Sinfonia Lahden sinfoniasarjan avauksena Chopin-juhlakonsertti to 17.9.2009
14.9.2009
Musiikkimaailmassa vietetään parhaillaan Puolan kansallissäveltäjän Frédéric Chopinin (1810–1849) juhlakautta, tuleehan hänen kuolemastaan tänä vuonna kuluneeksi 160 vuotta ja syntymästä ensi vuonna 200 vuotta. Sinfonia Lahti juhlistaa tätä merkkitapausta esittämällä syksyn sinfoniakonserttiensa avauksena Sibeliustalossa to 17.9.2009 klo 19 säveltäjän pianokonserton nro 1. Solistina esiintyy yksi aikamme merkittävimmistä Chopin-pianisteista, puolalainen Krzysztof Jablonski, ja solistivierailu toteutetaan yhteistyössä Puolan Beethoven-pääsiäisfestivaalin kanssa. Kapellimestari Atso Almilan johtamassa konsertissa kuullaan lisäksi Ludwig van Beethovenin Fidelio-alkusoitto ja Felix Mendelssohnin kolmas sinfonia, lisänimeltään "Skottilainen". Yksi aikamme merkittävimmistä Chopin-pianisteista, puolalaissyntyinen Krzysztof Jablonski aloitti piano-opintonsa kuusivuotiaana ja saavutti palkintosijoja varhaisella iällä monissa kotimaansa pianokilpailuissa. Vuonna 1985 Jablonski voitti kolmannen palkinnon kansainvälisessä Chopin-pianokilpailussa Varsovassa. Vuosina 1988–92 hän voitti lukuisia palkintoja kansainvälisissä kilpailuissa, joista mainittakoon kultamitali Rubinstein-pianokilpailussa Tel Avivissa. Jablonski on tehnyt paljon äänityksiä monien maiden radio- ja televisioyhtiöille sekä useita levytyksiä, joista mainittakoon osallistuminen Chopinin musiikin kansalliseen levytysprojektiin Puolassa. Vuodesta 2004 lähtien hän on toiminut professorina Chopin-musiikkiyliopistossa Varsovassa. Jablonski on myös kysytty taiteilija Chopin-pianokilpailujen tuomaristoihin ympäri maailman. Konsertti on nähtävissä internetissä osoitteessa classiclive.com kolmen viikon ajan. Ohjelma esitetään myös Hämeenlinnan Verkatehtaalla ke 16.9.2009.
|