Yhteystiedot Mediapankki Uutiskirje Palaute   In English

Konserttivuosi 2010-2011
ajankohtaista.gif

Sinfonia Lahden konserttivuodessa 2010–2011 kantaesityksiä ja suurteoksia

7.5.2010

Jukka-Pekka SarasteKapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen kolmas ja viimeinen konserttivuosi Sinfonia Lahden taiteellisena neuvonantajana tuo mukanaan mm. kotimaisia kantaesityksiä ja klassisia suurteoksia. "Konserttivuoden 2010–2011 ohjelma tarjoaa yleisöllemme monipuolisen ja sisällöltään rikkaan kokonaisuuden. Erityisen mielenkiintoisena pidän sitä, että mukana on monia hienoja, mutta yleisesti melko vähän esitettyjä teoksia, kuten Schumannin oratorio Das Paradies und die Peri, Hindemithin Mathis der Mahler ja vuoden 1877 versio Brucknerin kolmannesta sinfoniasta", Saraste kertoo.

Konserttivuoden aikana kuullaan kantaesityksinä Olli Virtaperkon kaksoiskonsertto sellolle ja harmonikalle sekä Jaakko Kuusiston orkesteriteos Leika ja Täällä Pohjantähden alla -elokuvamusiikkiin perustuva orkesterisarja. Kevätkauden päätteeksi kuullaan Suomen-ensiesityksenä Kalevi Ahon 15. sinfonia, joka on BBC:n filharmonikkojen ja Sinfonia Lahden tilausteos.

Suurteos Gustav Mahlerin viides sinfonia kuullaan Sarasteen johdolla maaliskuussa Lahdessa ensi kerran. Toukokuussa esitetään in Robert Schumannin harvoin kuultu, useita solisteja ja kuoroa vaativa oratorio Das Paradies und die Peri kapellimestarinaan passiotulkinnoillaan useita kertoja hurmannut Andreas Spering. Suurta orkesterikokoonpanoa vaatii myös mm. Kalevi Ahon teos Minea, joka on alun perin Minnesotan orkesterin tilausteos. Teos kuullaan Osmo Vänskän tulkintana helmikuussa.


Konserttivuoden kapellimestareita ja solisteja

Okko KamuKonserttikauden kapellimestareista Jukka-Pekka Sarasteen lisäksi mm. orkesterin tuleva ylikapellimestari Okko Kamu ja orkesterin kunniakapellimestari Osmo Vänskä sekä Vasili Sinaiski, Andreas Spering, Ari Rasilainen, Dima Slobodeniouk ja nuori lahtelainen kapellimestarikyky Santtu Rouvali. Vierailevista solisteista mainittakoon viulistit Elina Vähälä, Pekka Kuusisto ja Ilja Gringolts, sellisti Alexander Kniazev, pianistit Andrei Korobeinikov ja Ronald Brautigam, klarinetisti Cristoffer Sundqvist ja bassobaritoni Juha Uusitalo

Myös orkesterin konserttimestari Jaakko Kuusistoa kuullaan pitkästä aikaa orkesterin viulusolistina, ja debyyttinsä orkesterin solistina tekee klarinetin äänenjohtaja Eeva Mäenluoma.


Syksyn 2010 sinfoniakonserteista

Sinfoniakonserttien sarjan avaa syyskaudella Juha Kankaan johtama konsertti, jossa kuullaan Mozart-solistina kiitosta kerännyttä pianisti Kalle Randalua sekä Haydnin sinfonia nro 95. Martin Brabbins johtaa konsertin, jossa kuullaan Kalevi Ahon maailmalla menestynyt oboekonsertto solistinaan teoksen kantaesittänyt Piet Van Bockstal.

Elina VähäläLokakuun kapellimestarinimet ovat Jukka-Pekka Saraste ja Okko Kamu. Sarasteen johdolla kuullaan mm. Brucknerin kolmas sinfonia, ja Kamu johtaa Beethovenin toisen sinfonian Ruotsin-kiertueen läksiäiskonsertissa. Sarasteella on solistinaan klarinetisti Christoffer Sundqvist ja Kamulla viulisti Elina Vähälä.

Marraskuun alussa toteutuu monen kuulijan toive, kun tähtilaulaja Juha Uusitalo saapuu esittämään ooppera-aarioita. Vuonna 1973 Lahdessa solistina ensi kertaa vieraillut viulutaiteilija Liana Isakadze saapuu marraskuun puolivälissä esittämään Felix Mendessohnin viulukonserton Vasili Sinaiskin johtamassa konsertissa. Nopeasti kapellimestarina tunnetuksi tullut lahtelainen Santtu-Matias Rouvali debytoi Sinfonia Lahden kanssa marraskuun lopussa ohjelmistossaan mm. Kimmo Hakolan kitarakonsertto ja solistinaan Timo Korhonen.

Itsenäisyyspäivän juhlakonsertissa kuullaan kantaesityksenä Olli Virtaperkon kaksoiskonsertto sellolle, harmonikalle ja orkesterille solistinaan suomalaiset nuoret huippumuusikot Timo-Veikko Valve ja Veli Kujala. Konsertin johtaa kapellimestari Ari Rasilainen.


