ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLAKONSERTTI – KÄSIOHJELMA

ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLAKONSERTTI

Su 6.12.2020 klo 15 Sibeliustalo
Dima Slobodeniuok, kapellimestari
Jan Lahtola, urut

Jean Sibelius: Bardi op. 64

Ernest Pingoud: Sinfonia nro 1 op. 18
I Allegro impetuoso – Meno mosso
II Allegro molto giocoso, III Allegro non troppo

Kaija Saariaho: Maan varjot, uruille ja orkesterille (2013)
I Misterioso ma intenso
II Lento calmo
III Energico

Jean Sibelius: Finlandia

Jean Sibelius: Bardi op. 64

Alkuvuonna 1913 Sibelius aloitti tekemään sävelrunoaan Bardi. Se on todennäköisesti saanut innoituksensa J. L. Runebergin samannimisestä runosta, vaikka Sibelius itse pyrki kieltämään tämänkaltaiset mielleyhtymät. Ennen kuin hän lähetti teoksen kustantajalleen Breitkopf & Härtelille, hän johti sen alustavan version 27. maaliskuuta Kansallisteatterissa. Kriitikko Otto Kotilainen kirjoitti Helsingin Sanomissa: ”Tämä uusi säwellys on todellinen mestariteos … Jousisoittimet liikkuwat pitkin matkaa pehmeästi ja hillitysti kuin wienot äänet ikään, johon kulkuun wärikkäinä ja hienoina liittywät sooloharpun sointukuwiot. Säwellys päättyy woimakkaaseen ja laajaan nousuun läkkisoittimissa.” Valitettavasti tätä versiota ei enää ole olemassa, mutta kustantaja totesi: ”Emme pääse eroon siitä vaikutelmasta, että se on vain johdanto suuremman mittakaavan teokseen, ehkä sarjaan.” Sibelius otti tämän ehdotuksen vakavasti, korjasi teosta ja ehdotti sitä sisällytettäväksi Scènes historiques -nimisten orkesterisarjojen jatkoksi. Useat päiväkirjamerkinnät antavat ymmärtää, että hän päätyi näkemään Bardin ”intradana pidempään allegroon”. Kesäkuussa, kun hän lähetti korjatun version Breitkopfille, hän kutsui sitä ”triptyykiksi orkesterille”, mutta muutti pian mielensä: ”Olen tehnyt hirveän virheen … antamalla vaikuttaa itseeni sen muodon suhteen. Bardi ei ole diptyykki eikä triptyykki, vaan sellainen kuin se alunperin oli.”

Bardi on yksi Sibeliuksen lyhimpiä ja vaikeimmin määritettäviä sävelrunoja. Se jakaantuu kahteen jaksoon, jotka ovat tiiviisti yhteydessä niin tunnelmansa kuin sisältönsä puolesta. Huolimatta huomattavan, lähes solistisen harppustemman läsnäolosta, melodinen materiaali itsessään on hyvin vähäinen. Suurin osa siitä esiintyy avaustahdeissa: nouseva motiivi (kuullaan ensin klarineteilla ja sitten harpulla), aaltoileva neljäsosakuvio (alttoviulut) ja laskeva asteikkofragmentti (harppu). Nämä motiivit kehittyvät asteittain ja kasvat yhteen lempeiksi, hidasliikkeisiksi ”teemoiksi”. Toisessa jaksossa musiikista tulee levottomampaa, ja se nousee teoksen yhteen suureen huipentumaan ennen haihtumistaan alistumisen ja tyyneyden tunnelmassa.

Andrew Barnett

Ernest Pingoud: Sinfonia nro 1

Kosmopoliittina tunnettu Ernest Pingoud (1887–1942) oli syntyisin Pietarista. Opinnot Pietarin konservatoriossa tapahtuivat Rimski-Korsakovin ja Glazunovin johdolla. Lisäksi Pingoud opiskeli yksityisesti kapellimestari Silotin ja vielä 1906 – 1909 Saksassa Riemannin ja Regerin opastuksella. Pingoud opiskeli Saksassa myös vuoritiedettä, filosofiaa ja kirjallisuutta kirkkoherra-isänsä vaatimuksesta. Hänen pääaineensa oli saksalainen kirjallisuus, mutta väitöskirjaa ei hyväksytty siinä esiintyneiden puutteiden vuoksi.

