Kohti konserttivuotta 2024

Kohti konserttivuotta 2024

Sinfonia Lahden kevätkaudella 2024 orkesteri tarjoilee mm. Mahlerin ja Beethovenin merkkiteoksia, alkuperäisversion Schönbergin Pierrot Lunairesta sekä silkkaa romantiikkaa Tšaikovskin, Rahmaninovin ja Brahmsin parissa. Kapellimestari- ja solistivieraissa on kiinnostavia debytantteja sekä odotettuja paluuvierailijoita. Kautemme on täynnä väriä ja iloa, korvamatoja, shokkiterapiaa ja sielunhoitoa.

Tässä poimintoja kevätkaudesta, katso koko hieno tarjonta konserttikalenterista tai kauden 2023-2024 kausiesitteestä.

WIENIN UUSIVUOSI OPERETIN PYÖRTEISSÄ 12.1.

Sinfonia Lahti avaa uuden vuoden sekä kevään konserttikauden wieniläismusiikilla. Wienin uusivuosi operetin pyörteissä -konsertit johtaa aina yhtä hurmaava Atso Almila, ja laulusolisteina esiintyvät upeat Reetta Haavisto ja Waltteri Torikka. Ohjelmassa kuullaan mm. aarioita opereteista Mustalaisruhtinatar ja Iloinen leski. Luvassa on siis kristallikruunujen kimmellystä ja tunteikkaita melodioita.

PITKÄT JÄÄHYVÄISET 18.1.

Saksalaissyntyinen ja New Yorkiin asettunut Matthias Pintscher kuuluu aikamme kansainvälisesti kysytyimpiin kapellimestareihin ja säveltäjiin. Hän johtaa säännöllisesti orkestereita kuten Berliinin ja Los Angelesin filharmonikot ja Amsterdamin Concertgebouw´n orkesteri. Lahdessa Pintscherin ohjelmassa on Gustav Mahlerin vaikuttava Maan Laulu (Das Lied von der Erde). Solisteina laulavat mezzosopraano Karen Cargill ja tenori Benjamin Bruns.

MATKALLA AMSTERDAMIIN 25.1.

Sinfonia Lahti on kutsuttu konsertoimaan Amsterdamin ikonisessa Concertgebouw´ssa, yhdessä maailman parhaimpina pidetyistä konserttisaleista. Vierailukonsertin johtaa ylikapellimestari Dalia Stasevska. Matkalla Amsterdamiin konsertissa kuullaan sama ohjelma kuin vierailukonsertissa: Jean Sibeliuksen Tapiola ja viides sinfonia sekä Igor Stravinskyn viulukonsertto, jonka solistina soittaa viime vuosikymmenten palkituimpiin kuuluva viulisti Leila Josefowicz.

MYRSKYLUODON MAIJA 2.2. ja STAR WARS – A NEW HOPE 22.2. ja 23.2.

Sibeliustalon pääsalin valkokankaalla nähdään helmikuun alussa Tiina Lymin ohjaama ja käsikirjoittama Myrskyluodon Maija. Konsertissa Sinfonia Lahti tulkitsee kapellimestari Dalia Stasevskan johdolla Lauri Porran elokuvaan säveltämän musiikin, joka myös kuullaan itse elokuvassa orkesterin soittamana. Kuun lopussa vuorossa on George Lucasin alkuperäisen Star Wars -trilogian ensimmäinen osa A New Hope. Legendaarinen John Williamsin musiikki, prinsessa Leian korvapuustikampaus ja valomiekat kohoavat käsittämättömäksi elämykseksi: May the force be with you!   

VUODENAJAT2 8.2.

”Törmäsin seinään, kun tajusin, etten osaa juurikaan säveltää. Ymmärsin, että myös käsityöläispuoli säveltämisessä oli opeteltava”, toteaa Marzi Nyman, jonka kiinnostus klassisen musiikin ilmaisuun on näkynyt sekä hänen kasvavassa teosluettelossaan että paluuna Sibelius-Akatemiaan sävellysoppilaaksi. Viulutaiteilija Antti Tikkaselle kirjoitettu vuonna 2022 valmistunut viulukonsertto on säveltäjän ja solistin innostavan yhteistyön tulos. Tikkanen on teoksen solisti myös Lahdessa. Konsertin avaa Saksassa syntyneen brittisäveltäjä Max Richterin uudelleen tulkitsemat Antonio Vivaldin Vuodenajat. Vaikka Vivaldin alkuperäistä materiaalia on mukana vain noin neljännes, Richter kokee Vivaldin musiikillisen dna:n olevan läsnä läpi koko teoksen. Hurmaava tulkinta on yltänyt klassisen musiikin listojen kärkeen 22 maassa. 

PIERROT, KUUHULLU 15.2.

Pierrot Lunaire on Arnold Schönbergin vuonna 1912 valmistunut kulttiklassikko, jonka tekstin muodostaa 21 runoa kolmessa seitsemän runon ryhmässä. Runot käsittelevät rakkautta, seksiä, Jumalan pilkkaa, väkivaltaa ja lopulta Pierrot’n paluun kotiin Bergamoon. Kuuhullun Pierrot-klovnin hitaan sekoamisen tulkitsee näyttelijä Maria Ylipää. Melodraaman ohjaa tanssija, koreografi Carl Knif, ja konsertti toteutetaan yhteistyössä Lahden konservatorion kanssa.

FOKUS: KALEVI AHO 14.3.

Sinfonia Lahden kunniasäveltäjä Kalevi Aho täyttää maaliskuussa 75 vuotta. Paitsi säveltäjä Aho on yhteiskunnallinen keskustelija, joka on läpi elämänsä puolustanut sivistystä ja kulttuuria. Erkki Lasonpalon johtamassa FOKUS-konsertissa kuullaan Kalevi Ahon menestyksekästä uraa inspiroinutta musiikkia sekä vuonna 2019 valmistunut sinfonia nro 17.

PÄÄSIÄISKONSERTTI 27.3.

Englannin kansallisoopperan (ENO) musiikillinen johtaja Martyn Brabbins vierailee Sinfonia Lahden kapellimestarina muhkeassa pääsiäisviikon konsertissa. Ohjelmassa on Edward Elgarin harvoin Suomessa kuultu Gerontiuksen uni, jonka solistikaarti ei jätä toivomisen varaa: mezzosopraano, Dame Sarah Connolly, tenori Allan Clayton ja baritoni Christopher Maltman yhdessä kuorojen Dominante ja Murtosointu kanssa tuovat pääsiäisen sanoman ja tunnelman Sibeliustaloon.

ROMANTIIKAN SYDÄMESSÄ 25.4.

Hallé-orkesterin pitkäaikainen ylikapellimestari ja Bergenin filharmonisen orkesterin päävierailija Sir Mark Elder palaa lahtelaisyleisön eteen huhtikuussa 2024. Konsertin solistina esiintyy vähintään yhtä laajasti ihailtu britti, pianotaiteilija Sir Stephen Hough, joka taituroi Sergei Rahmaninovin Rapsodian Paganinin teemasta ja Pjotr Tšaikovskin viimeiseksi jäänyt teos, sinfonia nro 6.

OODI ILOLLE 16. ja 17.5.

Sinfonia Lahden konserttikausi päättyy komeimmalla mahdollisella tavalla, kun suomalaisten laulusolistien parhaimmisto, suuri sinfoniakuoro ja ylikapellimestari Dalia Stasevska julistavat Oodia ilolle.

OSTA LIPUT LIPPU.FI-MYYNTIKANAVISTA