To 18.02.2021 klo 19 SINFONIASTREAM
KAKSI KONSERTTOA
Dima Slobodeniouk, kapellimestari
Emil Holmström, piano
Claude Debussy: Faunin iltapäivä
Igor Stravinski: Konsertto pianolle ja puhaltimille
Largo; Allegro
Largo
Allegro
Väliaika 15 min
Dmitri Šostakovitš: Pianokonsertto nro 2 F-duuri op. 102
Allegro
Andante
Allegro
Ernest Pingoud: Sinfonia nro 1 op. 18
I Allegro impetuoso – Meno mosso
II Allegro molto giocoso, III Allegro non troppo
Claude Debussy: Faunin iltapäivä
Impressionismi oli ensimmäinen varsinainen vastalause romantiikan taiteelle. Tarkasti ottaen siinä oli kysymys ranskalaisesta vastalauseesta saksalaiselle romantiikalle. Taustalla vaikuttivat myös poliittiset syyt ja ranskalaiskansallinen nationalismi. Musiikin impressionismi esiintyi hallitsevana vain Claude Debussyn (1862–1918) sävellyksissä. Niissä uusi tyyli täydellistyi lopulliseen muotoonsa. Debussyn tyyli oli niin uutta ja persoonallista, että se johti epigonismiin muilla säveltäjillä. Kukaan Debussyn aikalaisista tai hänen jälkeensä esiintyneistä säveltäjistä ei pystynyt tekemään impressionismiin olennaisia lisäyksiä.
Impressionismi asetti lyyrisyyden, tuokiokuvamaisuuden ja poeettisuuden saksalaisen romanttisen musiikin dramaattisuutta, pitkäjännitteisyyttä ja proosallisuutta vastaan. Impressionismissa menetettiin tonaalisten jännitteiden ilmaisuvoima ja temaattisen ja satsillisen työn perusta. Tilalle tuotiin uusi elementti, sointi, josta tuli musiikin hallitseva elementti. Sointi oli eräiden tutkijoiden mukaan ollut – kärjistetysti sanottuna – neitseellisen koskematon aspekti länsimaisessa musiikissa aina vuosisadan vaihteen tienoille asti.
Impressionistisen musiikin yhteydet vuosisadanvaihteen muihin taidemuotoihin olivat ilmeiset. Impressionistiset maalarit tutkivat puhtaiden värien välähdyksenomaista ilmaisuvoimaa. He eivät halunneet maalata akateemisia historia-aiheita. Musiikin impressionismi puolestaan vastusti romantiikan paatosta ja korkealentoisuutta.
Debussy oli vielä melko tuntematon säveltäjä alkaessaan 1892 suunnitella kolmiosaista orkesteriteosta runoilija Stéphane Mallarmén (1842–1898) runon L’après-midi d’un faune pohjalta. Teoksesta toteutui kuitenkin vain preludi, joka nykyisin tunnetaan nimellä Faunin iltapäivä. Preludi valmistui syyskuussa 1894. Teoksen kantaesitys oli 22.12.1894 Pariisissa. Yleisön suosio oli niin valtava, että teos oli pakko esittää heti uudestaan. Loppuvuodesta 1895 Conçerts Colonne -orkesteri esitti teoksen, ja pian se levisi ympäri maailman. Teos teki Debussysta kertaheitolla kuuluisan.
Faunin iltapäivä (1892–93) on joissakin yhteyksissä korotettu peräti modernin musiikin avausteokseksi. Tyylillinen ero onkin huikea, mikäli vertailukohteina ovat eräät samoihin aikoihin valmistuneet täysromantiikan merkkiteokset. Sellaisia ovat Dvořákin sinfonia Uudesta maailmasta, Tšaikovskin Pateettinen sinfonia ja Sibeliuksen Satu.
Vallankumouksellista Faunin iltapäivässä oli ainakin uudenlainen suhde tonaalisuuteen, rytmiikan vapautuminen ja aivan olennaiseen rooliin kohoavan sointivärin korostaminen. Teos myös irtautuu klassis-romanttisista muotokaavoista, sen tematiikka ei improvisatorisen luonteensa vuoksi sovellu pitkälinjaiseen kehittelyyn.
