Sinfonia Lahdelta ja Rajattomalta tulossa syksyllä Queen-levy
29.1.2008
Sinfonia Lahti ja lauluyhtye Rajaton levyttävät legendaarisen rockyhtye Queenin suurimmat hitit. Levytyksen johtavan Jaakko Kuusiston sinfoniaorkesterisovitukset on tehty alun perin Sinfonia Lahden tuottamaan Queen-konserttiin "A Kind of Magic", joka on kerännyt jo kuusi täyttä salillista yleisöä Sibeliustaloon vuosina 2006 ja 2007. Sinfonia Lahti järjestää yleisön pyynnöstä jälleen kolme Queen-konserttia Sibeliustalossa 27.-29.8.2008. Kaksi viimeistä konserttia ovat jo loppuunvaratut, mutta 27.8. konserttiin on vielä saatavissa lippuja. Queen-levyn äänitykset alkavat tulevana keväänä, ja Jaakko Kuusiston johtamat Sinfonia Lahden ja Rajattoman levynjulkistamiskonsertit pidetään Finlandia-talossa Helsingissä 4.10.2008.
Plastinka Recordsin tuottama edellinen yhteislevy “Rajaton Sings ABBA with Lahti Symphony Orchestra” julkaistiin marraskuussa 2006. Levy nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi ylittäen kuudessa viikossa platinarajan, 30.000 myytyä kappaletta. Abba-levyn tapaan Sinfonia Lahden ja Rajattoman lisäksi Leri Leskisen tuottamalla Queen-levyllä vierailee myös koko joukko rock-muusikoita ja sankarikitaristeja Suomen huipulta.
Queen-konsertin ”A Kind of Magic” esittävät Kuusiston johdolla syksyllä 2008 myös Minnesotan orkesteri ja Oulu Sinfonia yhdessä Rajattoman kanssa.
|