Pingoud harjoitti merkittävää kirjallista toimintaa kirjoittaen konsertti- ja ooppera-arvosteluja ja esseitä nykymusiikista eri lehtiin. Pingoud jatkoi kirjoitustöitään – ruotsin kielellä – emigroiduttuaan Suomeen 1918 Venäjän vallankumouksen tieltä. Hän asui 1918–1922 Viipurissa, 1922–1924 Turussa ja 1924–1942 Helsingissä toimien musiikinopettajana, konserttitoimiston johtajana ja viimein Helsingin kaupunginorkesterin intendenttinä kuolemaansa saakka. Pingoud oli aina innostunut koneista, ja hänen näyttämömusiikkinsa Suurkaupungin kasvot (1941) edustaa Suomen oloissa harvinaista urbaania konerunoutta. Veturin alle kuoleminen oli suoranainen pakkomielle Pingoudille. Tämän haaveensa hän toteutti 1942.

Pingoud lasketaan kuuluvaksi ensimmäiseen suomalaiseen modernistisukupolveen yhdessä Väinö Raiton ja Aarre Merikannon kanssa. Pingoud oli olennaisesti orkesterisäveltäjä. Rohkeimmillaan Pingoudin tyyli muistutti Wienin II koulukunnan varhaisvaiheen aforistista tyyliä. Hän kuitenkin vieroksui atonaalisuutta ja myös uusklassismia.

Suomessa toimineeksi säveltäjäksi Pingoud oli poikkeuksellinen, koska hän ei kirjoittanut yhtään Kalevala-aiheista teosta eikä kansanlaulusovituksia. Niiden sijaan Pingoud kirjoitti salanimellä iskelmiä. Hän vastusti ahtaasti kansallisia pyrkimyksiä ja rohkeni varovaisesti kritisoida Sibeliusta, jolloin hänen näkemyksensä muistakin asioista torjuttiin; kosmopoliittista Pingoudia vierastettiin 1930-luvun Suomen ahtaan nationalistisissa oloissa.

Vuosia 1918–1925 leimasi kuumeinen tuotteliaisuus: Pingoud piti peräti kuusi sävellyskonserttia Helsingissä ja myöhemmin (1936) myös Berliinissä. Vastaanotto oli kahtalainen. Pingoudia pidettiin musiikillisena futuristina, kubistina ja yllättäen jopa bolshevistina, mutta konsertit saavuttivat myös huomattavan myönteisiä arvioita.

Ensimmäinen sinfonia vuodelta 1920 on varsin monenlaisista aineksista kokoonpantu. Teos on rapsodinen eikä niinkään sinfonialta perinteisesti edellytetty rakenteeltaan keskitetty kokonaisuus. Suppeahko teos jakautuu neljään taitteeseen, joista kaksi ensimmäistä jäsentyvät väljän kehysmuotoisina. Selvin jakolinja voidaan havaita tuttihuipennuksen jälkeisessä suvantovaiheessa. Siinä jouset liikkuvat varsin tonaalisissa ja jopa barokkisissa puitteissa. Tyylikeinoja sinfoniassa ovat myös ostinaton käyttö säestysaiheissa, komeat vaskihuipennukset, herkulliset orkesterivärit sekä modernin ulkokuoren alla lymyävät tonaaliset pohjavirrat.