Faunin iltapäivän tarkoitus ei ole kuvittaa tai illustroida Mallarmén tekstiä. Musiikki rajoittuu runon yleiseen tunnelmakaraktääriin edustaen aiheen itsenäistä musiikillista projektiota. Se kasvaa vapaasti ja noudattaa vain omia lakejaan.
Pekka Miettinen
Igor Stravinski: Konsertto pianolle ja puhaltimille
Venäläinen säveltäjä Igor Stravinski (1882-1971) syntyi lähellä Pietaria, jossa aloitti opintonsa musiikin parissa jo ennen kymmentä ikävuottaan. Myöhemmin tuli musiikin rinnalle myös lakitiede ja sen myötä vuonna 1905 hyväksytty oikeustieteen tutkinto yliopistossa. Päätettyään sävellysopintonsa Rimski-Korsakovin luokalla Stravinski siirtyi Pariisiin, jossa hän sai mainetta erityisesti eksoottisen värikylläisillä ja rytmisesti rikkailla baleteillaan Tulilintu, Petruška ja Kevätuhri. Ensimmäinen jyrkkä tyylinvaihdos ajoittuu 1910-ja 1920-lukujen vaihteeseen, jolloin värikkyys sai antaa tilaa kuulakkaalle ja rationaaliselle uusklassismille. Konsertto pianolle ja puhaltimille syntyi Pariisissa vuoden 1923 kesän ja seuraavan vuoden kevään välisenä aikana. Orkesterikokoonpanossa ovat mukana myös patarummut ja kontrabassot.
Stravinski kirjoitti soolo-osuuden lähinnä omaa käyttöään varten, ja säveltäjä toimikin solistina kantaesityksen lisäksi useissa sen jälkeisissä esityksissä. Konsertto kuultiin ensimmäisen kerran vuoden 1924 toukokuussa Pariisin oopperassa, jossa orkesteria johti Serge Koussevitzky. Heti tuli selväksi, että kysymyksessä ei ollut mikään suuren tyylin romanttinen konsertto. Aikalaisarvosteluissa kirjoitettiin mm. teoksen jättämästä kylmästä vaikutelmasta, tai maalauksesta, jossa käytetään vain yhtä väriä. 1920-luvulla pianon ja puhaltimien yhdistäminen oli epätavallista, mutta Stravinski halusi konsertossaan suosia puhaltimien jousiin verrattuna kuivempaa ja tarkempaa sointia. Muutenkin säveltäjä halusi Kevätuhri -balettiin huipentuneen ns. venäläisen kauden jälkeen arvostaa aikaisempaa enemmän konserttitilannetta, joka mahdollisti rytmisesti monimutkaisten teosten toteuttamisen tarkemmin kuin balettiesityksissä.
Stravinski lainaa konserttoonsa tunnelmia etenkin barokin maailmasta. Edellä mainittujen balettien sävelmaailmaan verrattuna myös harmoninen kieli ja rytmiikka selkeytyi. Stravinskia viehätti nyt pianon selkeä sointi ja polyfoniset mahdollisuudet, joita puhaltimet täydensivät erinomaisesti.
Säveltäjä uudisti konserttoa tekijänoikeudellisista syistä vuonna 1950 lähinnä tempojen osalta. Sinfonia Lahden ohjelmissa teos on nyt ensimmäistä kertaa.
Hannu Kivilä
Dmitri Šostakovitš: Pianokonsertto nro 2
Dmitri Šostakovitš (1906 – 1975) oli musiikinhistorian leimallisimmin poliittinen säveltäjä. Hän joutui uransa loppupuolella osallistumaan politiikkaan Neuvostoliiton Korkeimman neuvoston valtuutettuna. Hänen sävellyksiään ja mainettaan käytettiin tehokkaasti propagandatarkoituksissa myös kansainvälisesti. Šostakovitšin virallinen nekrologi totesi säveltäjän olleen kommunistisen puolueen uskollinen poika; hallinnon tavoitteena oli antaa käsitys Šostakovitšista järjestelmän vankkumattomana tukipylväänä. Jälkipolville välittynyt kuva Šostakovitšista on kuitenkin vallan toisenlainen hänen postuumien muistelmiensa ansiosta.