Kevään 2011 sinfoniakonserteista

Orkesterin ystäväyhdistys Aplodit orkesterille ry juhlii tammikuussa 20 toimintavuottaan balettimusiikin konsertissa, tähtisolistinaan Minna Tervamäki. Tammikuun lopun konsertissa maailmalla voimakkaan nousujohteista uraa tekevä ruotsalaiskapellimestari Stefan Solyom tulee johtamaan maanmiehensä Franz Berwaldin kolmannen sinfonian. Solistina esiintyy keväällä 2010 vahvalla Rahmaninov-tulkinnallaan vaikutuksen tehnyt pianisti Andrei Korobeinikov, nyt teoksenaan Tšaikovskin pianokonsertto nro 1.

Osmo VänskäHelmikuun alussa kapellimestarikorokkeelle astuu odotettu vieras, orkesterin kunniakapellimestari Osmo Vänskä, joka esiintyy Lahdessa ensi kerran ylikapellimestarikautensa jälkeen. Vänskän johdolla kuullaan mm. Kalevi Ahon teos Minea ja Carl Nielsenin viulukonsertto solistinaan orkesterin konserttimestari Jaakko Kuusisto. Helmikuussa kuullaan vielä Okko Kamun johtama konsertti, jossa ohjelmistona on mm. Brahmsin sinfonia nro 2, ja solistina esiintyy lahtelaisten suosikkiviulisti Ilja Gringolts solistiteoksenaan Tšaikovskin viulukonsertto.

Jo perinteeksi muodostuneella Kevätfestivaalilla kuullaan maaliskuussa kansanmusiikkiväritteistä ohjelmistoa, ja vieraileepa siellä myös JPP, yksi maamme tunnetuimmista kansanmusiikkiyhtyeistä. Orkesterin solistina debytoi festivaalilla klarinetin äänenjohtaja Eeva Mäenluoma.

Sarasteen johdolla kuullaan maaliskuussa ensi kerran Lahdessa Gustav Mahlerin myöhäisromanttinen suurteos viides sinfonia, ja mestaripianisti Ronald Brautigamin tulkintana soi Mozartin kruunajaiskonsertto. Maaliskuun päättää Ilkka Kuusiston viulukonserton Pekka Kuusiston tulkintana sisältävä konsertti, jonka johtaa Jaakko Kuusisto.

Orkesteri vierailee huhtikuussa toista kertaa Beethoven-pääsiäisfestivaalilla Puolassa, ja läksiäiskonsertissa kuullaan Okko Kamun johdolla Sibeliuksen ja Prokofjevin musiikista koostuva ohjelma. Pääsiäisenä Sinfonia Lahti on kutsunut vieraakseen Suomalaisen barokkiorkesterin, joka esittää Seppo Murron johdolla ja Dominante-kuoron ja solistien kanssa periodi-instrumentein Johann Sebastian Bachin Johannes-passion.

Kalevi AhoToukokuussa esitetään harvoin Robert Schumannin harvoin kuultu, useita solisteja ja kuoroa vaativa mestarillinen oratorio Das Paradies und die Peri, nyt ensi kertaa Lahdessa. Teoksen johtaa passiotulkinnoillaan Lahdessa useita kertoja hurmannut Andreas Spering. Sinfonisen kevätkauden päättää Dima Slobodenioukin johtama Suomen-ensiesitys Kalevi Ahon 15. sinfoniasta, joka on BBC:n filharmonikkojen ja Sinfonia Lahden tilausteos. Konsertissa solistina esiintyy legendaarisen Mstislav Rostropovitšin manttelinperäijäksi kutsuttu sellisti Alexander Kniazevin, jonka solistiteoksena on Antonín Dvořákin sellokonsertto.


Viihdekonserteissa soivat mm. Georg Ots, John Lennon ja kabaree

John LennonEdellä mainittuja konsertteja täydentää Sinfonia Lahden laadukas viihdemusiikkitarjonta. Yleisön pyynnöstä syyskuussa esitetään uusintana suurmenestyksen saavuttanut Georg Ots -konsertti solistinaan baritoni Gabriel Suovanen. Marraskuussa kuullaan Bernard Hermannin mestarillista elokuvamusiikkia, jota mm. Alfred Hitchkock käytti useissa elokuvissaan. Helmikuussa lavan valtaa legendaarisen John Lennonin musiikki parhain brittivoimin tulkittuna. Huhtikuussa vuoron saa usein vailla ansaitsemaansa arvostusta jäävä musiikki, kun konsertissa sukelletaan Berliinin 1920- ja 1930-lukujen kabareemaailman tunnelmaan. Konsertit kuullaan myös klo 13 alkavina päiväkonsertteina.


Vierailut Verkatehtaalle jatkuvat 

Sinfonia Lahti aloitti säännölliset vierailunsa Hämeenlinnan Verkatehtaalle syksyllä 2007, ja tämä toiminta jatkuu entisessä laajuudessaan myös konserttivuonna 2010–2011. Syksyllä 2010 Verkatehtaalla konsertoidaan kolme kertaa, ja kevään 2011 konsertit julkistetaan myöhemmin.


The Best of Sinfonia Lahti & Rajaton, Vol. 2 ja Sibelius-festivaali

Mainittakoon myös aiemmin julkistetut The Best of Sinfonia Lahti & Rajaton, Vol. 2 -konsertit, joissa esitetään tämän menestyksekkään yhteistyön parhaita paloja 26.–28.8.2010. Sinfonia Lahden 11. kansainvälinen Sibelius-festivaali järjestetään Sibeliustalossa 9.–12.9.2010. Näiden konserttien liput ovat jo myynnissä.


Kertalippujen myynti alkaa 7.6.2010, ja kausikortit ovat myynnissä 10.5.–15.9.2010.

Powered by:navigo cms