Pekka Miettinen

Kaija Saariaho: Maan varjot, uruille ja orkesterille (2013)

Helsinkiläissyntyinen Kaija Saariaho (s.1952) on vuodesta 1982 Pariisissa asunut ja työskennellyt säveltäjä, joka tunnetaan paremmin maailmalla kuin kotimaassaan. Sibelius-Akatemiassa ja Freiburgin musiikkikorkeakoulussa opiskellut Saariaho löysi oman persoonallisen sävellystyylinsä jo melko varhaisessa vaiheessa. Se on vahvatunnelmainen, mutta silti yleensä pehmeän unenomainen, jossa usein on taustalla vahvoja visuaalisia mielikuvia. Siitä on havaittavissa myös erityinen kiinnostus sointiväriä kohtaan. Myöhemmässä vaiheessa avartuessaan tyyliin ilmestyi myös enemmän laajakaarisia melodioita ja selkeämpää rytmiikkaa. Saariaho toimi vuodet 1979-80 Korvat auki –yhdistyksen puheenjohtajana. Muutettuaan Pariisiin syntyi ensimmäinen orkesteriteos Verbledungen. Sitä ennen teosluetteloon oli kertynyt etenkin vokaali- ja kamarimusiikkia, jossa on käytetty myös eloelektroniikkaa ja ääninauhaa. Saariaho on saanut mm. kollegansa Magnus Lindbergin tavoin kansainvälistä menestystä jo 1980-luvulta lähtien, esimerkiksi vuonna 2016 New Yorkin Metropolitanissa esikoisoopperallaan L’Amour de loin.

Ennen kuin Kaija Saariaho aloitti päätoimisena sävellyksenopiskelijana, hän opiskeli Helsingin Konservatoriossa urkujensoittoa. Saariahon urkusävellykset ovat silti jääneet lukumäärältään toistaiseksi melko vähäiseksi. Kymmenisen vuotta sitten häneltä tilasivat teoksen uruille ja orkesterille yhteisesti Montréalin ja Lyonin orkesterit sekä lontoolaiset Southbank Centre-kulttuurikeskus ja Philharmonia Orchestra. Maan varjot –niminen teos valmistui vuonna 2013 ja kantaesitettiin seuraavan vuoden keväällä Montréalissa Kanadassa. Orkesteria johti Kent Nagano ja urkusolistina toimi Oliver Latry. Tämän jälkeen teos kuultiin pian myös Lyonissa ja Lontoossa. Vuoden 2015 toukokuussa teos esitettiin ensi kerran Suomessa RSO:n konsertissa Naganon ja urkutaiteilija Jan Lehtolan toimesta. Urut olivat (ja ovat toistaiseksi edelleenkin) digitaaliset, mutta joulukuussa 2017 julkistettiin Saariahon miljoonan euron lahjoitus Helsingin Musiikkitalon urkuhankkeeseen.

Maan varjot ei ole merkittävästä solistiosuudestaan huolimatta urkukonsertto, vaan teos uruille ja orkesterille. Teoksen mottona on englantilaisen runoilijan Percy Bysshe Shelleyn oodin sanat: Yksi pysyy, moni muuttuu ja menee ohi; Taivaan valo loistaa iäti; Maan varjot katoavat. Säveltäjä on kertonut valinneensa nuo säkeet isänsä muistoksi. Hän on myös todennut, että urut ja orkesteri ovat rinnakkain kahtena voimakkaana ”instrumenttina”, joilla on useita yhteisiä tekijöitä luomassa yhteyksiä niiden välille. Toki teoksessa on läsnä myös urkujen ja orkesterin omat vahvat identiteetit ja niiden keskinäinen vuorovaikutus. Sävellyksessä voi siis aistia vastakkaisten, mutta silti toisilleen kuuluvien elementtien vaikutuksen. Koska virtuoosisuutta ei korosteta, nousee keskimmäinen hidas osa teoksen sydämeksi – siinä musiikki saa yhtä aikaa aavemaisen, elegisen ja rauhallisen sävyn. Dynaamisuus korostuu kolmannessa osassa, jossa Antti Häyrysen mukaan läpi teoksen aistitun kahden elementin ”seismiset voimat” näyttäytyvät nyt kaikessa loistossaan ja hurjuudessaan.

