot, Concertgebouw-orkesteri ja Bostonin sinfoniaorkesteri sekä kiertue Philharmonia-orkesterin kanssa. Saraste on levyttänyt mm. Sibeliuksen ja Nielsenin sinfoniat Radion sinfoniaorkesterin kanssa sekä Bartókin, Dutilleux’n, Mussorgskin ja Prokofjevin musiikkia Toronton sinfoniaorkesterin kanssa.