Yhteystiedot Mediapankki Uutiskirje Palaute Intra   In English

Ylikapellimestari

Dima Slobodeniouk
Ylikapellimestari ja Sibelius-festivaalin taiteellinen johtaja

Dima Slobodeniouk

Elokuussa 2015 julkistettiin Dima Slobodenioukin nimitys Sinfonia Lahden ylikapellimestariksi ja Sibelius-festivaalin taiteelliseksi johtajaksi syyskaudesta 2016 alkaen. Ohjelmistoon syvällisestä perehtymisestään ja älykkäästä taiteellisesta johtajuudestaan kiitoksia saanut Slobodeniouk on toiminut syyskuusta 2013 lähtien myös Galician sinfoniaorkesterin musiikillisena johtajana yhdistäen tämän uusiin tehtäviinsä Lahdessa. Venäläiset juurensa ja Suomessa tekemänsä musiikilliset opinnot yhdistäen Slobodeniouk tuo esiin näiden maiden musiikilliset vahvuudet.

Dima Slobodeniouk on vahvasti esillä monilla kansainvälisillä konserttiareenoilla. Konserttikaudella 2015/16 hän vieraili johtamassa Lyonin kansallisorkesteria, Göteborgin sinfonikkoja, Stuttgartin radio-orkesteria, Alankomaiden radion filharmonikkoja Amsterdamin Concergebouwssa, Luzernin sinfoniaorkesteria, Islannin sinfoniaorkesteria sekä säännöllisenä vieraana Helsingin kaupunginorkesteria ja Radion sinfoniaorkesteria. Hän tulee työskentelemään Jean-Yves Thibaudet’n, Patricia Kopatchinskajan, Dmitry Sitkovetskyn, Baiba Skriden, Viktoria Mullovan, Tine Thing Helsethin, Anssi Karttusen, Ewa Podleśin, Barbara Hanniganin ja Helena Juntusen kanssa.

Slobodenioukilla on intohimo laaja-alaiseen ohjelmistoon Beethovenista, Verdistä, Mahlerista, Sibeliuksesta, Stravinskysta aina aikamme säveltäjiin mm. Jonathan Harvey, katalonialaissäveltäjä Benet Casablancas ja Magnus Lindberg, jonka sellokonserton Espanjan-ensiesityksen hän johtaa. Hän myös pureutuu Unsuk Chinin kahteen laulusarjaan (”Les Silences des Sirenes” ja ”SnagS and Snarls”). Keväällä 2016 Galician sinfoniaorkesteri vierailee hänen johdollaan Madridissa solistinaan Yefim Bronfman ja Adu Dhabissa solistinaan Javier Perianes.

Nuorten muusikkojen kanssa työskenteleminen on lähellä Slobodenioukin sydäntä, ja hän työskenteli musiikinopiskelijoiden kanssa vuoden 2015 Verbierin festivaalilla. Hän myös aloittaa Galician sinfoniaorkesterissa hankkeen, jossa kymmenen päivän aikana opiskelijoille annetaan mahdollisuus johtaa ammattiorkesteria.

Vuonna 2015 julkaistiin Lotta Wennäkosken teoksia sisältävä levytys Radion sinfoniaorkesterin kanssa (Ondine). Slobodenioukilla on aktiivinen yhteistyö BIS-levymerkin kanssa, ja Sebastian Fagerlundin musiikkia on tallennettu hänen johdollaan Göteborgin sinfonikkojen kanssa.

Moskovalaissyntyinen Dima Slobodeniouk opiskeli viulunsoittoa keskusmusiikkikoulussa opettajinaan Zinaida Gilels ja J. Chugajev. Hän jatkoi sieltä vuonna 1989 Moskovan konservatorion musiikkiopistoon ja edelleen Keski-Suomen konservatorioon ja Sibelius-Akatemiaan opettajanaan Olga Parhomenko. Vuonna 1994 hän osallistui Atso Almilan kapellimestariluokalle ja jatkoi opintojaan Sibelius-Akatemiassa Leif Segerstamin, Jorma Panulan ja Atso Almilan johdolla. Hän on myös opiskellut Ilja Musinin ja Esa-Pekka Salosen johdolla.

Powered by:navigo cms