Maan varjot on omistettu säveltäjä Henri Dutilleux’in muistolle; tärkeänä inspiraation lähteenä säveltäjä mainitsee urkutaiteilija Oliver Latryn.

Hannu Kivilä

Jean Sibelius: Finlandia

Helmikuussa 1899 Venäjän keisari Nikolai II allekirjoitti manifestin, jonka tarkoituksena oli kaventaa Suomen suuriruhtinaskunnan autonomiaa. Venäläistämispyrkimykset aiheuttivat kiivaan reaktion kaikkialla Suomessa. Kulttuuripiirit ottivat protestihenkisen taiteen aseekseen taistelussa sortotoimia vastaan. Erityisesti tämä näkyi kuvataiteessa.

Jean Sibelius halusi osallistua protestiin omilla keinoillaan. Vuonna 1899 hän sävelsi isänmaallisuutta uhkuvat Ateenalaisten laulun ja Jäänlähdön Oulunjoesta. Samana vuonna hän laati kuvaelmamusiikkia Sanomalehdistön päivien pääjuhlaan. Musiikki sisälsi alkusoiton ja musiikin yhteensä kuuteen Suomen historiasta kertovaan kohtaukseen sekä ”hiljaista musiikkia” kuvaelmien tekstien alle. Kokonaisuus esitettiin ensi kertaa 4.11.1899 säveltäjän johdolla Ruotsalaisessa teatterissa.

Viimeinen kuvaelma oli nimeltään Suomi herää. Alun uhmakkaat vaskiakordit kouraisivat syvältä yleisön joukossa ollutta nuorta Heikki Klemettiä. Vain harva kuitenkin jaksoi kuunnella musiikkia seurapiiritapaamisessa. ”Paljon katosi illan juhlahumuun eikä yleisökään äkistellen tuntunut joutawan sywempää taidetta täysin tajuamaan”, kuten Klemetti arvostelussaan kuvaili.

Kapellimestari Robert Kajanus ymmärsi kuitenkin musiikin arvon. Hän johti neljä osaa musiikista heti konsertissaan joulukuussa 1899. Päätösnumerona oli jälleen Suomi herää. Kunnollista nimeä Sibeliuksen teokselle ei tahtonut löytyä: se oli ollut konserteissa mm. Suomi, Suomen herääminen tai Finale. Kiertueilla teoksen nimenä oli ainakin Vaterland ja La Patrie. Marraskuussa 1900 kuvaelmamusiikin pianosovitus sai kuitenkin Axel Carpelanin ehdottaman nimen Finlandia, ja vihdoin helmikuussa 1901 Kajanus johti orkesteriteoksenkin Finlandia-nimellä.

Sibelius ei sävellysvaiheessa havainnut teoksessa mitään tavanomaisuudesta poikkeavaa. ”Miksi tämä sävelruno miellyttää? Kaiketi ’plein air’ -tyylinsä takia. Se on tosiaan pelkästään ’ylhäältä annetuista’ teemoista rakennettu. Silkkaa inspiratiota”, säveltäjä kirjoitti päiväkirjaansa 1911. Finlandiasta tuli kansainvälinen menestyskappale, ja sitä versioitiin mitä erilaisimmille kokoonpanoille. Teoksen ”jazzaamisen” Sibelius sentään loukkaantuneena torjui.

Keskiosan hymnitaite oli kuin luotu laulettavaksi, vaikka säveltäjä itse muistutti sen olevan ajateltu orkesteria varten. Säveltäjän hyväksymiä suomenkielisiä sanoituksia ovat Wäinö Solan vapaamuurariruno ja V. A. Koskenniemen yleisemmin tunnettu teksti. Finlandia-hymniä on ajoittain vaadittu uudeksi Suomen kansallislauluksi, ja tiedetään kapellimestari Leopold Stokowskin aikanaan ehdottaneen sävelmää koko maailman kansallishymniksi.