Šostakovitšin musiikin tunnusomaisia piirteitä ovat melankolia, traagisuus, tummuus ja pessimistisyys pitkälinjaisissa melodioissa sekä lineaarinen kontrapunkti. Leimallisia ovat myös kirpeä satiiri, ironia ja ajoittainen groteskius. Pitkä, jatkuva melodia ja musiikin modaalinen, vakava, melankolinen ilme sekä pingottunut ja etsivä luonne ovat luonteenomaisia Šostakovitšille. Sosialistinen ankeus ja brutaali neuvostokomento saivat hänen musiikissaan osuvan kuvauksen ilman että Šostakovitšin olisi sanallisesti tarvinnut ilmaista mitään. Šostakovitšista kehittyi vähitellen jurodivyi eli vähämielisen valeasuun pukeutunut henkilö, joka laukoi totuuksia vallanpitäjistä musiikissaan oman turvallisuutensa vaarantumatta.
Erityisesti uransa alkuvaiheessa Šostakovitš korosti huumorin merkitystä musiikissa. Elettiin 1920-luvun loppua, jolloin hallinto vielä sieti erilaisia kokeilevia ja radikaaleja suuntauksia. Huumorin tarkoitus ”vakavassa” sinfonisessa musiikissa ei silti ollut pelkkä naurunhyrähdysten esiin nostattaminen, vaan totuuden paljastaminen satiirin ja ironian keinoin. Parhaat naurut Šostakovitšin musiikista kuolivat pois stalinistisen terrorin aikoihin. Vuosien 1936 ja 1948 viralliset päätöslauselmat panivat johtavat neuvostosäveltäjät takaisin ruotuun epäsuorin henkeen ja terveyteen kohdistuvin uhkauksin.
Stalinin kuolema 1953 merkitsi huomattavaa helpotusta Šostakovitšin yhteiskunnallisessa tilanteessa. Hirmuhallitsijan vallassa olon aikana Šostakovitš ei juuri ollut konserttomuotoon koskenut: ensimmäinen pianokonsertto on vuodelta 1933 ja vasta 1955 kantaesitetty ensimmäinen viulukonsertto edelsivät toista pianokonserttoa, joka sai kantaesityksensä 10.5.1957. Konsertolla juhlistettiin säveltäjän vanhimman pojan Maksimin 19-vuotissyntymäpäivää ja samalla hänen valmistumistaan Moskovan konservatoriosta. Teos on omistettu Maksimille, joka myös toimi kantaesityksen solistina.
Kirjeessään kollega Edison Denisoville Šostakovitš totesi, ettei konsertolla ole juurikaan taiteellista arvoa. On arveltu Šostakovitšin väheksyneen itse konserttoaan, jolloin mahdollinen negatiivinen julkinen kritiikki ei tuntuisi niin pahalta. Kyseinen kommentti saattaa olla myös tehty ns. kieli poskessa, ei siis vakavaksi tarkoitettuna. Teos on joka tapauksessa moniin Šostakovitšin teoksiin verrattuna täynnä riehakasta iloa ja huumoria, josta osa vaikuttaa olevan perheen sisäistä inside jokea. Tietyt jaksot piano-osuudessa muistuttavat Hanon –tyyppisiä sormiharjoituksia; ehkäpä isän mielestä pojalle ei harjoittelu ollut riittävästi maistunut.
Kaupallisten klassisten radioasemien suosikkilistoille on kohonnut erityisesti teoksen romanttisen kaunis hidas osa. Säveltäjä itse levytti teoksen melko tuoreeltaan, ja levytysten joukosta löytyy myös Maksim Šostakovitšin johtama esitys, jossa solistin roolissa on säveltäjän pojanpoika, Dmitri Maksimovitš Šostakovitš.
