IHMELAPSEN MUOTOKUVA

Ladataan Tapahtumat
← Takaisin
  • Tämä tapahtuma on mennyt.

IHMELAPSEN MUOTOKUVA

Ennen sinfoniaa nro 1 oli 15-vuotias Felix Mendelssohn säveltänyt jo tusinan verran jousisinfonioita. Ensimmäisellä koko orkesterin sinfonialla ihmelapsi antoi yleisölle jotain aivan muuta, kuin Mozartia turbovaihteella, vauhdikkaan ja viihdyttävän kappaleen painavalla pohjavireellä. “Taide on rankka juttu. Kun siihen kerran sekaantuu, se ei päästä enää otteestaan”, on Wolfgang Rihm sanonut. Samaa voi sanoa hänen Daniel Barenboimille kirjoittamastaan teoksesta Sotto voce.

Mozart kattaa dramaattisella c-molli-pianokonsertolla inhimillisten tunteiden koko asteikon ja toteuttaa sen suuremmalla orkesterilla kuin yhdessäkään toisessa konsertossa. Illan solistia Lisa Smirnovaa on kutsuttu kirkkaaksi valonsäteeksi pianistien taivaalla ja hänen Mozartiaan käyntikortiksi, jollaista seuraavat sukupolvet saavat tavoitella vielä pitkään.

Konsertti lähetetään suorana verkkokonserttina veloituksetta YouTube-kanavallamme. Konserttitallenne on katsottavissa myös myöhemmin.


Konsertin lippuhyvitykset

Konsertti on peruttu yleisötilaisuutena koronaepidemian rajoitusten vuoksi. Lipunostaneita pyydetään palauttamaan liput 31.3.2021 mennessä. Lippujen palautuksesta vastaa Lippupiste ja lippurahojen palautuksia voi hakea tämän verkkolinkin kautta. Lue lisää lippuhyvityksistä.


Sinfonia Lahti pidättää oikeuden konserttien ohjelmisto- ja ajankohtamuutoksiin, mikäli rajoitukset ja koronaviruksen tartuntatilanne sitä keväällä 2021 edellyttää.

 


Tapahtumaluokat:

, ,
Päivämäärä:
to 11.2.
Aika:
19:00 - 21:00

Järjestäjä

Sinfonia Lahti