|
Säveltäjä Jean Sibeliuksen (1865−1957) asema maamme kansallissäveltäjänä lienee kiistaton; hänen merkityksensä on ollut suuri Suomelle ja suomalaisille historiamme ratkaisevissa vaiheissa. Sibelius on myös maamme tunnetuin säveltäjä maailmalla, hänen musiikkinsa ihailijoita löytyy aina Tukholmasta Tokioon. Vuosittain järjestettävällä Sibelius-festivaalillaan Sinfonia Lahti haluaa koota nämä kaikki Sibeliuksen ystävät yhteen ja tarjota heille elämyksellisen viikonlopun Sibeliuksen musiikin parissa.
Sinfonia Lahden 13. kansainvälinen SIBELIUS-FESTIVAALI 2012 6.-9.9.2012 Sibeliustalo, Lahti
"Sibelius - patriootti ja mystikko"Sinfonia Lahden kansainvälinen Sibelius-festivaali järjestetään orkesterin ylikapellimestarin ja taiteellisen johtajan Okko Kamun johdolla 6.-9.2012. Festivaalin teema on "Sibelius - patriootti ja mystikko". Vuonna 2012 Suomessa vietetään maan itsenäisyyden 95-vuotisjuhlavuotta, ja isänmaalliset teemat ovat vahvasti läsnä 13. kertaa järjestettävällä Sibelius-festivaalilla. Teeman ”Sibelius – patriootti ja mystikko” alla kuullaan edustava joukko kansallisaatetta peilaavia orkesteriteoksia. Mukana perjantain orkesterikonsertissa on itseoikeutetusti Ylioppilaskunnan Laulajat, joka myös kantaesitti aikoinaan useita Sibeliuksen teoksia. Teeman toinen puoli valottaa säveltäjämestarin suhdetta luonnonmystiikkaan, ja näitä teoksia edustavat mm. Tapiola ja Metsänhaltija.
|