Pekka Miettinen
Ernest Pingoud: Sinfonia nro 1
Kosmopoliittina tunnettu Ernest Pingoud (1887–1942) oli syntyisin Pietarista. Opinnot Pietarin konservatoriossa tapahtuivat Rimski-Korsakovin ja Glazunovin johdolla. Lisäksi Pingoud opiskeli yksityisesti kapellimestari Silotin ja vielä 1906–1909 Saksassa Riemannin ja Regerin opastuksella. Pingoud opiskeli Saksassa myös vuoritiedettä, filosofiaa ja kirjallisuutta kirkkoherra-isänsä vaatimuksesta. Hänen pääaineensa oli saksalainen kirjallisuus, mutta väitöskirjaa ei hyväksytty siinä esiintyneiden puutteiden vuoksi.
Pingoud harjoitti merkittävää kirjallista toimintaa kirjoittaen konsertti- ja ooppera-arvosteluja ja esseitä nykymusiikista eri lehtiin. Pingoud jatkoi kirjoitustöitään – ruotsin kielellä – emigroiduttuaan Suomeen 1918 Venäjän vallankumouksen tieltä. Hän asui 1918–1922 Viipurissa, 1922–1924 Turussa ja 1924–1942 Helsingissä toimien musiikinopettajana, konserttitoimiston johtajana ja viimein Helsingin kaupunginorkesterin intendenttinä kuolemaansa saakka. Pingoud oli aina innostunut koneista, ja hänen näyttämömusiikkinsa Suurkaupungin kasvot (1941) edustaa Suomen oloissa harvinaista urbaania konerunoutta. Veturin alle kuoleminen oli suoranainen pakkomielle Pingoudille. Tämän haaveensa hän toteutti 1942.
Pingoud lasketaan kuuluvaksi ensimmäiseen suomalaiseen modernistisukupolveen yhdessä Väinö Raition ja Aarre Merikannon kanssa. Pingoud oli olennaisesti orkesterisäveltäjä. Rohkeimmillaan Pingoudin tyyli muistutti Wienin II koulukunnan varhaisvaiheen aforistista tyyliä. Hän kuitenkin vieroksui atonaalisuutta ja myös uusklassismia.
Suomessa toimineeksi säveltäjäksi Pingoud oli poikkeuksellinen, koska hän ei kirjoittanut yhtään Kalevala-aiheista teosta eikä kansanlaulusovituksia. Niiden sijaan Pingoud kirjoitti salanimellä iskelmiä. Hän vastusti ahtaasti kansallisia pyrkimyksiä ja rohkeni varovaisesti kritisoida Sibeliusta, jolloin hänen näkemyksensä muistakin asioista torjuttiin; kosmopoliittista Pingoudia vierastettiin 1930-luvun Suomen ahtaan nationalistisissa oloissa.
Vuosia 1918–1925 leimasi kuumeinen tuotteliaisuus: Pingoud piti peräti kuusi sävellyskonserttia Helsingissä ja myöhemmin (1936) myös Berliinissä. Vastaanotto oli kahtalainen. Pingoudia pidettiin musiikillisena futuristina, kubistina ja yllättäen jopa bolshevistina, mutta konsertit saavuttivat myös huomattavan myönteisiä arvioita.
Ensimmäinen sinfonia vuodelta 1920 on varsin monenlaisista aineksista kokoonpantu. Teos on rapsodinen eikä niinkään sinfonialta perinteisesti edellytetty rakenteeltaan keskitetty kokonaisuus. Suppeahko teos jakautuu neljään taitteeseen, joista kaksi ensimmäistä jäsentyvät väljän kehysmuotoisina. Selvin jakolinja voidaan havaita tuttihuipennuksen jälkeisessä suvantovaiheessa. Siinä jouset liikkuvat varsin tonaalisissa ja jopa barokkisissa puitteissa. Tyylikeinoja sinfoniassa ovat myös ostinaton käyttö säestysaiheissa, komeat vaskihuipennukset, herkulliset orkesterivärit sekä modernin ulkokuoren alla lymyävät tonaaliset pohjavirrat.
