Ladataan Tapahtumat
← Takaisin
  • Tämä tapahtuma on mennyt.

YONA & SINFONIA LAHTI

Konsertti on siirtynyt keväältä 4.2.2022 syksyyn 4.11.2022 klo 19. Ostetut 4.2.2022 klo 19 konserttiliput käyvät sellaisenaan uudelle konserttipäivälle.

UNI JOHON HERÄÄN

Laulaja-lauluntekijä Yona esittää hehkutetun ’Uni johon herään’ -albuminsa yhdessä Sinfonia Lahden kanssa. Konsertissa kuullaan myös muutamia valittuja paloja artistin muusta tuotannosta.

Yhteensä kahdeksan studioalbumia julkaissut laulaja-lauluntekijä Yona on tunnettu musiikillisesta taituruudesta genren kuin genren parissa. Vuonna 2010 hän sai Vuoden tulokkaan Emma-palkinnon. Keväällä 2021 Yona toteutti pitkäaikaisen unelmansa, herkän ja mahtipontisen yhteislevyn sinfoniaorkesterin kanssa. Tapiola Sinfoniettan kanssa tehty levy ’Uni johon herään’ on ollut todellinen arvostelumenestys mm. Soundi hehkutti albumia viiden tähden arviossaan “järisyttäväksi yhdistelmäksi, joka tulee alati iholle”. ”Jousien, auringon ja elämän juhlaa”, hehkutti Helsingin Sanomat marraskuisen levynjulkistamiskonsertin arvostelussaan. Albumi poiki artistille myös peräti neljä ehdokkuutta vuoden 2022 Emma Gaalassa. Sibeliustalon konsertti on toinen kerta, kun artisti esittää ’Uni johon herään’-albumin livenä sinfoniaorkesterin kanssa. Konsertin johtaa kapellimestari Taavi Oramo. Orkesterisovituksista vastaavat Jarkko Riihimäki, Anssi Växby, Sami Baldauf, Antti Kujanpää ja Kalevi Louhivuori.

Yona on todellinen oman tiensä kulkija. Valovoimaisen laulaja-lauluntekijän debyyttialbumi ’Pilvet liikkuu, minä en’ ilmestyi vuonna 2010 ja toi hänelle Vuoden tulokkaan Emma-palkinnon. Yhteensä kahdeksan studioalbumia julkaissut ja lukuisten muiden artistien levyillä vieraillut kameleonttimainen artisti leikittelee taidokkaasti musiikin ja lyriikan eri genreillä luoden ajatonta, eklektistä poptaidetta.


Tapahtumaluokat:

,
Päivämäärä:
4.11.2022
Aika:
19:00 - 21:00

Järjestäjä

Sinfonia Lahti