Pekka Miettinen

Dima Slobodeniouk

Oivaltavasta ohjelmasuunnittelustaan kiitetty Dima Slobodeniouk aloitti Sinfonia Lahden ylikapellimestarina ja Sibelius-festivaalin taiteellisena johtajana syksyllä 2016. Hän on toiminut syyskuusta 2013 lähtien myös Galician sinfoniaorkesterin musiikillisena johtajana. Slobodeniouk yhdistää työssään syntymämaansa Venäjän ja myöhemmän kotimaansa Suomen kulttuurilliset vaikutukset ja vahvan musiikillisen perinnön.

Slobodeniouk on työskennellyt mm. Berliinin filharmonikkojen, Leipzigin Gewandhaus-orkesterin, Baijerin radion sinfoniaorkesterin Amsterdamin kuninkaallisen Concertgebouw-orkesterin, Lontoon filharmonikkojen, Lontoon sinfoniaorkesterin, Radion sinfoniaorkesterin (RSO), Rotterdamin filharmonikkojen sekä Chicagon, Baltimoren, Sydneyn sinfoniaorkesterien ja NHK-sinfoniaorkesterin kanssa. Solisteina hänen johtamissaan konserteissa esiintyvät mm. Leif Ove Andsnes, Joshua Bell, Khatia Buniatishvili, Vadim Glutzman, Håkan Hardenberger, Johannes Moser, Truls Mørk, Baiba Skride, Yuja Wang ja Frank Peter Zimmermann.

Slobodenioukin konserttivuosi 2020/2021 sisältää huippuhetkiä kuten debyytit Tukholman kuninkaallisten filharmonikkojen ja Pittsburghin sinfoniaorkesterin kanssa. Hän palaa johtamaan Bostonin sinfoniaorkesteria (ohjelmanaan Stravinskyn Tulilintu kokonaisuudessaan), Minnesotan orkesteria, Frankfurtin hr-sinfoniaorkesteria, Berliinin Rundfunk-Sinfonieorchesteria, Wienin radion sinfoniaorkesteria (sisältäen Skrjabinin Prometeuksen ja Stravinskyn Psalmisinfonian ORF-kuoron kanssa), Hollannin radion filharmonikkoja (orkesterin 75-juhlakaudella solistinaan Truls Mørk) ja Barcelonan sinfoniaorkesteria.

Slobodeniouk avasi Galician sinfoniaorkesterin kauden Mahlerin yhdeksännellä sinfonialla. Sinfonia Lahden kausi avattiin viiden nuoren säveltäjän (Olli Moilanen, Petros Paukkunen, Lara Poe, Stephen Webb and Dante Thelestam) teosten kantaesityksillä osana Sibelius-festivaalin taimitarha -hanketta. Nämä nuoret säveltäjät olivat valmistaneet teoksensa kevään mittaan opastajinaan kokeneet kollegat Haapanen, Whittall, Fagerlund, Talvitie ja Wennäkoski.

Sinfonia Lahdelta ja Slobodenioukilta ilmestyi hiljattain Prokofjevin musiikkia ilmestynyt levytys (BIS), ja orkesterin levytys (BIS), jossa hän johtaa Kalevi Ahon fagottikonserton, sai vuonna 2018 arvovaltaisen BBC Music Magazine Awardin. Slobodeniouk on levyttänyt Stravinskyn musiikkia Galician sinfoniaorkesterin kanssa (BIS), Lotta Wennäkosken teoksia Radion sinfoniaorkesterin kanssa (Ondine) ja Sebastian Fagerlundin teoksia Göteborgin sinfonikkojen kanssa (BIS).