Pekka Miettinen
Ernest Pingoudin ensimmäisen sinfonian nuottiaineiston on toimittanut Jani Kyllönen Suomen musiikkiperintö ry:stä. Vuonna 2019 perustettu yhdistys julkaisee ensisijaisesti ennen julkaisemattomia sekä julkaisuina ongelmallisia tai vaikeasti saatavilla olevia, tekijänoikeuksista vapaita suomalaisia sävellyksiä tarkistettuina, laadukkaina nuottiaineistoina. Julkaisut sisältävät nuottiosion lisäksi teosesittelyn ja kriittisen kommentaarin. Yhdistyksen kotisivulla on lisäksi löytyvillä säveltäjäbiografioita ja muita tekstejä.
Partituurit ja kamarimusiikkiteosten äänilehdet ovat saatavilla vapaasti ladattavina yhdistyksen kotisivulla, osoitteessa www.musicalheritage.fi.
Dima Slobodeniouk
Oivaltavasta ohjelmasuunnittelustaan kiitetty Dima Slobodeniouk aloitti Sinfonia Lahden ylikapellimestarina ja Sibelius-festivaalin taiteellisena johtajana syksyllä 2016. Hän on toiminut syyskuusta 2013 lähtien myös Galician sinfoniaorkesterin musiikillisena johtajana. Slobodeniouk yhdistää työssään syntymämaansa Venäjän ja myöhemmän kotimaansa Suomen kulttuurilliset vaikutukset ja vahvan musiikillisen perinnön.
Slobodeniouk on työskennellyt mm. Berliinin filharmonikkojen, Leipzigin Gewandhaus-orkesterin, Baijerin radion sinfoniaorkesterin Amsterdamin kuninkaallisen Concertgebouw-orkesterin, Lontoon filharmonikkojen, Lontoon sinfoniaorkesterin, Radion sinfoniaorkesterin (RSO), Rotterdamin filharmonikkojen sekä Chicagon, Baltimoren, Sydneyn sinfoniaorkesterien ja NHK-sinfoniaorkesterin kanssa. Solisteina hänen johtamissaan konserteissa esiintyvät mm. Leif Ove Andsnes, Joshua Bell, Khatia Buniatishvili, Vadim Glutzman, Håkan Hardenberger, Johannes Moser, Truls Mørk, Baiba Skride, Yuja Wang ja Frank Peter Zimmermann.
Slobodenioukin konserttivuosi 2020/2021 sisältää huippuhetkiä kuten debyytit Tukholman kuninkaallisten filharmonikkojen ja Pittsburghin sinfoniaorkesterin kanssa. Hän palaa johtamaan Bostonin sinfoniaorkesteria (ohjelmanaan Stravinskyn Tulilintu kokonaisuudessaan), Minnesotan orkesteria, Frankfurtin hr-sinfoniaorkesteria, Berliinin Rundfunk-Sinfonieorchesteria, Wienin radion sinfoniaorkesteria (sisältäen Skrjabinin Prometeuksen ja Stravinskyn Psalmisinfonian ORF-kuoron kanssa), Hollannin radion filharmonikkoja (orkesterin 75-juhlakaudella solistinaan Truls Mørk) ja Barcelonan sinfoniaorkesteria.
Slobodeniouk avasi Galician sinfoniaorkesterin kauden Mahlerin yhdeksännellä sinfonialla. Sinfonia Lahden kausi avattiin viiden nuoren säveltäjän (Olli Moilanen, Petros Paukkunen, Lara Poe, Stephen Webb and Dante Thelestam) teosten kantaesityksillä osana Sibelius-festivaalin taimitarha -hanketta. Nämä nuoret säveltäjät olivat valmistaneet teoksensa kevään mittaan opastajinaan kokeneet kollegat Haapanen, Whittall, Fagerlund, Talvitie ja Wennäkoski.
