"Lahti – Sibeliuksen suomalainen Bayreuth"
1.10.2008
Syyskuun puolivälissä Sibeliustalossa järjestetty Sinfonia Lahden 9. kansainvälinen Sibelius-festivaali on kerännyt kehuja kansainvälisessä lehdistössä. Festivaalilla oli toimittajia Japanista, Kiinasta, Saksasta ja Venäjältä.
Musiikkitoimittaja Laszlo Molnar on kirjoittanut klassiseen musiikkiin erikoistuneelle KlassikInfo.de –verkkosivustolle kaksi laajaa artikkelia, joista toisen otsikossa hän nimeää Lahden ”Jean Sibeliuksen suomalaiseksi Bayreuthiksi”. Molnar kehuu Sibeliustalon akustiikkaa ilmiömäiseksi, ja sanoo salin ja parastaan antaneen Sinfonia Lahden olevan ihanteellinen yhdistelmä. ”Tätä kaikilta osin kiehtovaa sointikuvaa ei luultavasti saavuteta muualla”, Molnar kuvailee ja sanoo ”salin antavan musiikille suuruuden säilyttäen samalla sen hienoudet”. Edelleen Molnar toteaa, että sali ”asettaa instrumentit tarkoin omille paikoilleen ja verhoaa kuulijansa samalla sointielämykseen”. Orkesterin soinnista Molnar kertoo: ”Puupuhaltajat hoitivat joka kerta kunniakkaasti tärkeän roolinsa orkesterisatsissa, jousien sointi välkkyi kaikissa sävyissä runsaasta tummuudesta neitseellisen säteileviin korkeuksiin. Vasket olivat läsnä jalolla sointivärillään, kuitenkaan peittämättä muuta orkesteria.” Finlandiassa orkesteri loi Sarasteen johdolla ”kerrassaan pelottavan villejä sointeja, jotka taottiin virheettömästi ilmaan”. Molnar summaa: ”Ajatus Suomen Bayreuthista ei tunnu lainkaan kaukaiselta, ja se on joka tapauksessa tutustumisen arvoinen.”
Pavel Egorov kirjoittaa arvovaltaisessa pietarilaisessa Sankt-Petersburgskie Vedomosti –lehdessä, että Sibelius-festivaalin esitykset olivat fantastisia. ”En tiedä, josko se oli erityisesti Sibeliustalon loistavan akustiikan vai Jukka-Pekka Sarasteen ansiota, mutta konsertit olivat erittäin korkeatasoisia”, Egorov kirjoittaa ja jatkaa: ”Dynaamiset voimavaihtelut olivat erittäin rikkaita, ja erityisesti jousiston pianissimot kiinnittivät huomioni.” Egorov mainitsee erityisesti kansainvälisesti ainutlaatuisen classicLive-verkkokonserttihankkeen, jossa Sinfonia Lahti on mukana. Sinfonia Lahden 9. kansainvälinen Sibelius-festivaali järjestettiin Sibeliustalossa 11.-14.9.2008 teemalla ”Lemminkäinen – Sibeliuksen sankari”. Festivaalilla kuultiin tapahtuman taiteellisen johtajan, kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen johdolla mm. Lemminkäis-sarja, ensimmäinen sinfonia, Satu (alkuperäisversio) ja Karelia-musiikki. Sinfonia Lahden 10. kansainvälinen Sibelius-festivaali järjestetään Sarasteen johdolla Sibeliustalossa 10.-13.9.2009 teemalla ”Sibelius – Suuntana Eurooppa”.
|