Moskovalaissyntyinen Dima Slobodeniouk opiskeli viulunsoittoa Moskovan keskusmusiikkikoulussa Zinaida Gilelsin ja Jevgenia Chugajevin johdolla sekä Keski-Suomen konservatoriossa ja Sibelius-Akatemiassa Olga Parhomenkon johdolla. Hän opiskeli orkesterinjohtoa Sibelius-Akatemiassa opettajinaan Leif Segerstam, Atso Almila ja Jorma Panula sekä Ilja Musinin ja Esa-Pekka Salosen johdolla. Kouluttaakseen tulevaisuuden nuoria muusikoita Slobodeniouk on tehnyt Galician sinfoniaorkesterin kanssa oman hankkeen, jossa opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus johtaa ammattiorkesteria.

Sinfonia Lahti

Sinfonia Lahti on perinteet tunteva ja uutta luova lahtelainen, suomalainen ja kansainvälinen orkesteri.

Sinfonia Lahden toiminnan ytimessä on laaja ja monipuolinen sinfoniakonserttien sarja, jota täydentävät laadukkaat viihdekonsertit. Painokkaassa osassa on Lahden ja sen alueen lapsille ja nuorille suunnattu toiminta. Orkesterin koti on Sibeliustalo, jonka ovat listanneet akustiikaltaan yhdeksi maailman parhaista konserttisaleista mm. The Guardian, The Wall St. Journal ja Die Welt.

Vakituisina kapellimestareinaan orkesterilla on jo usean vuosikymmenen ajan ollut maailmalla menestyvät suomalaistaiteilijat – Osmo Vänskä, Jukka-Pekka Saraste, Okko Kamu ja viimeisimpänä syksyllä 2016 orkesterin ylikapellimestarina aloittanut Dima Slobodeniouk. Samat kapellimestarit ovat toimineet myös orkesterin Sibeliustalossa vuodesta 2000 lähtien järjestämän Sibelius-festivaalin taiteellisina johtajina. Orkesterin ylikapellimestarina ja Sibelius-festivaalin taiteellisena johtajana aloittaa syksyllä 2021 Dalia Stasevska.

Sinfonia Lahden laajan tunnettuuden maailmalla ovat luoneet mittava levytystoiminta, lukuisat ulkomaanvierailut ja verkkokonsertit. Jo yli 30 vuotta jatkunut levytystyö pääosin ruotsalaisen BIS-levymerkin kanssa on tuottanut lukuisia kansainvälisiä levypalkintoja, kolme platinalevyä ja seitsemän kultalevyä tuoneet noin sata äänitettä, joita on myyty maailmanlaajuisesti yli 1,2 miljoonaa kappaletta. Erityistä huomiota ovat saaneet Osmo Vänskän johtamat, orkesterin maineelle kansainvälisesti tunnettuna Sibelius-orkesterina pohjaa luoneet Sibelius-levytykset mm. viulukonserton ja viidennen sinfonian alkuperäisversioista. Orkesterin kunniasäveltäjän Kalevi Ahon tuotannolla on niin ikään merkittävä rooli orkesterin levytystuotannossa.

Sinfonia Lahti on esiintynyt useilla merkittävillä festivaaleilla ja musiikkiareenoilla ympäri maailman, mm. BBC Proms -festivaalilla Lontoossa, Valkeat yöt -festivaalilla Pietarissa, Amsterdamin Concertgebouwssa Berliinin filharmoniassa, Wienin Musikvereinissa ja Buenos Airesin Teatro Colónissa. Orkesterin konserttivierailut ovat suuntautuneet Japaniin, Kiinaan, Etelä-Koreaan, Yhdysvaltoihin, Etelä-Amerikkaan sekä useisiin Euroopan maihin. Kotimaassa Sinfonia Lahti on vieraillut vuodesta 2007 säännöllisesti Hämeenlinnan Verkatehtaalla ja on tuttu näky myös muilla suomalaislavoilla.

Sinfonia Lahti aloitti säännölliset konserttilähetykset internetissä ensimmäisenä orkesterina maailmassa Classiclive.com-sivustolla vuonna 2007. Vuonna 2015 aloitettu Hiilivapaa Sinfonia Lahti -hanke toi orkesterille kansainvälisen Classical:NEXT-innovaatiopalkinnon vuonna 2018.