Egotrippi ja Sinfonia Lahti

Ladataan Tapahtumat

Egotrippi ja Sinfonia Lahti

Egotrippi ja Sinfonia Lahti konsertoivat yhdessä Sibeliustalossa 25.4.2019 järjestettävässä konsertissa. Konsertissa kuullaan noin 20 kappaleen kirjo Egotripin laajasta tuotannosta orkesterisovituksina, ja konsertti on jatkoa Egotrippi-yhtyeen kuluvan vuoden 25-vuotisjuhlakiertueelle ”Aina matkalla jonnekin”. Sibeliustalon yhteistyössä Sinfonia Lahden kanssa tuottaman konsertin johtaa kapellimestari Antti Rissanen.

Egotripin Knipi kertoo yhtyeen antaneen suuresti arvostamilleen sovittajille vapaat kädet ja Pessi Levannolle täydet valtuudet toimia taiteellisena johtajana. ”Halusimme pistää itsemme likoon niin, että sovituksiin tulisi jotain uutta ja suurta, kappaleen perusajatuksen pysyessä uskollisena alkuperäiselle”, Knipi kertoo ja jatkaa: ”Ohjelmisto on mietitty hyvin tarkkaan. Mukana on luonnollisesti tunnetuimpia kappaleita mutta myös muutamia sellaisia helmiä, joita emme ole soittaneet vuosiin.”

Tuplaplatinaa, platinaa ja kultaa uransa aikana myynyt Egotrippi tunnetaan muun muassa hiteistään Älä koskaan ikinä, Matkustaja ja Unihiekkaa. Huhtikuussa kuultavan konserttikokonaisuuden taiteellisena johtajana toimii Pessi Levanto, ja orkesterisovituksia ovat hänen lisäkseen kirjoittaneet kokeneet huipputekijät Marzi Nyman, Lasse Enersen, Arttu Takalo, Anssi Växby ja Sami Pitkämö.

25-vuotisjuhlakiertueen vuonna 2018 aloittanut Egotrippi esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1993. Vuonna 2003 yhtye sai ensimmäisen kultalevyn albumillaan Matkustaja, ja vuotta myöhemmin julkaistu 20 suosikkia -kokoelmalevy myi jo platinaa ja Matkustaja-kappale palkittiin Emma-patsaalla vuoden parhaana kotimaisena kappaleena. Kuudennella albumillaan Vielä koittaa uusi aika bändi nousi ensimmäistä kertaa listaykköseksi. Vuonna 2008 julkaistu Maailmanloppua odotellessa palkittiin kolmella Emma-patsaalla. Egotrippiin kuuluvat Mikki Kauste (laulu ja koskettimet), Knipi (laulu ja kitara), Skele (kitara), Anssi Maasalo (basso ja laulu) ja Risto Niinikoski (rummut ja laulu).

Antti Rissanen on monialainen muusikko, joka tunnetaan niin pasunistina, säveltäjänä, sovittajana, opettajana kuin kapellimestarinakin. Rissanen valmistui musiikin tohtoriksi Sibelius-Akatemiasta keväällä 2015. Rissanen aloitti kapellimestariuransa jo 15-vuotiaana. Tämän jälkeen hän on vieraillut lukuisten suomalaisten orkestereiden kapellimestarina säännöllisesti. Antti Rissanen on tuttu näky myös Sinfonia Lahden edessä.

Yhteistyö Egotripin kanssa on hyvin luontaista Sinfonia Lahdelle, joka on aiemminkin tehnyt monia genrerajoja ylittäviä konsertti- ja levytyshankkeita. Näistä tunnetuimmat ovat lauluyhtye Rajattoman kanssa tehdyt ABBA-, Queen- ja Beatles-konsertit ja niiden pohjalta tehdyt levytykset. ABBA- ja Queen-levyt ovat saaneet platinalevyn kuten myös Sibelius-elokuvan soundtrack. Lisäksi orkesterilla on seitsemän kultalevyä.

Konsertti toteutetaan yhteistyössä Lahden Sibeliustalo ja Sinfonia Lahti.

Konsertin järjestäjä: Lahden Sibeliustalo Oy

Tapahtumaluokat:

,
Päivämäärä:
25.4.2019
Aika:
19:00 - 21:00
Kotisivu:
https://www.sibeliustalo.fi/tapahtumat/egotrippi-sinfonia-lahti

Järjestäjä

Sibeliustalo
Puhelin:
0600 393 949 (1,53 €/min+pvm)
Kotisivu:
www.sibeliustalo.fi