Sinfonia Lahdelta ja Slobodenioukilta ilmestyi hiljattain Prokofjevin musiikkia ilmestynyt levytys (BIS), ja orkesterin levytys (BIS), jossa hän johtaa Kalevi Ahon fagottikonserton, sai vuonna 2018 arvovaltaisen BBC Music Magazine Awardin. Slobodeniouk on levyttänyt Stravinskyn musiikkia Galician sinfoniaorkesterin kanssa (BIS), Lotta Wennäkosken teoksia Radion sinfoniaorkesterin kanssa (Ondine) ja Sebastian Fagerlundin teoksia Göteborgin sinfonikkojen kanssa (BIS).
Moskovalaissyntyinen Dima Slobodeniouk opiskeli viulunsoittoa Moskovan keskusmusiikkikoulussa Zinaida Gilelsin ja Jevgenia Chugajevin johdolla sekä Keski-Suomen konservatoriossa ja Sibelius-Akatemiassa Olga Parhomenkon johdolla. Hän opiskeli orkesterinjohtoa Sibelius-Akatemiassa opettajinaan Leif Segerstam, Atso Almila ja Jorma Panula sekä Ilja Musinin ja Esa-Pekka Salosen johdolla. Kouluttaakseen tulevaisuuden nuoria muusikoita Slobodeniouk on tehnyt Galician sinfoniaorkesterin kanssa oman hankkeen, jossa opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus johtaa ammattiorkesteria.
Emil Holmström
Emil Holmström (s. 1980) on malliesimerkki muusikosta, joka tekee työnsä täydellä liekillä. Intohimoiseksi esteetikoksi, lukutoukaksi ja kulttuurihistorian tutkijaksi tunnustautuva Holmström paneutuu niin teoksiin kuin tyyleihin niin suurella antaumuksella, että siitä on muodostunut hänen tavaramerkkinsä. Hän esimerkiksi etsi vuosien ajan juuri sopivaa soitinta saadakseen 1800-luvun musiikkiin mahdollisimman aidon soundin. Sellainen löytyi kaukaa Unkarista. Remonttikohteeksi kulahtanut aito Bösendorfer vuodelta 1882 soi nykyään Helsingissä.
Holmströmin pianismia saa kuullakseen erityisesti kamarikonserteissa, kuten yhdessä viulisti Eriikka Maalismaan ja sellisti Markus Hohdin kanssa perustamallaan Ristiveto-festivaalilla ja Klassisessa Hietsussa. Vuonna 2019 Holmström palkittiin yhdessä Maalismaan kanssa klassisen musiikin Emma-palkinnolla Robert Schumannin viulusonaattilevystä.
Tämän illan teoksilla on erityinen paikka Holmströmin sydämessä. Ne kuuluivat teinivuosien suosikkikappaleisiin, ja hän on myös esittänyt niitä, tosin ei aivan tässä mittakaavassa. Stravinskyn konserton hän soitti viimeksi Sibelius-Akatemian puhallinorkesterin kanssa eri kapellimestarioppilaiden johdolla.
“Stravinsky on aina kiinnostavaa”, Holmström sanoo. “Hänen pianotekstuurinsa on persoonallista, hyvin työstettyä, ja hänen tapansa ajatella pianoa on jännittävä. Yksityiskohtaisuudessaan hän menee joskus naurettavuuksiin asti, mutta silti kaikki toimii. Konsertto ei ole perinteisellä tavalla virtuoosinen, mutta siinä on uskomattoman hienoja haasteita.”
Sostakovitšin toisen konserton finaalia hän esitti Tapiola Sinfoniettan solistina Taidetestaajat-konserteissa kolmisen vuotta sitten, mutta opiskeli teosta jo 15-vuotiaana. Tänään hän soittaa sen kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa. Paluu kappaleen pariin on tuonut muistoja mieleen.
