Keveästi käyskennellen -konsertti

Ladataan Tapahtumat
← Takaisin
  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Keveästi käyskennellen -konsertti

Sinfonia Lahti tarjoaa makupaloja alkavan kevätkauden ohjelmistosta Sibeliustalon Metsähallissa torstaina 17.1.2019 klo 19 Keveästi käyskennellen -konsertissa. Kyseessä on ns. lyhyt kävelykonsertti ja konsertin aikana myös Sibeliustalon ravintola on avoinna ja konsertista voi nauttia vaikkapa kahvikupposen kera. Konsertti toteutetaan yhteistyössä Mediatalo ESA:n kanssa Etelä-Suomen Sanomien kestotilaaja etuasiakkaille, ja sen johtaa ja juontaa kapellimestari Atso Almila.

Konsertin avaa juhlallisesti Porilaisten marssi, joka on perinteisesti orkesterin vappumatinean päättävä kappale. Kuluvana konserttivuonna orkesteri esittää Ludwig van Beethovenin kaikki yhdeksän sinfoniaa, ja maistiaisena tästä kuullan toinen osa kahdeksannesta sinfoniasta. Radion sinfoniaorkesteri vierailee Sinfonia Lahden sinfoniasarjassa Sibeliustalossa, ja RSO:n konsertin ohjelmistosta kuullaan osa Johannes Brahmsin ensimmäisestä sinfoniasta. Osana Lahden kaupungin kulttuuriohjelmaa Sinfonia Lahti esiintyy jälleen maaliskuussa Lahden ja alueen kuudesluokkalaisille, tällä kertaa esittäen Edvard Griegin Peer Gynt-musiikkia, ja tästä kuullaan konsertissa otteita. Konsertin huipentaa maaliskuun ”Unohtumattomat tunnussävelmät” -konsertissa myös kuultava pääteema John Williamsin elokuvamusiikista Tähtien sota, ja lisäksi konsertissa kuullaan mm. Mozartin ja Johann Strauss nuoremman musiikkia. Konsertin kesto on noin tunti, ei väliaikaa.

Konserttiin ei myydä erikseen lippuja. Lippujen jako Etelä-Suomen Sanomien kestotilaaja etuasiakkaille alkaa maanantaina 14.1.2019 klo 8.30 Mediakulmassa, Hämeenkatu 5, Lahti.

Mediatalo ESA on osa Sinfonia Lahden ”Sinfonisesti yhdessä” -yritysjoukkuetta.


Tapahtumaluokka:

Päivämäärä:
to 17.1.
Aika:
19:00 - 20:00

Järjestäjä

Sinfonia Lahti