AINO – TAITEILIJAESITTELYT

Seela Sella, näyttelijä          

Suomalaisen teatteritaiteen Grand Old Lady, Seela Sella on yksi muuntautumiskykyisimmistä, karismaattisimmista, arvostetuimmista ja valovoimaisimmista näyttelijöistämme. Vuonna 1959 Suomen Teatterikoulusta (nyk. Aalto-yliopiston Teatterikorkeakoulu) valmistunut Sella on työskennellyt lukuisissa Suomen maineikkaimmista teattereista, kuten Turun, Espoon ja Hämeenlinnan kaupunginteatterit, Teatteri Jurkka ja Tampereen Työväenteatteri. Hänen viimeisimpiä töitään on Hitlerin rooli näytelmässä Hitler ja Blondi, jota on esitetty myös Suomen Kansallisteatterissa.

Sellan monipuolisuudesta kertoo lähes kuudenkymmenen elokuvan filmografia, johon kuuluvat kaikki genret Uuno Turhapuroista ja Kummeli-elokuvasta esimerkiksi Sibelius- ja Olavi Virta -elämäkertakuvauksiin. Hän näytteli myös yhtä pääosista Pamela Tolan ohjaamassa Teräsleidit-elokuvassa, joka oli vuoden 2020 katsotuin suomalainen ensi-iltaelokuva. Parhaan naissivuosan Jussi-patsaan hän voitti elokuvasta Kalteva Torni (2006). Sellalle on myönnetty myös Pro Finlandia -mitali vuonna 1993 sekä näyttämötaiteen valtionpalkinto vuonna 2009.

Aino Sibeliuksen osaan Sella on eläytynyt jo useasti. Vuonna 1990 hän näytteli Ainoa televisioelokuvassa Axel, joka kertoo Sibeliuksen mesenaatin Axel Carpelanin tarinan. “Seela Sella näyttelee Aino Sibeliuksen pienen roolin täynnä monimielisyyttä, pakahdusta ja samalla rakkautta niin Sibeliukseen kuin Axeliinkin”, kriitikko Jukka Kajava kirjoitti tuoreeltaan. Sibeliuksen vaimoksi Sella muuntautui myös Timo Koivusalon vuoden 2003 Sibelius-elokuvassa, ja viime vuosina hän on lukenut Ainon kirjeitä sellisti Jussi Makkosen ja sopraano Pia Freundin kanssa Tänä yönä en pelkää kulkea yli pimeän -konserteissa.

                                  
Tähe-Lee Liiv, piano

Tähe-Lee Liiv (s. 2003) kuuluu ikäluokkansa lupaavimpiin virolaispianisteihin. Viimsin niemimaalla, Tallinnan kupeessa syntynyt Liiv on pianisti jo kolmannessa polvessa. Pianonsoittoa hän opiskelee kolmessa maassa samanaikaisesti. Virossa hän on soittanut Maigi Pakrin ja Marrit Gerretz-Trakmanin johdolla, mutta vuodesta 2018 hän on käynyt Sibelius-Akatemian kansainvälistä linjaa Hui-Ying Tawaststjernan luokalla sekä Konstantin Boginon kursseilla Italiassa. Nuoresta iästään huolimatta Tähe-Lee Liiv on voittanut jo useita pianokilpailuja, esimerkiksi IX Estonian Piano Competitionin sen nuorimpana osallistujana sekä Viron television järjestämän Klassikatähed-kilpailun.

Solistina Liiv on esiintynyt mm. Viron kansallisorkesterin, New York Camerata Orchestran ja Pärnun kaupunginorkesterin kanssa, ja soittanut soolona esimerkiksi Concertino Praga -festivaalilla sekä Mäntän musiikkijuhlilla. Pianonsoiton lisäksi Liiv on aina rakastanut maalaamista, ja löytää itsensä yhä useammin myös kirjojen ja teatterin parista.