Ladataan Tapahtumat
← Takaisin
  • Tämä tapahtuma on mennyt.

NUORTEN SOLISTIEN KONSERTTI

Sinfonia Lahti tallensi nuorten solistien konsertin Sibeliustalossa 10.12.2020. Koronarajoitusten myötä yleisötilaisuutena peruutetun konsertin tallenne kuullaan nyt ensiesityksenä Yle Radio 1 -kanavalla keskiviikkona 17.3.2021 klo 19. Tallenne jää kuultavaksi Areenaan 30 päivän ajaksi.

Nuorta taituruutta, kuuluisimpien konserttojen kohokohtia ja solististen soittimien laajaa kirjoa esittelevä konsertti antaa poikkeuksellisen mahdollisuuden kurkistaa suomalaisen musiikkielämän huomispäivään. Ensi kerran orkesterin nuorten solistien konsertissa oli tällä kertaa mukana myös yksi nuori kapellimestari.

Orkesteri on tehnyt kaikista nuorista solisteista esittelyvideot, jotka ovat nähtävillä orkesterin YouTube-kanavalla. Videoilla nuoret kertovat tunnelmistaan tulevan konsertin alla, ja mm. käyrätorvensoittaja Joona Mäkilaine kertoo Tartu taiteeseen -tapahtuman johdattaneen hänet musiikkiharrastukseensa: ”Päädyin soittoharrastuksen pariin, kun tulimme koulun kanssa Sibeliustaloon tutustumaan eri soittimiin, siellä sain kuulla ja kokeilla käyrätorvea. Se vaikutti tosi mukavalta.”

Kapellimestari Johannes Gustavssonin johtamaan konserttiin haettiin nuoria syksyllä 2019, ja heidät valittiin konserttiin koesoiton perusteella. Solistihaku oli avoinna lahtelaisissa musiikkioppilaitoksissa opiskeleville ja lahtelaislähtöisille nuorille. Konsertissa kuullaan seitsemän esitystä, yhteensä kahdeksan nuorta. Sinfonia Lahti toteutti nuorten solistien konsertin edellisen kerran keväällä 2018.

 


Tapahtumaluokat:

, , ,
Päivämäärä:
17.3.2021
Aika:
19:00 - 21:00

Järjestäjät

Sinfonia Lahti
Yle Radio 1