Sinfonia Lahden Kamu-kiinnitys saanut paljon huomiota lehdistössä ja alan toimijoilta
20.5.2009
Sinfonia Lahti tiedotti huhtikuun lopussa nimittäneensä Okko Kamun ylikapellimestarikseen ja Sibelius-festivaalinsa taiteelliseksi johtajaksi syyskauden 2011 alusta lähtien. Kiinnitys uutisoitiin laajasti kotimaassa, ja mm. maailman arvostetuimpiin musiikkilehtiin lukeutuva brittiläinen Gramophone nosti aiheen verkkolehtensä ykkösuutiseksi. Orkesteri on myös saanut poikkeuksellisen runsaasti onnitteluja asian johdosta niin yksityishenkilöiltä kuin alan toimijoiltakin ympäri maailman.
Sinfonia Lahti on nimittänyt uudeksi ylikapellimestarikseen Okko Kamun syyskauden 2011 alusta lähtien, jolloin Jukka-Pekka Sarasteen kausi orkesterin taiteellisena neuvonantajana päättyy. Kamu johtaa kevääseen 2014 ulottuvan sopimuskautensa aikana Lahdessa vähintään kahdeksan viikkoa vuosittain, ja ottaa vuodesta 2011 alkaen vastaan myös orkesterin kansainvälisen Sibelius-festivaalin taiteellisen johtajan tehtävät. Toukokuussa 2009 Sinfonia Lahti oli Kamun kanssa neljä konserttia sisältäneellä Kiinan-kiertueella, joka tavoitti yhteensä 5.300 kuulijaa.
Lue Gramophonen Kamu-uutisointi tästä.
|