“On ollut hauska kohdata itsensä muutaman kymmenen vuoden takaa. Teos on lievästi aliarvostettu, vaikka se on niin puhuttelevaa musiikkia kuin musiikki vain voi olla. Siinä kuuluu Šostakovitšin vilpitön ilonpito ilman mitään sarkasmia tai neuvostoangstia, kuten joissain orkesteriteoksissa. Tätä ilonpitoa en koe irvailuna.”
Holmström esiintyi Sinfonia Lahden solistina viimeksi vuonna 2006, kun ohjelmassa oli W. A. Mozartin c-molli pianokonsertto.
Jaani Länsiö
Sinfonia Lahti
Sinfonia Lahti on perinteet tunteva ja uutta luova lahtelainen, suomalainen ja kansainvälinen orkesteri.
Sinfonia Lahden toiminnan ytimessä on laaja ja monipuolinen sinfoniakonserttien sarja, jota täydentävät laadukkaat viihdekonsertit. Painokkaassa osassa on Lahden ja sen alueen lapsille ja nuorille suunnattu toiminta. Orkesterin koti on Sibeliustalo, jonka ovat listanneet akustiikaltaan yhdeksi maailman parhaista konserttisaleista mm. The Guardian, The Wall St. Journal ja Die Welt.
Vakituisina kapellimestareinaan orkesterilla on jo usean vuosikymmenen ajan ollut maailmalla menestyvät suomalaistaiteilijat – Osmo Vänskä, Jukka-Pekka Saraste, Okko Kamu ja viimeisimpänä syksyllä 2016 orkesterin ylikapellimestarina aloittanut Dima Slobodeniouk. Samat kapellimestarit ovat toimineet myös orkesterin Sibeliustalossa vuodesta 2000 lähtien järjestämän Sibelius-festivaalin taiteellisina johtajina. Orkesterin ylikapellimestarina ja Sibelius-festivaalin taiteellisena johtajana aloittaa syksyllä 2021 Dalia Stasevska.
Sinfonia Lahden laajan tunnettuuden maailmalla ovat luoneet mittava levytystoiminta, lukuisat ulkomaanvierailut ja verkkokonsertit. Jo yli 30 vuotta jatkunut levytystyö pääosin ruotsalaisen BIS-levymerkin kanssa on tuottanut lukuisia kansainvälisiä levypalkintoja, kolme platinalevyä ja seitsemän kultalevyä tuoneet noin sata äänitettä, joita on myyty maailmanlaajuisesti yli 1,2 miljoonaa kappaletta. Erityistä huomiota ovat saaneet Osmo Vänskän johtamat, orkesterin maineelle kansainvälisesti tunnettuna Sibelius-orkesterina pohjaa luoneet Sibelius-levytykset mm. viulukonserton ja viidennen sinfonian alkuperäisversioista. Orkesterin kunniasäveltäjän Kalevi Ahon tuotannolla on niin ikään merkittävä rooli orkesterin levytystuotannossa.
Sinfonia Lahti on esiintynyt useilla merkittävillä festivaaleilla ja musiikkiareenoilla ympäri maailman, mm. BBC Proms -festivaalilla Lontoossa, Valkeat yöt -festivaalilla Pietarissa, Amsterdamin Concertgebouwssa Berliinin filharmoniassa, Wienin Musikvereinissa ja Buenos Airesin Teatro Colónissa. Orkesterin konserttivierailut ovat suuntautuneet Japaniin, Kiinaan, Etelä-Koreaan, Yhdysvaltoihin, Etelä-Amerikkaan sekä useisiin Euroopan maihin. Kotimaassa Sinfonia Lahti on vieraillut vuodesta 2007 säännöllisesti Hämeenlinnan Verkatehtaalla ja on tuttu näky myös muilla suomalaislavoilla.
Sinfonia Lahti aloitti säännölliset konserttilähetykset internetissä ensimmäisenä orkesterina maailmassa Classiclive.com-sivustolla vuonna 2007. Vuonna 2015 aloitettu Hiilivapaa Sinfonia Lahti -hanke toi orkesterille kansainvälisen Classical:NEXT-innovaatiopalkinnon vuonna 2018.
