H. C Andersenin klassikko, Lumikuningatar, nähdään nyt Teatteri Hevosenkengän ja Sinfonia Lahden yhteisesityksenä

Kevään konserttikauden aloitamme yhdessä Teatteri Hevosenkengän kanssa yhteisesityksillä H. C. Andersenin Lumikuningatar-satuklassikosta. Työskentely sinfoniaorkesterin kanssa on vuodesta 1975 asti toimineelle Teatteri Hevosenkengälle uusi aluevaltaus. Nukketeatterin keinoja hyödyntävän esityksen on ohjannut Kirsi Siren. Lavastuksen, nuket ja puvut on suunnitellut Mimmi Resman. Rooleissa nähdään Eero Ahre, Outi Haaranen-Halme ja Sari Aalto. Musiikin on säveltänyt Tommi Lindell ja orkesterille sovittanut Roger Wanamo. Konsertit johtaa József Hárs.

Julkisia konsertteja on kaksi ja ne esitetään Felix Krohn -salissa, Lahden konserttitalossa, lauantaina 20.1.2018 klo 14 ja 17. Lisäksi kuuteen päiväkonserttiin saapuu Lahden ja maakunnan 2. luokkalaiset Lahden kaupungin kulttuuriohjelman myötä, yhteensä noin 2 700 oppilasta opettajineen.