Sinfonia Lahdelta uusi joululevy "Siitä tuntee Joulun"
6.11.2008
Sinfonia Lahti julkaisi tänään järjestyksessään toisen joululevynsä tuttuun BIS Records –levymerkille. Tämä joulutunnelmaa pursuava koko kansan joululevy kantaa nimeä "Siitä tuntee Joulun" (BIS-CD-1747). Vuonna 1998 julkaistu ensimmäinen joululevy, "Joulun Ihmemaa" (BIS-CD-947), on yksi myydyimmistä joululevyistä maassamme. Levy myi kultaa Suomessa heti ilmestyttyään sekä on sen jälkeen julkaistu "Winter Wonderland" –nimisenä äänitteenä BIS-yhtiön kansainvälisessä katalogissa ja on edelleen saatavissa ympäri maailman. Levyn kappaleita on julkaistu myös CD-postikortteina Suomessa.
"Siitä Joulun tuntee" –äänite jatkaa samoilla linjoilla edeltäjänsä kanssa. Äänitteen 17 raitaa sisältävät niin vanhoja jouluklassikoita, kuten esimerkiksi "Petteri Punakuono", "Kulkuset", "Valkea joulu", "Heinillä härkien kaukalon" ja "En etsi valtaa, loistoa", kuin myös uudempaa tuotantoa. Ennen levyttämättömistä teoksista mainittakoon Jaakko Kuusiston "Jouluevankeliumi" ja Harri Ahmaksen "Me hohteen kirkkaimman näimme". Levyllä kuullaan myös mm. Ilkka Kuusiston ja Pekka Simojoen musiikkia.
Jokainen jouluklassikko on saanut uuden, raikkaan sinfonisen sovituksen, joista ovat vastanneet Jarkko Kiiski, Yrjö Hjelt, Arttu Takalo, Jaakko Kuusisto, Veli-Pekka Halkosalmi ja Harri Ahmas.
Sinfonia Lahtea johtaa levyllä kapellimestari Esa Heikkilä. Kuorona levyllä toimii, kuten edelliselläkin joululevyllä, Terhi Hildénin valmentama Laulupuu-kuoro.
Levyllä vierailevat palkittu virtuoosisaksofonisti Jukka Perko neljällä raidalla sekä laulutaiteilija Riki Sorsa Tonttu-nimisessä kappaleessa. Harri Ahmaksen kappaleessa "Me hohteen kirkkaimman näimme" vierailevat mezzosopraano Ulla Raiskio, tenorit Jussi Miilunpalo ja Petri Lehto, baritoni Marko Puustinen ja basso Veli-Pekka Väisänen. Konserttimestarina ja viulusolistina levyllä esiintyy Jaakko Kuusisto.
"Siitä tuntee Joulun" –äänite julkaistaan suoraan BIS-yhtiön kansainvälisessä katalogissa ja on heti saatavilla 46 maassa. Tällainen levikki on hyvin poikkeuksellista, kun puhutaan suomalaisesta joululevystä.
MYYNTI:
Sinfonia Lahden levyjä myydään Sibeliustalon lahjatavaramyymälässä sekä hyvin varustetuissa levykaupoissa ja tavarataloissa kautta maan.
Yritysmyynti: Tiedustelut FG-Naxos puh. 029 123 0800

kuva: Riki Sorsa, Terhi Hildén ja Laulupuu-kuorolaiset Emilia Rehn ja Nikolai Ahola-Huhta levynjulkistustilaisuudessa.
|